Takuuasiat ynnä muuta

Aloittaja miihkali, maanantai, 17.12.2012, 08:40

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

weatherc

Lainaus käyttäjältä: teutari - maanantai, 17.12.2012, 21:53
No niipäs näyttää olevan. >:(
Jos näihin meitin vanhoihin konsoleihin tai loggereihin tulee jotain vikaa niin eikun osta molemmat uudet.
Hienoa toimintaa davisiltä.

Totta   >:(

miihkali

No, alkoihan ne meikäläisenkin ajatukset selkiintymään. Huomioon pitää ottaa sen sata asiaa yhden Davisin takia. Onneksi en ole vielä kauppoja tehnyt. Mikään ei ota yhtä mukavasti päähän, kuin kytkymyynti ja muutokset. Uusin malli olisi aina etsittävä, mutta ovela myyjä lykkääkin tulemaan vanhaa varastoa, jonka on haalinut jostain halvemmalla. Davisin hintaluokassa on tietenkin valinnanvaraa, mutta weatherc totesi aiemmin vehkeiden olevan tehty "ei napaseudulle". Näinhän se on. La Crosse ei kuullosta enää sekään yhtään hyvältä, vaikka siitä kaikki puhuvat. Muutaman tunnin kiertely netissä paljastaa monenlaista asiaa. Huomasin muuten englantilaisten (kovia garden-harrastajia) olevan sieltä rehellisemmästä päästä. Kertovat melkoisen pikkutarkasti kaikkien sääasemaan liittyvien osioiden toiminnan kiertelemättä. Haukkuvat tarvittaessa omankin laitteensa hintaluokkaan katsomatta. Amerikkalaiset näyttävät vain hankkivan laitteen, mutta käyttö onkin sitten mitä on. Saattavat olla enemmänkin statusvehkeitä, joita roikotetaan talon pihalla samoin kuin tähtilippua. Saksalaisia asemia epäilevät työn laadussa, mutta sen epäilyn voisi kai suunnata enemmän Kiinaan päin nykypäivinä.  :-\

Leksa

Vantage Pro sääaseman kunnostusta löytyy suomeksi You Tubesta  http://www.youtube.com/watch?v=FcHPei9kv2s
Itselläni on tuo vanhempi Vantage Pro toiminut moitteettomasti jo ainakin reilut 10 vuotta, ainut on tuo kosteus anturi jonka toiminta on epämääräistä niinkuin tuossa videolla Ilpo Leppänen kertoo, nähtävästi tyyppivika näissä vanhemmissa malleissa. Uudempi Vantage Vue on vasta reilut kaksi vuotta toiminut täysin moitteitta.

Lopuksi vielä Kiteen lumitilanne varsin kohtuullinen 25 cm eli valkea joulu on ainakin taattu, nähtävästi myös etelä- suomeen  ;)

Snowi

Kyllä noita Daviseja löytyy ihan oikeilta napaseuduiltakin kuten Etelänavalta, joten kyllä ne pärjää heittämällä Suomessa paikasta riippumatta. Tosin tuulimittari saattaa joskus harvoin jäätyä jäätävän sateen aikana, mutta ei kyllä muuten. Lämpötilakin menee kuulemma reilusti alle -40 asteen, vaikka se onkin virallisesti ilmoitettu alimmaksi lukemaksi. Ilmeisesti muuten ei olisi pystytty käyttämään ilmoitettuja raja-arvoja tarkkuuden osalta, joten raja päätettiin vetää -40 asteeseen.

weatherc

#14
LainaaKyllä noita Daviseja löytyy ihan oikeilta napaseuduiltakin kuten Etelänavalta, joten kyllä ne pärjää heittämällä Suomessa paikasta riippumatta.
Taitaa kyllä Etelänavan asemat olla jotain ihan eri mallia kun Davis, WD-asem siellä kyllä löytyi ainakin joskus. ;)

LainaaLämpötilakin menee kuulemma reilusti alle -40 asteen, vaikka se onkin virallisesti ilmoitettu alimmaksi lukemaksi. Ilmeisesti muuten ei olisi pystytty käyttämään ilmoitettuja raja-arvoja tarkkuuden osalta, joten raja päätettiin vetää -40 asteeseen.
Menee, menee mutta se alkaa puhumaan ihan palturia eikä lukemalla ole muuta kun viihdearvoa sen jälkeen ;)
Sillä SHT11-anturilla joka siellä majailee on seuraavat speksit:
0 - 100% RH
-40 - +125°C (-40 - +257°F)

http://www.sensirion.com/en/products/humidity-temperature/humidity-sensor-sht11/

EDIT: Etelänavan WD-asema löytys: http://www.antarcticanz.govt.nz/weather/SBweather/sbweather.html
Asemana on Campbell Scientific data logger + LoggerNet/PC208

weatherc

Lisää kylmästä Daviksesta Alaskasta:

http://www.wxforum.net/index.php?topic=4495.0

Siinä on sekä nähty -80F lukemaa konsolissa että -40 kohdalla tulisi --- konsoliin, eli voi hyvin olla että konsolin firmis napsii poikki -40 kohdalla....

weatherc

Tuolla toisaalla oli juttua halpis-asemien kosteudesta jossa kosteus tyssää -10:ssä. Ei se Daviskaan itse asiassa hiihdä kovinkaan kaukaa perässä, sen "Normal range" loppuu -20:iin. Max range menee -40:iin mutta se saattaa heittä 3% lisäoffsetin kosteuteen kehiin josta kestää X määrä tuntia palutua kun palattu takas normal rangeen:
http://www.sensirion.com/fileadmin/user_upload/customers/sensirion/Dokumente/Humidity/Sensirion_Humidity_SHT1x_Datasheet_V5.pdf
Ja kohta "Operatig conditions" sivulla 3....

Ja lisämausteena soppaan, se käyttää sekä lämpötilaa että kosteutta "Sea level Pressuren" laskemiseen:
http://www.davisnet.com/product_documents/weather/app_notes/AN_28-derived-weather-variables.pdf
LainaaBAROMETRIC PRESSURE
The following section applies to Vantage Pro and Vantage Pro2 systems only:
Parameters Used: Outside Air Temperature, Outside Humidity, Elevation, Atmospheric Pressure

Snowi

Lainaus käyttäjältä: weatherc - tiistai, 18.12.2012, 18:18
Taitaa kyllä Etelänavan asemat olla jotain ihan eri mallia kun Davis, WD-asem siellä kyllä löytyi ainakin joskus. ;)

En tarkoittanut WD-asemia vaan ihan Davis asemia. Esimerkiksi tuossa yhdessä Davisin katalogissa lukee näin:
"Stanfordin yliopiston tutkijat asensivat DAVIS asemat Etelänavalle Dronningiin Maud Landiin ja pari vuotta myöhemmin toisen Patriot Hillille. Niiden sääraportit löytyvät osoitteesta http://thistle.org/ALE/"
Tosin en tiedä onko enää toiminnassa sillä edelliset raportit ovat vuodelta 2005. Kyseessä on ilmeisesti ollut vanhempi Davisin asema.

Lainaus käyttäjältä: weatherc - tiistai, 18.12.2012, 19:24
Siinä on sekä nähty -80F lukemaa konsolissa että -40 kohdalla tulisi --- konsoliin, eli voi hyvin olla että konsolin firmis napsii poikki -40 kohdalla....

Mutta tuo -80F tarkoittaa -62C, joten silloinhan se menisi reippaasti alle -40C. Jotenkin tuntuisi tyhmältä jos lopettaisi tuohon, sillä kuten olen aikaisemminkin sanonut, ei tuo -40C voi olla mikään sellainen maaginen raja, jonka jälkeen lukemat alkavat näyttää aivan mitä sattuu, vaan todennäköisesti mitä kylmemmäksi menee, niin sitä isompi virhemarginaali. Tuo -40C lienee valittu sen takia, jotta saadaan ilmoitettua tietyt virhemarginaalit spekseihin. Mutta ken tietää, pitää ensin saada jollekin Davis asemalle alle -40C lukema ja kattoo mitä tapahtuu :)

Snowi

Löysin vahvistuksen sille, että Davis menee heittämällä alle -40C asteen, eli ei lopeta toimintaa siihen. Artikkeli löytyy tästä http://www.accuweather.com/en/weather-blogs/weathermatrix/was-us-record-low-temperature-of-80-broken-in-alaska/60951. Kyseessä on siis Alaskalainen sääharrastaja, jonka Davis asema meni tuona kylmänä päivänä aina -79F (-61,7C) asteeseen saakka, ennen kuin lopetti toimintansa. Toki luotettavuus on tuolloin vähän niin ja näin, mutta tuonkin jutun perusteella näkee, että erittäin kylmää tuolloin on kyllä ollut.

Tuolla wxforumilla Moose Whisperer on kanssani hyvin samoilla linjoilla, sillä hänkin epäilee sitä, että tuskin lukemat ovat yhtäkkiä aivan mitä sattuu kun mennään jonkun tietyn lukeman alapuolelle. Myös tarkkuuden osalta alle -40F (-40C) asteen lämpötilat eivät eroaisi hirveästi virallisista asemista.

"Additionally, there countless gigabytes of accumulated data from amateurs like ourselves all over the world documenting that these stations operate just fine at temps below -40, with accuracies that are not wildy different from official reporting stations.

While a Davis (or other "non-professional") hardware may not be precisely accurate enough for recording official temperatures below -40 (particularly for record breaking purposes), that does not mean that they suddenly start exhibiting gross inaccuracies of +/- 40 degrees just because the temperature crosses some arbitrary threshold."

Nyt karkaa vähän eri raiteille mitä alkuperäinen otsikko oli :). Ehkäpä tästä Davisin -40C asteen mittauksista voisi leikata ihan oman threadinkin, mutta menkööt nyt näin.

weatherc

#19
Tuo -80F ei millään pidä paikkansa, aivan kuten hamiltonkin siinä ketjussa sanoi niin kosteus on liian korkea ja ketjun seuraavalla sivulla on NWS:än datat siltä päivältä joka onat ~-60F (-50C) luokkaa, eli siellä ei ole missään nimessä ollut -80F kuten tuo Davis väittää.

Samassa ketjussa oli että:
LainaaEven NWS in the study said there Davis unitnstops at  -39.3 or makes the  ---.
ja
LainaaHowever, the bigger issue to me brought up in this discussion is why certain Davis consoles display below -40, while others blank out. And that's not an accuracy issue per se, but rather a conscious decision by the firmware coders to intentionaly blank the display even though the sensors are still transmitting data.

En tarkoittautkaan että Davis lopettaisi välttämättä kun seinään -40:ssä (jollei konsolin firmware sitä tee, sitä ei tiedetä ja on täysin mahdollista ja tuo NWS:än juttu tukisi sitä), vaan sen tarkkuus alkaa olemaan lähinnä viihdearvoinen, tuon SHT11:n spekeissähän on että tarkkuus -40:ssä on +- 2.5 astetta ja suunta 45° kulmassa ylöspäin. -60:ssä ollaan jo jossain melkein +-4 asteessa.

Itse jos haluaisin mitata alle -40 lukemia en Davista ostaisi vaan ottaisin jonkun muun kuten Peet Brosin joka spekseissäkin menee -48:iin tai 1-wire joka menee -55:een.