Päivän ennustetilanne on lyhykäisyydessään seuraava:
ESTOFEXEnnusteeseen on laitettu Etelä-Suomeen ukkosvyöhyke, joka alaosaltaan ulottuu Lohja-Inkoo -akselilta itärajalle ja siitä edellen Venäjälle, myötäillen rannikkoa. Yläosa kulkee suunnilleen Tampere-Joensuu -linjaa pitkin itärajalle. Länsi-Suomi jää alueen ulkopuolelle. Ennuste on voimassa 28.06.2008, kello 09:00 Suomen aikaa.
Ilmatieteen laitosIltapäivän ennusteeseen on laitettu Suomen eteläosiin salama ja kaakkoisosiin pilvi salaman kanssa, joten ennuste on linjassa ESTOFEX:n kanssa. Varoituksia on ladottu ukkospuuskista Etelä-Suomen sisävesille, Meteoalarm:ssa Suomen eteläosa on laitettu kauttaaltaan keltaiseen varoitusluokkaan.
WetterzentraleMallinnuksien mukaan ukkosherkkyys on jo ollut Suomen eteläosien päällä kello 09:00 aikaan ja siirtyy hieman itään päin kello 15:00 mallinnuksissa. Äkäisin alue olisi ennusteen mukaan Viron Kohtlajärven ja Narvan välisellä alueella, jossa CAPE nousisi korkeimmillaan 700J/kg ja LI laskisi -2°C. Suomen alueella CAPE pysyttelee 300-400J/kg:n tasolla ja LI ±0 - -1°C kohdilla. CAPE:n ja LI:n lukemat pysyvät muuttumattomina Suomen osalta kello 21 mallinnusennusteessakin, joka antaa häviävän pienen lupauksen iltaukkosillekin.
FMI TestbedKello 11:15 tutkakuvasta päätellen on ensimmäiset kuuropilvet keskikovine sateineen muodostuneet jo. Kaksi kuuroaluetta on liikkeessä itään. Pääkaupunkiseutua kohti tulee kuurosadealue lännestä ja 15 minuuttia (kello 12:00) otetussa tutkakuvassa se on saavuttanut Porkkalan niemen kohdan ja matelee kohti Espoota ja Helsinkiä, yhdistyen pohjoisempaan sadealueeseen.
Kannelmäen tutka on havainnut 50km rajan tuntumassa muutamia hajanaisia salamointeja. Tästäkös se nyt lähtee?
