Sähkökatko aamuyöstä 3.1.2015

Aloittaja wskopsamo, lauantai, 03.01.2015, 09:53

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

wskopsamo

Sähköt pätki, poikki puoli tuntia (noin). Yöllä laitteiden sammutus, ja aamusta uudelleen tulille. Upsin hankintaa suunnitteleville vihjeenä: hankkikaa sellainen upsi, minkä saa hiljaiseksi. Ei kovinkaan miellyttävä ääni tuo piip-piip-piip keskellä yötä kerran minuuttiin.  ;D

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: wskopsamo - lauantai, 03.01.2015, 09:53
Upsin hankintaa suunnitteleville vihjeenä: hankkikaa sellainen upsi, minkä saa hiljaiseksi. Ei kovinkaan miellyttävä ääni tuo piip-piip-piip keskellä yötä kerran minuuttiin.  ;D

Mikäs on Juupajoki-54:n sääaseman UPSin merkki ja malli?
FinWX:n koko systeemin sähköjä (ja teknistä työpöytää) pyörittää APC SmartUPS 3000RM. Härveli on vanhahko mutta vielä voimissaan ja ainakin tuosta saa möykän pois. Tosin tuo on niin massiivinen härveli, että laitteen invertterikontaktorin kiinnilyönti herättää takuulla (se ei ole ole mikään hienotunteinen <NAKS!>, kuten pikku-UPSeissa, vaan todella kuuluva <LOKS!>, jonka jälkeen alkaa sen päiväinen örinä ettei taatusti nukuta). Sen vuoksi tuo laite olikin Lohjan osoitteessa ollessaan tekniikkahuoneessa. Nyt se on olohuoneessa. :)

Olen muutenkin kerännyt noita UPSeja nurkkiin, niillä kun on vähän huono tuo vaihtoprosentti ollut. Nurkissa notkuu ainakin yksi 1400VA:n ja 750VA:n Eaton-Powerware 5115-UPSi, molemmat täysin toimivia joskin ilman akkuja juuri nyt. FinWX Lohja-12A:n UPSi (tuon kasan uusin, APC SmartUPS 750i) tuli akun toimintahäiriön takia tänne tutkittavaksi ja sinne meni vaihtomieheksi Powerware 5115, 750VA:n. Olen miettinyt minkälainen käyntiaika saataisiin kun nuo kaikki laitettaisiin yhteen nippuun... :D

Yhtä kaikki, sekä noista APC:n härveleistä, että Powerware:n härveleistä, saa tuon äänen hiljaiseksi joko ohjelmallisesti tai painonapista.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

wskopsamo

Merkiltään APC Back ups es 400. Ko. mallissa ei ole sarja/USB liityntää, ei siis konffattavissa. Onhan tuo jo joitakin vuosia palvellut ja tulossa vaihtolistalle, sellaiseen konffattavaan malliin. Tuo klonks on tuttu ääni tuossakin mallissa. Mulla on sääasema, sääkone, kytkin sekä sääkamera tämän upsin takana. Käyntiaika on luokkaa alle 10 minuuttia. Poistuupaa nuo lyhimmät räpsyt härnäämästä. Laajakaista käy alhaalla jokaisella räpsyllä, upsista ei apua yhteyden katkeamiseen. Olen kokeillut muutamaa purkkia, kaikki yhtä allergisia...

Timppa

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: wskopsamo - lauantai, 03.01.2015, 15:29
Merkiltään APC Back ups es 400. Ko. mallissa ei ole sarja/USB liityntää, ei siis konffattavissa. Onhan tuo jo joitakin vuosia palvellut ja tulossa vaihtolistalle, sellaiseen konffattavaan malliin. Tuo klonks on tuttu ääni tuossakin mallissa. Mulla on sääasema, sääkone, kytkin sekä sääkamera tämän upsin takana. Käyntiaika on luokkaa alle 10 minuuttia. Poistuupaa nuo lyhimmät räpsyt härnäämästä. Laajakaista käy alhaalla jokaisella räpsyllä, upsista ei apua yhteyden katkeamiseen. Olen kokeillut muutamaa purkkia, kaikki yhtä allergisia...

Tuo laite on ns. Offline (tai Standby)-UPS, eli se ei aktiivisesti seuraa linjajännitettä. Kyseessä on siis aika perus-UPS-laite.
Mitä tulee noihin laajakaistan nurin menossa niin onko niin, että räpsyn tapahtuessa ADSL-modeemisi notkahtaa niin, että se näkyvästi on sellainen että virta olisi käynyt poikki, vai lähtikö vain DSL/Internet-valo modeemilta?

Ottaisin tuohon laskuihin mukaan puhelinkeskuksen, jonne modeemisi on yhteydessä. Siellä ei välttämättä ole UPSeja DSLAM(e)ille, jolloin yhteydeltä lähtee räpsyn tapahtuessa ns. matto alta, kun DSLAM notkahtaa nurin ja käynnistyy uudelleen puhelinkeskuksessa, kerää luunsa ja alkaa juttelemaan modeemisi kanssa uudelleen hetken päästä.

Vaikka minulla on täällä 3000VA:n UPSi ja sen takana kaapelimodeemi ja koko tietoliikennekalusto, en paljoa mahda mitään, jos kerrostalon antennijakamosta häviävät sähköt samalla kertaa ja yhteys katkeaa. :P
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

weatherc

Aikoinas kun oman UPSin ostin (joku APC:n perustapaus, kestää jotkut 30 minuuttia) oli ajatuksena oikeastaan kaksi asiaa:
- tietty olla "suojana" ukkosia vastaan
- kun maalla ollaan ja sähköt nyt tykkää joskus vilkkua (eilen 2 katkoa) niin napsia pois nuo lyhyetköt katkot ettei joka vilkun jälkeen tarvi olla käynnistelemässä sääpurkkia. Tämän takana on se ajatus että jos katko kestää enemmän kuin UPS kestää niin on katkon pituus todennäköisesti joka tapauksessa pidempi kun siedettävän hintaisen UPSin kesto.

wskopsamo

Jep, samoilla ajatuksilla kuin weatherc, perus upsia maaseudulle. Tuosta laajakaistasta; diisseli (dsl) valo pätkäisee, ja kätellään uudelleen dslamin kanssa. Mikään muu valo ei reagoi. No, näillä mennään, toistaiseksi.

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: wskopsamo - lauantai, 03.01.2015, 20:55
Jep, samoilla ajatuksilla kuin weatherc, perus upsia maaseudulle.

Myönnettävä se on, että tuollainen 3kVA:n UPSi kaupunkiympäristöön (varsinkin Helsinki, jossa ei keskijänniteverkosta taida olla enää metriäkään ilmakaapelia) on kieltämättä ylilyönnin makuinen, vaan kun on hommattu niin pyritään sitten ylläpitämään laitteistoa niin, että se kestää. Alunperin laite hommattiin tukemaan syöttöä Lohjan sähkönsyötön häiriöitä vastaan ja toimimaan pidemmissä katkoissa ensin varavirtana ja sitten generaattorin syötön tasauslaitteena, mutta sitten kävi kuten kävi ja nyt ollaan sitten Helsingissä.

Tuo minun UPSi, niin akkujen kuin laitteen itsensä iästä huolimatta, rallattaa akkujen varassa kontrollisoftan mukaan hilppaisen vajaat kaksi tuntia (113min), joten jos täällä notkahtaa sähköt poikki syystä mistä tahansa niin yleensä se ehtii palautumaan nopeimmillaan alle minuutissa, mutta kuitenkin helposti ennen kuin akuista ehtii loppua kapasiteetti. HELEN pystyy eristämään häiriintyneen muuntamon ja reitittämään sähkönsyöttöjä eri suunnista kulkemaan (paitsi tietenkin jos talon muuntamo on päättänyt paistua piloille).

Tarkoituksena on saada jossain vaiheessa tuo UPSi vaihdettua tekniikaltaan modernimpaan, jolloin sähkönsyönti vähenee entisestään, käyntiaika pitenee ja laite ei (ehkä) pidä yhtä vihaisen ja maallikon korviin hengenvaarallisen kuuloista örinää ollessaan akun varassa. Ongelmana on tosin se, etten suoranaisesti rahassa ui, joten tuollainen 1.2k€+, jota tuollainen uusi UPS kustantaisi (kun vanhan antaa pois vaihdossa), ei ole ihan sellainen summa, jonka ihan lonkalta tiskiin heitän.

Lainaus käyttäjältä: wskopsamo - lauantai, 03.01.2015, 20:55
Tuosta laajakaistasta; diisseli (dsl) valo pätkäisee, ja kätellään uudelleen dslamin kanssa. Mikään muu valo ei reagoi. No, näillä mennään, toistaiseksi.

Sitten kyseessä on puhelinkeskuksen DSLAM, jolta lähtee ns. matto alta, kun sähköt ilmeisesti räpsyvät sielläkin. Sitä tukee sekin, että kävin katsomassa tuon sinun perus-UPSisi tietoja ja sen reaktioaika on suunnilleen 10 millisekunnin (0,01 sekunnin) luokkaa, joten voin kyllä vakuuttaa, että ADSL-modeemisi ei itsessään resetoidu, ihmettelee korkeintaan että "mihis hittoon se DSLAM nyt hävisi?" ;D
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

djmake

Tuota weatherc:n ajatusmallia myös itse tullut käytettyä.

Varautua voi toki ihan mihin tahansa, mutta mielestäni edellinen pidempi, ei suunniteltu katkos oli Tapaninpäivän myräkän aikaan ja silloin ei kyllä olisi mikään UPS riittänyt. Samaten verkkoyhtiö lähettää tekstiviestinä ilmoituksen lyhyttä räpsyä pidemmistä katkoista. Yhtään en muista menneen vuoden ajalta. Ilman upsia olleessa koneessa oli uptime jostain kesältä asti, kun tuossa alkutalvesta alhaalla käytin sen.

Maan alla kaapelointi pääasiallisesti tulee, vaikkei keskellä kaupunkia asu. Samaten niiden lyhyiden räpsyjen määrä on laskenut entisestään. Ei käytännössä juuri ollenkaan enää. Eikä ilman mittalaitteita havaittavia heilahteluja ole niin, että niiden takia kaipaisi on-line-upsia. Jos verkko sensijaan on oikeasti huonossa kunnossa ja vaihteluita paljon, niin toki on-line-laite on silloin harkinnan arvoinen.

Tuota UPS-kalustoa on toisaalta kertynyt myös itselle. 3KVa:n laitteita pari, kolme on ollut, mutta lupasin ne kaverille käyttöön ilman tarvetta palauttaa. Akuston hinnalla kun hankkii järkevän pikkulaitteen. Samaten Powerwaren 9-sarjalaisia taitaa olla 1400Va:n tehoisena yhtä monta ja taisi olla lisäakustokin vielä olemassa. Eli toimivaa ja laadukasta rautaa ja mikä mukavinta, on-linea. Mutta miksi ei käytössä? Tarve on ensimmäinen syy. Palvelut, joiden on oikeasti pysyttävä päällä, ovat muualla kuin kotona. Eli ei ole tarve varautua ehkä kerran vuodessa tapahtuvaan katkoon, joka kuitenkin kestoltaan ylittää sen, mihin UPS pystyy. Toinen on akkujen hinta. Isomman laitteen akut maksavat pahimmillaan paljon, eikä mikään yleinen, edullinen koko käy. Kolmas on toki melu. Isommissa pyrkii olemaan poikkeuksetta tuuletin, mitä ei saa hiljaiseksi. Lämpenevät kuitenkin jo tyhjäkäynnillä aika reilusti. Neljäntenä laiskuus kaapeloida. Iso UPS syöttäisi kaikki laitteet, eli ainakin kaksi huonetta pitäisi kaapeloida. Viidentenä tilantarve. En pidä olohuoneen kaunistuksena kuitenkaan. Ja viimeisenä sähkön kulutus. Powerwaren tekeleelle muistelen aikanaan mitanneeni 60-70 watin luokassa olevaa kulutusta tyhjäkäynnillä ilman kuormaa. Pari tuollaista nurkkiin ja puhutaan vuositasolla yli sadan euron lisästä sähkölaskuun.
Tekniikka toki kehittyy viimeksimainitun osalta, mutta melkoinen selvittely on edessä, jos haluaa useampia laitteita verrata tuon osalta ennen hankkimista.

Jos nyt pitäisi uutta, tehokkaampaa laitetta hankkia, niin läpi käytäisiin kokoluokkaa 1000+ Va ja mahdollisuutta liittää lisäakusto. Toki extraa on hyvä olla kapasiteetissa, mutta verkkolaitteet ja pari vähän kuluttavaa konetta olisi se pääasiallinen käyttö. Ei tarvita kovin suuria tehoja ja akkujen hinta pysyisi hieman siedettävällä tasolla. Vastaavasti kovin pieniin ei akkuja lisäillä ilman omaa rakentamista ja jos siihen lähtee, niin on syytä tietää oikeasti, mitä on tekemässä. Toisaalta en nykyisellään oikein pystyisi perustelemaan itselleni tuollaisen harkintatarvetta. Lähinnä pieni ns laatumerkin laite, joka riittää pitämään verkkolaitteet ja yhden koneen käynnissä pienen räpsyn yli.

Nykyisellään sääkone, päällä ollessaan pöytäkone, jotain pikkukilkettä ja pari kytkintä ovat APC:n 700Va:n SmartUPS:n perässä, eli tämänhetkisellä akun kunnolla ehkä 15 minuuttia. Loput verkkolaitteet ja debian-kone pienen BackUPSin perässä. Tosin silläkin päästään 20+ minuuttiin ja tästä 19,5 minuuttia on yleensä turhaa.

Ja jos tosiaan pidempi katkos kuitenkin tulee, niin läppäriin löytyy lisäakku ja sisällä on valmiiksi sim-kortti. Päästään siihen 10h luokkaan ilman IVOa, jos jotain kriittistä pitää aikaan saada. Plus kännyt ja tabletit ja muut. Olettaen toki, että tukiasema pysyy hengissä. Oma varautuminen ei paljoa auta, jos muu infra putoaa.

Sitä UPS-puolta kriittisempänä pitäisin itse palautumisen varmistamista ja testaamista. Riippumatta, onko käytössä ollenkaan UPSia ja UPSin kanssa hallittua alasajoa, kaatuu koko homma siihen, mikäli laitteet eivät nouse takaisin pystyyn. Yllättävän usein tuntuu nimenomaan se puoli unohtuvan ja edellisestä testaamisesta on aikaa reilusti. Pari kertaa vuoteen hallittu testaus ja mahdollisten ongelmien ratkaisu, niin homma pelaa.

Mitä siihen wskopsamon UPSiin tulee, niin jollei koko summeria halua poistaa laitteesta, niin sinitarra on ihan toimiva. Tai jollei sitä ole, niin esim pala paksua kaksipuoliteippiä summerin päälle. Hiljenee melko reilusti. Ja kyllä, jokaisessa laitteessa pitäisi olla mahdollisuus sammuttaa moinen melu pysyvästi.

Lyhyistä räpsyistä pätkivillä modeemeille ja muille pikkulaitteille UPS on toki helpoin. Tosin pahimmillaan on nähty laitteita, jotka eivät selviä off-line-UPS:n siirtymisestä akkukäytölle. Lähtökohtaisesti silloin voi kyllä miettiä laitteen vaihtoa laadukkaampaan. Harrastusmielisenä on toki vaihtoehtona selvittää, sietääkö ko laitteen poweri kondensaattorin lisäämisen. Ja innokkaimman rakentelijan ratkaisu on sitten oma 12V (tai 24V) virtalähde omalla akulla ja nuo pienlaitteet sen perään.

Nummika

Itsellä on sääkoneena vanha läppäri josta on akku hienosti sanottuna kaput ja olen ajatellut että uuden akun sijasta hommaisi jonkin järkevän hintaisen UPS laitteen. Meillä on vielä ilmajohdot ja väliin meinaa valot vilkkua ja suojaisihan se kesällä ukkoseltakin.

Millaista ylläpitoaikaa arvioisitte järkevän hintaisen UPS laitteen antavan läppärille ja kahdelle modeemille (kaapeli ja wlan reititin)
Kannattaako edes harkita UPSia?

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: djmake - sunnuntai, 04.01.2015, 15:22
Maan alla kaapelointi pääasiallisesti tulee, vaikkei keskellä kaupunkia asu. Samaten niiden lyhyiden räpsyjen määrä on laskenut entisestään. Ei käytännössä juuri ollenkaan enää. Eikä ilman mittalaitteita havaittavia heilahteluja ole niin, että niiden takia kaipaisi on-line-upsia. Jos verkko sensijaan on oikeasti huonossa kunnossa ja vaihteluita paljon, niin toki on-line-laite on silloin harkinnan arvoinen.

Aiemmassa osoitteessani, Lohjan esikaupunkialueella, 20kV:n keskijännitekaapelit ovat yhä visusti ilmassa eikä merkkiäkään ollut siitä että tilanne muuttuisi minnekään. Vain muutama maakaapeli ryöstettiin siitä linjasta alas ennen muuntajaa. Vaikka 0,4kV:n syöttöpuoli saatiin maan alle viime vuonna, notkahduksia tuli joka tapauksessa. Verkko itsessään ei ollut huonossa kunnossa, mutta välimatka oli pitkä mikä sitten näkyi kovimpien myräköiden aikana. Mielestäni koko infra olisi ollut toimivampi, jos 20kV:n linja olisi kulkenut Gruotilan sähköasemalta muuntajalle, eikä kilometrikaupalla Virkkalan sähköasemalta, kuten tuossa oli tilanne (Virkkalassa tapahtunut salamanisku näkyi jännitekuoppana joka kerta, johon UPSi reagoi).

On-Line-UPS on tarpeeton kotikäytössä, sillä se on suunnattu enemmän teollisuuteen ja konesaleihin, joissa tarvitaan tasalaatuista sähköä ja joissa ehdottomasti tulee pitää kaikenlaiset häiriöt takuulla poissa. On-Line-UPSin ominaisuutenahan on se, että laajennettu häiriösuodatus = töpselistä tulevan sähkön "pesu" ennen syöttöä laitteille. Tämä "pesu" tarkoittaa vain sitä, että Offline/Line Interactive UPSin 100W tehokuorma onkin On-Line-UPSilla 160W luokkaa (karkeasti laskettuna).

Kaikki omistamani laitteet ovat Line Interactive-UPSeja, joita valtaosa keskihintaisista UPSeista edustaa. Niissäkin on toki eroja, kuten siinä, minkälaista sähköä sieltä pukkaa ali/ylijänniteohituksessa (jos laite eristää valtakunnan verkon ja pudottaa itsensä akkusyötölle noissa tilanteissa). Halvemmat paiskaavat laitteille porrastettua siniaaltoa (stepped approximation) ja vähän kalliimmat puhdasta siniaaltoa. Itse suosin jälkimmäistä, koska sillä ainakin taataan se, että herkimmät muuntajat toimivat varmasti tai edes tykkäisivät vähemmän kyttyrää. Nuo porrastetun siniaallon laitteet heitin mäkeen ensimmäisenä kun osa syöttöön kytketyistä muuntajista vain lakkasivat toimimasta, mutta sähköjen palauduttua toimivat taas ongelmitta.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------