NSDisplay 2013 - FMI Salamat

Aloittaja weatherc, lauantai, 23.02.2013, 17:26

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

weatherc

LainaaSaako tuota FMI sadetutkakuvaa pidemmältä ajalta kuin kaksti tuntia?
Tarkistin asian...
FMI:llä löytyy tutkakuvia viimeisen tunnin ajalta, 5 minuutin välein.

Tuo 2 tunnin timelapsen datat olen tehnyt dedillä, eli ennen uusien tiilien tekoa vaihdetaan kansioitten nimiä siten että vanhin kansio on numro 13.  ;D

weatherc

FMI Salamalayeri NSD:hen

FMI Salamalayeri on koeajossa omassa tutkassa tällä hetkellä. FMI-iskut näkyy ainakin nytten paksuina valkoisina X-merkkeinä. Itse data päivittyy 5 min väelin mutta siinä ei ole ajan mukaista vätikoodausta enkä ole varma missä aikahaarukassa iskut ovat (haku on "viimeisen 5 min ajalta" mutta näyttää roikkuvan mukana muutaman minuutin pidempään)

weatherc

Nyt toimii myös väriskaala FMI-iskuissa, oli bugi FMI:n päässä ja aikaleima oli pudonnut pois.

NSD-zippi tullee viikkonloppuna jakoon.

weatherc

Tuore zippi kehissä, nyt mukana myös FMI Salamat, löytyy häkkyrä-sivulta :)
Se on hitusen "experimental" räpsyjen vähyydestä johtuen mutta toimis OK niillä räpsyillä kun testannut.
FMI Salamat päivittyy 5 min välein ja ovat muutaman minuutin viiveellä.

systeemi

Lainaus käyttäjältä: weatherc - sunnuntai, 05.05.2013, 15:01
Tuore zippi kehissä, nyt mukana myös FMI Salamat, löytyy häkkyrä-sivulta :)
Se on hitusen "experimental" räpsyjen vähyydestä johtuen mutta toimis OK niillä räpsyillä kun testannut.
FMI Salamat päivittyy 5 min välein ja ovat muutaman minuutin viiveellä.

Mitä filuja päivitys koskee, vai tarvitseekö päivittää kaikki?
Sääasema Nauska, Kemi

www.kemiweather.fi

weatherc

LainaaMitä filuja päivitys koskee, vai tarvitseekö päivittää kaikki?
Jollen ihan väärin muista niin NSDisplay.php, nsdisplay.js sekä käännös FMI Salamoille NSconfig.php:sta.

systeemi

Lainaus käyttäjältä: weatherc - sunnuntai, 05.05.2013, 20:32
LainaaMitä filuja päivitys koskee, vai tarvitseekö päivittää kaikki?
Jollen ihan väärin muista niin NSDisplay.php, nsdisplay.js sekä käännös FMI Salamoille NSconfig.php:sta.

Jees kiitos! näytti onnistuvan ilman romahtamista.
Sääasema Nauska, Kemi

www.kemiweather.fi

weatherc

Bugifixaus upattu:

- Korjaa FMI-salamoiden värikoodauksen
- Nyt toimii muisti taas eli nuo infolaatikot pysyy piilossa kun kerran piilottanut

Muutettu filu: jquery/nsdisplay.js

teutari

Oon seuraillut tuota NSB:n työskentelyä ja se ei oikein tahdo pysyä NexStormin vauhdissa mukana.
Jostain syystä jää tuhottomasti iskuja pois jotka eivät sitten näy tuossa NSD:n kartalla.
Tämän päivän osalta näyttäis olevan ~1800 iskua hukassa... eipä tuosta muuta haittaa ole kuin solujen syntyminen/liikkuminen tahtoo pikkusen siitä kärsiä.
Voihan se olla ettei tuossa mun pizzalaatikossa tieto kulje tarpeeksi vikkelää.  :-\

weatherc

#19
Ongelma on tiedossa ja osittain jo ratkaistukkin omassa dev-versiossa :)

Olin yhteydessä NSLogin Jimiin joka enemmänkin rapsutellut hiuksia päästä asian tiimoilta ja tulos on ollut että yksi asia pitää muistaa, se on silkka mahdottomuus saada kaikki iskut kerättyä talteen mitä NexStorm suoltaa. Ei vaikka kyselis NS:ltä iskuja pienimmällä mahdollisella aikavälillä eli 1 ms jota Jim on käyttänyt.
Tuossa on myös se pikku ongelma että vajaita vastauksia tulee paaaaaaljon tuossa kohtaa joka taas johtaa erinäsiin erroreihin. Myös raakadatan prosessointi pitää siirtää omalle threadille koska 1 ms on niin lyhyt aika.
Täällä käytössä 2 ms tällä hetkellä ja 60 iskua/min nakattiin tauluun tuossa puoli kuuden maissa joka oli sama mitä NS:kin ja liki 3 x enemmän mitä maksimi oli eilen mitä NSD nappasi....

Pikemmin mun mielestä pitäisi saada NS sellaiseksi ettei se suoltais 10+ "iskua" samaisesta salmasta varsinkin kun osuma ollut lähellä vaan se yksi merkintä siitä. Tämähän johtaa siihen että datasta jota NS suoltaa ehdoton suurin osa silkkaa noisea.

Vertailuna 1/2 ms:ään, Relkon dokumentaatio ehdottaa 15 ms IPC-1:n kuunteluväliksi....

EDIT: Uusinta dev-versiota NSB:stä voi kokeilla, löytyy tuolta: http://www.nordicweather.net/downloads/NSBackend.zip
Kannattaa pitää vanha versio tallessa ;)

Vinkkinä, jos alkaa kartta meneemään raskaaksi niin kannattaa säätää maksimi iskumäärää NSB:n Settingseistä vaikkapa 800:aan ;)
FMI:n salamadatassa joka tulee NSD:hen 800 iskun raja on nyt käytössä.