Sallan Naruskassa retkeilymajalla

Aloittaja teutari, lauantai, 22.04.2017, 13:25

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

teutari

Olipa todella mielenkiintoinen ja hyvin tehty radiojuttu. ;)  :)
http://areena.yle.fi/1-4067266

Naruskan Ukka Matinpoika

Ukka kiittää kommentista. Muutamat meille tuntemattomaksi jääneet asiakkaamme olivat antaneet Jokapaikan Reetalle, eli toimittaja Reetta Arvilalle juttuvinkin, että hän voisi poiketa Naruskalla ja tehdä jutun Naruskan Retkeilymajasta ja Naruskasta. Ja niin sitten vain aika nopealla aikataululla tapahtui.

Reetta oli päivänä muutamana ennen pääsiäistä soittanut Ukan puhelimeen, johon Pirjo-vaimoni, Mummeli oli vastannut. Kun olin ollut pannuhuonehommissa puhelimen kuulumattomissa, niin Reetta oli lupaillut soittavansa kymmenen minuutin päästä uudelleen. Vaikka ei ollut aprillipäivä, niin sanoin kuitenkin emännälle, että joo joo, varmasti oli Reetta. Kuka lie.

Samassa puhelin soi ja soittaja esitteli ittensä Reetaksi, jonka tunnistin jo äänestäkin oikeaksi Reetaksi. Itsekin olen kuunnellut lukuisia hänen ohjelmiaan, kun Radio Suomi on ainoa meillä radiosta soiva kanava täällä.

Pika-aikataululla sovimma sitten pitkäperjantaiksi haastattelutreffit tuosta vaan. Reetta tuli sovittuna aikana Naruskalle ja vietti kanssamme täällä päivän, jona aikana nauhoittui aineisto, josta Reetta sitten kokosi puolen tunnin radio-ohjelman.

Palaute lauantaina 22.4.2017 ulos tulleesta ohjelmasta tänne Naruskalle on montaa kautta ollut pelkästään positiivista. Eipä tuo isommin särähtele omaankaan korvaan. Onneksi Reettaakin kiinnostivat sääasiat, niin sain haastella muutaman sanasen sääasemaharrastuksestakin Naruskan erityisten sääolosuhteiden lisäksi.

Reetta osoittautui livenä yhtä rennoksi ja hauskaksi tyypiksi, miltä hän kuulostaa noissa radio-ohjelmansa lähetyksissä. Ja ammattitaitoisesti on osannut aineiston leikata ohjelmaan täältä siitä silppusäkistä, mikä hänen nauhuriinsa muutaman tunnin nauhoituksina kertyi. Olipahan Ukan kainalossa välillä nuorempikin neitonen... Että tämmönen tappaus tällä kertaa... ;)

www.naruska.com