|
Hade
Vieras
|
 |
« Vastaus #20 : torstai, 26.06.2008, 15:48 » |
|
Tilanne Kannelmäessä on ohi. Ukkossolun häntä siirtyy kohti itää hitaasti. Sääasemalla on sade lakannut. Erikoisena piirteenä on se, että aurinko alkaa paistamaan täällä jo, vaikka välähdykset näkyvät ja jyrinä kuuluu.  Nyt rauhoittui Kurvissakin. Sain vain pilvistä kuvia..... Perk... oli niin harvaa salamointia, mutta ukkospäivä kumminkin. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
J.Laiho
|
 |
« Vastaus #21 : torstai, 26.06.2008, 15:59 » |
|
Nyt rauhoittui Kurvissakin. Sain vain pilvistä kuvia..... Perk... oli niin harvaa salamointia, mutta ukkospäivä kumminkin.  Heti, kun avopuoliso soitti töistänsä, että "täällä kolisee ihan koko ajan" tajusin kerätä kamerani ja DV-kamerani. Ensimmäisten seitsemän minuutin aikana sain kolme salamaa taltioitua nauhalle, joista kaksi ovat julkaisukelpoisia. Tyytyväisenä voin todeta, että ukkospäiväksihän tämä meni. Onneksi oli mahdollisuus siirtyä etätöihin kotiin ja ajoissakin vielä. Vaikka työpäivä jatkuu aina kello 19 saakka, niin viimeistään tässä vaiheessa voin sanoa, että kyllä se kannattikin. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Juha Laiho Foorumin ja sivuston ylläpitäjä Finland Weather Exchange (FinWX) http://www.finwx.net/------------------------------------------ Twitter, FinWX:n havainnot------------------------------------------ Ukkoslaskuri 2012; Lohja, Gruotila 0 ukkospäivää. ------------------------------------------ ------------------------------------------
|
|
|
|
J.Laiho
|
 |
« Vastaus #22 : torstai, 26.06.2008, 16:26 » |
|
Näkö- ja kuulohavainto toistamiseen Kannelmäessä. Uusi kovaa satava sadealue saapui juuri aseman päälle. Salamointia esiintyy, mutta on edeltäjiinsä nähden harvempaa. Kylläpäs sitä nyt tarjotaan takaisinmaksua meille, jotka jäivät paitsioon parina viime päivänä. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Juha Laiho Foorumin ja sivuston ylläpitäjä Finland Weather Exchange (FinWX) http://www.finwx.net/------------------------------------------ Twitter, FinWX:n havainnot------------------------------------------ Ukkoslaskuri 2012; Lohja, Gruotila 0 ukkospäivää. ------------------------------------------ ------------------------------------------
|
|
|
|
Hade
Vieras
|
 |
« Vastaus #23 : torstai, 26.06.2008, 16:48 » |
|
Näkö- ja kuulohavainto toistamiseen Kannelmäessä. Uusi kovaa satava sadealue saapui juuri aseman päälle. Salamointia esiintyy, mutta on edeltäjiinsä nähden harvempaa. Kylläpäs sitä nyt tarjotaan takaisinmaksua meille, jotka jäivät paitsioon parina viime päivänä.  Niinhän tuo ryttyyttää taas uudestaan, mutta ei pääse kuvaamaan, kun vettä tulee kuin saavista kaataen. Mutta ihan lähellä on lyönyt pari kolme salamaa ja kunnon jylinät heti perään.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: torstai, 26.06.2008, 16:56 kirjoittanut Hade »
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Hade
Vieras
|
 |
« Vastaus #24 : torstai, 26.06.2008, 17:01 » |
|
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Meteorologi
|
 |
« Vastaus #25 : torstai, 26.06.2008, 17:21 » |
|
Kannelmäen sääaseman sademittari näyttää liki 16 mm sadetta. Muualla Etelä-Suomessa päin ei sademittarit ole värähtäneetkään. Oliko tu noin paikallinen saderyöppy?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
J.Laiho
|
 |
« Vastaus #26 : torstai, 26.06.2008, 17:35 » |
|
Kannelmäen sääaseman sademittari näyttää liki 16 mm sadetta. Muualla Etelä-Suomessa päin ei sademittarit ole värähtäneetkään. Oliko tu noin paikallinen saderyöppy?
16mm on oikea lukema: Täällä tuli vettä tuon yli menneen ukkosen vaikutuksesta aivan järjettömällä raivolla, kun solu pääsi aseman päälle. Vettä tuli kovaa yhteensä kolmessa erässä. Kyseessä oli melkoinen "Flash Flood"-ilmiö, sillä pihan vesikaivotkin alkoivat olemaan ongelmissa sataneen veden määrästä tilanteen ollessa pahimmillaan ja piha lähestulkoon lainehti vedestä. Viereisellä talonrakennustyömaalla on huomenna vedenpoistopumput arvossaan. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Juha Laiho Foorumin ja sivuston ylläpitäjä Finland Weather Exchange (FinWX) http://www.finwx.net/------------------------------------------ Twitter, FinWX:n havainnot------------------------------------------ Ukkoslaskuri 2012; Lohja, Gruotila 0 ukkospäivää. ------------------------------------------ ------------------------------------------
|
|
|
|
Hade
Vieras
|
 |
« Vastaus #27 : torstai, 26.06.2008, 17:37 » |
|
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Hade
Vieras
|
 |
« Vastaus #28 : torstai, 26.06.2008, 17:39 » |
|
Kannelmäen sääaseman sademittari näyttää liki 16 mm sadetta. Muualla Etelä-Suomessa päin ei sademittarit ole värähtäneetkään. Oliko tu noin paikallinen saderyöppy?
Kyllä sitä vettä ja rakeitakin tuli aivan riittämiin täällä Kurvissakin Oli tämän kesän kovin sade, kadut lainehti. Mutkun ei oo sademittaria.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Meteorologi
|
 |
« Vastaus #29 : torstai, 26.06.2008, 18:54 » |
|
Kyllä suututtaa! Siellä saadaan hirveitä ukkoskelejä ja täällä vain Aurinngon paistetta!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|