Sääasema sivuston ylläpidon järkevyys ja motivaatio

Aloittaja systeemi, maanantai, 15.04.2013, 16:56

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

systeemi

Olen tässä viime aikoina pohtinut sääasema sivuston ylläpidon järkevyyttä ja omaa motivaatiotani ylläpitoon. Itselleni harrastus on edelleen tärkeä mukaanlukien energian seurantaa.  Suhteessa oman ajankäyttö mahdollisuuteen ja vierailijoiden kriittisyyteen nähden on alkanut tuntua siltä että joutuisin käyttämään kohtuuttoman paljon aikaani ylläpitoon. Tästä syystä olen harkinnut sivuston lopettamista kaikelle kansalle ja pitämiällä sitä ainoastaan omaan käyttöön.

Onko muilla sivustojen pitäjillä ollut samankaltaisia ajatuksia?

Sääasema Nauska, Kemi

www.kemiweather.fi

weatherc

Kritiikkiä tulee aika ajoin jos jostakin. Muutama ollut sellaiset jotka jopa täyttäisivät rikoskriteerit.
Ne kuitenkin kannattaa sivuttaa suurilta osin sellaisenaan ja siirtää suoraan roskakoriin, tosin ensin vilkaista että mitä se sisältää koska on siellä ihan aiheellisiakin.
Se lienee "avoimen" netin haittapuolia.

Mitä sivustoon ja yläpitoon tulee kannattanee tehdä simppeli ja täysin automatisoitu sivu, ilman turhia* härpäkkeitä. Eli ylläpitotoimeksi jäisi suunnilleen wx-koneen tarkistus ettei ole jumissa.
* Eli sellaisia jotka eivät välttämättä toimi jokaisessa selaimessa tai jos toimii niin älyttömän hitaasti esim IE:ssä. Tämä kun on kun pyytäis yllämainittua kriittistä palautetta.
Hyvänä pohjana esimerkiksi Saratogan template.


teutari

Täällä ratkaistiin tuo ongelma jo aikoja sitten kun alkoi tuntumaan turhauttavalta nuo kaikenlaiset jupinat ja jäpinät postilaatikossa.  :(
Poistin yhteistiedot sivustoilta joten nyt harrastellaan vaan omaks iloks ja jos pirullisesti sanotaan niin vaikka toisten kiusaks jos sivut ja sen sisältö ei miellytä koska omia €kujahan tässä harrastukseen poltetaan. :D

Onhan noita rukkasia tullut monta kertaa monttuun heitettyä mutta aina ne on vaan joutunut kaivamaan sieltä esille kun tästä on tullut jonkinlainen "elämäntapa" 8-9 vuoden aikana. ;D
Ei tätä harrastusta kannata niin vakavasti ottaa tekee sivuille jotain jos huvittaa ja siihen liikenee ylimääräistä aikaa koska onhan meillä muutakin elämää kuin pelkästään noiden sääsivustojen ylläpito. ;)

weatherc

Totta, tuo on myös yksi tapa. Ja jotta on varma ettei keltään jolla se osoite on jo tiedossa tule postia niin lopettaa koko kyseisen postilaatikon ;D
Ainakin mulla on oma osoite websivuihin liittyviin asioihin ja saan sen vaihdettua helposti tarvittaessa jos jupinat alkaa käymään liian kuumina laatikossa.

En sitä sano, on ne rukkaset ollut lähellä lentää monttuun täälläkin useamman kerran matkan varrella.

Naruskan Ukka Matinpoika

Laitakaapas tänne näkösälle, minkä sisältöisiä ne suurinta vitutusta teissä aiheuttavat kirjoitukset ovat olleet, niin ymmärtää paremmin tuota asiaa.

Oma kokemukseni vaatimattomasti esillä olevista sääsivuistani on pelkästään plusmerkkistä, enkä ole saanut esimerkiksi blogini kautta levitämästäni säälinkityksestä kuin myönteistä palautetta.

Kuuntelen.  ;)

www.naruska.com

miihkali

Juuh, olen samoilla linjoilla Ukan kanssa. Foorumilla voisi hyvin olla oma "yleisöpalaute-osasto", josta voitaisiin lukea kansan mietteitä harrastuksesta. Palaute voi olla joskus rakentavaa ja vinkkejä antavaa, joten kaikesta oppii. Suurta mielenkiintoa tunnen niitä kohtaan, jotka jakavat osanottoaan niin sanotusti lonkalta ja asioista mitään tietämättä. Tällaisia arvostelijoita on varmasti paljon, enkä usko tyhjän pään ajatuksien jakamisen julkisesti olevan mitään haitallista. Kaikki eivät aina muista ottaa aamulääkkeitään, niinpä jossain vaiheessa alkaa hihnassa tapahtua luistoa, jota sitten saatetaan purkaa aivan kohtuuttomasti ja väärin.

systeemi

Niin ei ne omalla kohdalla mitään vitutusta ole aiheuttaneet. Ainoastaan hieman hämmästelyä siitä, että miksi pitää arvostella harrastuspohjalta ja itse maksettua sivustoa. Kyllä minä kritiikkiä kestän ja mielellään palautetta otan, mutta en ala stressaamaan siitä että onko pilkku oikeassa paikassa. Alunperinkin tein sivuston itselle ja laitoin kaikille nähtäville jos asia sattuu muitakin kiinnostamaan.

En nyt viitsi palautteita tänne kopsailla, tai oikeammin olen ne jo poistanut omasta sähköpostista. Mutta palautteet on olleet tyyliin pilkku väärässä paikassa. Asemoinnit ei passaa kaikille selaimille. Miksi ei näy sitä tai tätä tai sitä ole laskettu tai se on liian epätarkka tai niin edespäin.

Kieltämättä hyvääkin palautetta on tullut, joka on tähän asti saanut jatkamaan yleisen sivun ylläpitoa.

Tuo Teutarin kommentti palaute-poksin poistosta on ollut mielessä, mutta on sieltä järkevääkin palutetta saanut. Sen vuoksi se siellä vielä on.
Sääasema Nauska, Kemi

www.kemiweather.fi

weatherc

#7
No ne mailit ovat joutaneet roskiin aikoja sitten mutta tyyliin:

Ei se s**tanan tutka pidä paikkanasa. Haistakaa p*ska, v***tu.

Ukkostutkan suhteen moni selvästi myös luulee että se on ns. virallinen eli FMI-kamaa. Se näkyy joissakin palautteissa myöskin ja ajatuksena on ollutkin että selvästi mainita se että on harraste-tutka joko sisään-pultattuna NSD-templateen tai sen ulkopuolella. Tämä lienee vain korustuvan kun viralliset datat tulee jakoon, myös ihan yleisellä tasolla.

Sanottakoon kuitenkin että ehdottomasti suurin osa palautteista ovat positiivisia tai sitten ilmoituksia tyyliin "nyt tuo on lakannut toimimasta" mikä on ihan hyvä koska eihän noita kaikkia sivuja jatkuvasti tule plärättyä läpi.


jamo

Onhan tuota palautetta tullut, varsinkin tutkan osalta. Milloin se näyttää liian lähelle, toisinaan liian kauas ja joskus ei mitään vaikka toimintaa on. Ei itselle suuria fiboja ole nämä aiheuttaneet.
Ne jotka aktiivisesti seuraavat tutkaa tietävät sen rajoittuneisuuden ja osaavat itse kolmiomitata useista lähteistä löytyvät tutkakuvat. Tosiaan toi weatherc:n mainitsema "toi sivu ei toimi oikein" on ihan ok palaute, koska ei niitä aina viitsi kahlata läpi ja yleensä silloin se toimimattomuuskin tapahtuu.  :)

Sitten kun on ollut se "vuosisadan myräkkä" niin lehdet ovat varsin kiinnostuneita haastattelusta.  ;D

jamo

khyron

Lainaus käyttäjältä: systeemi - maanantai, 15.04.2013, 16:56
Olen tässä viime aikoina pohtinut sääasema sivuston ylläpidon järkevyyttä ja omaa motivaatiotani ylläpitoon. Itselleni harrastus on edelleen tärkeä mukaanlukien energian seurantaa.  Suhteessa oman ajankäyttö mahdollisuuteen ja vierailijoiden kriittisyyteen nähden on alkanut tuntua siltä että joutuisin käyttämään kohtuuttoman paljon aikaani ylläpitoon. Tästä syystä olen harkinnut sivuston lopettamista kaikelle kansalle ja pitämiällä sitä ainoastaan omaan käyttöön.

Onko muilla sivustojen pitäjillä ollut samankaltaisia ajatuksia?



Mikä siis pakottaa?

Ja otsikon kysymykseen, harrastukset ei yleensä ole järkeviä, niihin menee kaikki aika ja raha.