|
J.Laiho
|
 |
« : maanantai, 14.07.2008, 23:19 » |
|
Aloitimme tänään salamatutkan etäisyyskalibroinnin. Kalibroinnin tarkoitus on saada salamaniskualueille vähintään keskiarvotarkkuus kolmiomitattuihin asemiin nähden, jotta voimme tulevaisuudessa liittyä kolmiomittausverkkoihin, kuten StrikeStar EU, WASP, ja NSMerge/SalamaX. Näistä palveluista viimeiseksimainittuun kuulumme jo, mutta tarkkuus on vielä hakusessa.
Kalibrointi näkyy sivustossa vieraileville henkillöille todennäköisimmin salamatutkakuvan päivitysten pysähtymisenä. Ilmiö on täysin normaali, sillä taustalla ajettava uusinta-ajo käyttää samaa piirtorutiinia, kuin mitä ohjelman oma ruutukaappaus käyttää, joten käyttäjien hämäämisen estämiseksi ohjelma ei julkaise tutkakuvaa kalibrointisyklin aikana. NexStormin TRAC-raportti saattaa näyttää olemattomia ukkossoluja, mutta tätä ei ole vahvistettu vielä. Mikäli näin käy, kannattaa käydä tarkistamassa salamatutkakuvaa. Jos solu(j)a ei näy kuvassa ja kellonaika on pysähtynyt pidemmäksi aikaa, kuin viisi minuuttia, on kyseessä todennäköisimmin kalibroinnin aiheuttama väärä hälytys.
Suoritamme kalibrointitöitä illan, myöhäisillan ja yön aikana, jotta katkokset olisivat käyttäjille mahdollisimman vähän esillä. Jos tutkan kuulosäteellä on ukkossolun aiheuttama salamarypäs ja aktiviteettia, siirretään kalibrointia aktiviteetin loppumiseen asti.
Kalibrointi tehdään kolmessa vaiheessa. Vaihe I alkaa 14.07.2008 ja se päättyy 21.07.2008. Vaihe II alkaa 21.07.2008 ja se päättyy 28.07.2008. Vaihe III alkaa 28.07.2008 ja se päättyy aikaisintaan 03.08.2008.
Vaiheiden kestot voivat vaihdella alueellisista ukkosista johtuen, joten varsinaisia kiveen hakattuja aikatauluja nämä eivät ole. Kiitämme teitä kärsivällisyyttä asian suhteen ja toivomme, että jaksatte edelleen odottaa, kun pyrimme tekemään salamatutkastamme niin tarkasti toimivan, kuin mitä se on tällaisessa ympäristössä mahdollista.
|