Globaali ilmastonmuutos onkin todella radikaali

Aloittaja teutari, tiistai, 10.09.2013, 20:37

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jussa


J.Jäntti

Tuossa jutussa pisti silmään tämä:
LainaaOlemme toimittaneet laskelmamme johtaville suomalaisille meteorologian asiantuntijoille ja pyytäneet heitä osoittamaan niiden mahdolliset virheet. Ainuttakaan virhettä ei ole osoitettu. Siitä huolimatta mainitut IPCC:n väitteeseen sitoutuneet meteorologit pitäytyvät kategorisesti dogmaattisessa kannassaan."

Pysähdytäänpäs tämän sanamuodon ääreen hetkeksi: "...IPCC:n väitteeseen sitoutuneet...".
Sitoutuminen vaatii tietääkseni jonkinlaisen sopimuksen allekirjoitusta tai paukkuu penalty. En keksi itse mitään muuta selitystä tältä istumalta tuohon kuin sen, että kyseisten meteorologien työsopimuksissa määritellään IPCC ylimmäksi toimivaltaelimeksi, jonka tekemät raportit tai niiden tiivistelmät ovat sellaisia joita tulee omassa työssään referoida aina ja poikkeuksetta tai seuraus on työpaikan ja luultavasti jonkinlainen tieteellisen uskottavuuden menettäminen. Se on vain vähän paha homma, jos IPCC pystyy kävelemään esim. lämpödynamiikan lakien yli.

Jutussa sanotaan myös että tutkimukset ovat heuristisia, joten IPCC:n raportti/tiivistelmä päättäville tahoille on heuristinen - ja totta puhuakseni se pelottaa ainakin allekirjoittanutta aika helvetin paljon.

Wikipedia määrittelee Heuristiikan vapaasti käännettynä näin:
Heuristiikka tai "heuristinen metodi" on ongelmanratkaisu- tai havainnointitapa, johon käytetään käytännön menetelmiä, joiden ei taata olevan ihanteellisia, täydellisiä tai järkeenkäypiä, mutta siitä huolimatta riittäviä päästäkseen välittömään päämäärään. Sitä voidaan käyttää nopeuttamaan tyydyttävän ratkaisun löytämistä tilanteessa, jossa ihanteellisen ratkaisun löytäminen on mahdotonta tai epäkäytännöllistä. Esimerkkejä, johon heuristiikka kuuluvat ovat mm. muistisäännöt, valistunut arvaaminen, intuitiivinen arviointi, umpimähkäinen arvio, profilointi tai "maalaisjärki".

Eli siis IPCC tekee tiivistelmän poliitikoille ja päättäville tahoille tutkimuksista jotka pohjautuvat mahdollisesti pahimmassa tapauksessa valistuneisiin arvauksiin, intuitiivisiin arviointeihin tai umpimähkäisiin arvioihin, koska ihanteellisen ratkaisun löytäminen ei ole mahdollista(??) tai sen löytäminen epäkäytännöllistä(!?)? Siinä tapauksessa sanoisin että ihan kaikkia tieteellisiä voimavaroja ei käytetä asiassa joka vaikuttaa globaalisti ja josta on tehty ihmiskunnan olemassaolon kysymys ja on vähän pakko kysyä, että "miksi?".
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

einari



einari

#44
Katsoin huvikseni kolmen ilmatieteen laitoksen lämpötilahistoriaa ja pikkuisen alkoi eräs asia vaivaamaan mieltä.. ;D
Mietin syytä havaitsemalleni muutokselle 1989 alkaen, yksi tekijä siinä voi olla  se että saattaa tapahtunut iso muutos mittaustekniikoissa ja kirjaamistavoissa niiin aikoihin...

Toinen juttu mikä voisi selittää kyseisen vuoden jälkeen tapahtuneita lämpötilojen nousua.. jokin muu kuin ilmastonmuutos, löysinkin sellaisia tapahtumia jotka kävisivät hyvin yksiin mittausdatan kanssa..
mukana oli sodankylä, seinäjoki,pelmaa ja heinolan asemantausta joissa oli riittävän kauaksi dataa..

Ne tapahtumat joita löysin ovat seuraavia...Kanadan Quebec pimeni aurinkomyrskyn johdosta vuonna 1989 ja vuonna 2003 maahan iski lähivuosien voimakkain aurinkomyrsky, joka oli voimakkuudeltaan X40. Myös Voimakas myrsky iskeytyi maahan tammikuussa 2012. Se oli voimakkain kuuteen vuoteen ja viisiportaisella asteikolla voimakkuudeltaan kolmostasolla.

Laitan mukaan taulukon johon olen vapaalla kädellä piirtänyt vuosikymmenet ja merkannut tähdelllä aurinkomyrskyt.. taulukko on pitkänomainen, alkaen vuodesta 1930... vuoteen 2018 (olisi pitänyt aloittaa 1931... niin olisi asteikon luvut menneet paremmin kohdilleen) joten suosittelen vaikkapa avaamaan sen jollain valokuvaohjelmalla 8)


//Edit
Myös vuonna 1972 (taulukossa kohdalla 43) ja 2000 (71) tapahtui aurinkomyrskyjä jotka kummasti sattuvat sopimaan yksiin keskilämpötilojen muutosten kanssa.. tuossa seuravan jutun lopussa  mainitaan  nuo kaikki vuodet... mitähän kaasuja sieltä  tulee muuta kuin typpeä ja vetyä niiden mukana...?? https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2012030815300578

//Edit part 2
Tuosta 1972 aurinkomyrskystä löytyi juttua >> https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/usan-merimiinat-alkoivat-rajahdella-mystisesti-lahes-yhta-aikaa-vietnamin-sodassa-1972-nyt-tutkijat-vahvistivat-rajahdysten-aiheuttajan/9329fef6-b952-3e4d-8c6b-e35c74b9bb1a

//Edit part 3
Tämä saattaa selittää viimevuoden poikkeuksellisen lämpimän kesän...
siellä on maininta 2017 tapahtuneesta aurinkomyrskystä ja loppupuolella vaikutuksista lämpötilaan,, >>https://www.tiedetuubi.fi/jattimainen-aurinkomyrsky-oli-tuhota-maapallon-vuonna-774-nyt-tapaus-tunnetaan-paremmin

einari

Tein muutaman päiviyksen edelliseen vastaukseen..... antaa lissää seliyksiä olettamukselleni 8)

einari

Katsoin lisää ja otin datan salo,kärkkä 1941 alkaen, aika samaa kaavaa noudattaa.. mutta sen avulla aloin ajattelemaan myös vuotta 1997...  miksi ei löytynyt tietoa kyseisiltä vuosilta eteenpäin.. löytyihän sitä, aurinkotsunami joka havaittiin -97 ensimmäisen kerran.. sitten 2009 jota seurasi massiivinen aurinkomyrsky 2012 >>https://www.avaruus.fi/uutiset/aurinko-planeetat-ja-kuut/auringon-valtavat-tsunamit-varmistuivat.html

taulukon sarakkeet + 40 kertovat vuoden..

J.Jäntti

Aika mielenkiintoinen havainto muuten, että jokaisen tuollaisen myrskyn jälkeen lämpötilat roikkuvat hetken keskiarvojen yläpuolella ja rauhoittuvat sen jälkeen.
Itse en usko että Auringosta tulee niinkään mitään kaasuja ilmakehään jotka vaikuttavat tuolla tavalla, vaan laittaisin sen auringon säteilyn lisääntymisen ja jonkin lämpödynamiikan/energian säilyvyyden lain piiriin ensimmäisenä.

Vaan halutaanko tällaisia asioita pohtia yhdeksi syyksi ilmaston temppuiluun? Ei tietenkään. Miksi pohtia kun meillä on IPCC, joka on olevinaan se ainoa oikeassa oleva instanssi.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

einari

#48
Täytyi taas tehdä empiirisiä ja vähän teoreettisia tutkimuksia..  :D

Minua on vaivannut sen aurinkomyrskyselvittelyn jälkeen... että mitä ja miksi ilmasto muuttui 80-90 luvun taitteessa ja uudelleen 2000- luvun alkupuolella.. tosin hienoista muutosta on havaittavissa paluuseen lähemmäksi pitkäaikaisia keskiarvoja, paitsi kaisaniemen osalta. keräsin vähän tietoja sieltä sun täältä, fmi:n datan suhteen oli jonkinmoisia puutteita ja ongelmia saavuttaa tavoite...

ensinnäkin, tuossa on vahvistusta aurinkotuulien vaikutuksesta ilmastoon..  myös maan magneettikentän muutoksilla saattaa olla suurikin vaikutus..koska auringon säteily voimistuu kun maan magneettikenttä heikkenee niin myös sen suojaava vaikutus heikkenee.

niistä pari juttua...
https://www.aka.fi/fi/tietysti/tekniikka/nyt-pinnalla1/kuinka-auringon-hiukkaset-vaikuttavat-maapallon-ilmastoon/

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/magneettinen-pohjoisnapa-matkaamassa-kohti-siperiaa-kilometrin-viikossa-magneettikentta-heikentynyt/6802858

sitten on toinen juttu.. fmi:n sivuilla,
Kriging-menetelmä ottaa huomioon maaston muodot eli topografian sekä rannikon ja vesistöjen vaikutuksen kyseessä olevaan suureeseen kussakin hilapisteessä. Analyysimenetelmästä johtuen havaintopaikkakohtaiset arvot voivat poiketa analyysin antamasta aluearvosta.

Tuolla vuositilastot-osiossa (fmi) oli muutama päivä sitten juttua vertailukausista.. etteivät ole vertailukelpoisia keskenään, johtuen WMO:n ohjeistuksesta, havaintopaikkojen muutoksista ja laitteistojen muutoksista.. eipä ollut enää, tai en ainakaan nyt sitä löytänyt..

tuosta laitteisto-havaintopaikan siirtelystä oiva esimerkki on alajärven möksy.. josta otin käppyrän eri  keskiarvojaksoilla, vaikeaa vain oli , syy selviää ensimmäisestä kuvasta, 2  eri aseman dataa (uuden ja vanhan... ehkä kolmaskin kun ei saaneet toimimaan 8 vuoden aikana) 1991 on uusi mittausmenetelmä otettu käyttöön ja lopetettu 2008 sanoo lopetetut säähavaintoasemat.. 1996-2008 välillä uudessa asemasssa vain 2 ehjää vuosisarjaa... minnekkähän se kaisaniemen AWS katosi (automaattinen sääasema)

Jollei käppyrät ja tilastot aukea.. voi vaikkapa katsella oman paikkakunnan tietoja turistin näkökulmasta  8)
https://weatherspark.com/y/90449/Average-Weather-in-Evij%C3%A4rvi-Finland-Year-Round

einari

En muista että olenko tuonut hiilidioksiidista esiin sitä että kasvit kasvaakseen tarvitsee kyseistä kaasua.. Puutarhuriajoilta tiedän että kasvihuoneiden hiilidioksiidilannoituksella saadaan parempi, laadukkaampi sato..  se tiedettiin jo 1970-luvulla.... ohessa pikkuisen siitä
https://ilmastofoorumi.fi/foorumi/viewtopic.php?t=1372

Itse olen aika lailla samoilla linjoilla seuraavan kirjoitelman suhteen...  ei pysy huoneet lämpimänä vaikka hiilidioksiiditaso nousee kotona ollesssa kaksinkertaiseksi... ::)
http://www.maaseutumedia.fi/poliittinen-hiilidioksidipelottelu-perustuu-mutuun-ei-todistettuun-tieteeseen/