SMHI:n tutkakuva mukaan sadetutkaan

Aloittaja weatherc, sunnuntai, 06.12.2015, 12:54

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

weatherc

Naapurimaan SMHI on vihdoinkin saanut sadetutkansa avoimeen dataan. :)

Siitä lähtien kun kävi selväksi että meitin laitosten tekemä Pohjoismainen tutkakuva ei tule (varmaan ikinä) avoimeen dataan on ollut tavallaan toivomuksena saada sitten tehtyä oma sellainen maakohtaisista kuvista ;) No, Tanskan DMI:llä ei ole pientäkään aikomusta avata datansa varmaan muutoin kun EU:n pakottamana eikä Norksen MET Norway:lläkään ole kuvaa sopivassa muodossa saatavilla.
Mutta pääkiinnostus onkin ollut lähinnä tuohon SMHI:n kuvaan koska suuri osa satesitahan tulee siitä suunnasta, ja tuo FMI:n kuva loppuu turhan aikaisin siinä mielessä.

Pienen säätelyn jälkeen GDAL:in kanssa sain SMHI:n ja FMI:n kuvat yhdistettyä niin että siitä tuli "komposiitti" ja se on nyt käytössä sadetutkassa. Siitä tuli ihan OK ainakin koekuvissa eilisillan datalla jossa oli sadetta Lapissa. Lappia ajatellen se kattaa nyt myös Käsivarren johon FMI:n Sodankylän tutka ei yllä mutta SMHI:n Kiirunan tutka yltää. Se saattaa vielä tarvita vähän hienosäätöä mutta se vaatii että on sopivat sadealueet siihen.

Pikaisesti katsottuna näyttää sitä että FMI:n tutkalla on parempi resoluutio kuin SMHI:lla, joten siksi on Ruotsin puoleiset sateet isompirakeisia.