Hyvää ja halvalla, vai eikö?

Aloittaja miihkali, tiistai, 20.11.2012, 10:31

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

miihkali

Innostuin niin paljon halvalla hankkimistani hyvin ja tarkasti toimivista laitteista, joten päätin katsoa tuurin jatkumista eteenkin päin. Langaton sademittari on katsottu valmiiksi ensi kesää varten, mutta anemometrin kanssa on suurena ongelmana sijoituspaikka. Yksi sellainen hyvä on kylläkin saatavilla, mutta sen paikan käyttöön ei edes haaveilemani Vantage Vue sovellu ilman mittavia lisäsijoituksia. Matkaa näet tulisi ISS:ään noin 350 metriä, ja luulenpa häiriöitä lähetyksissä olevan paljon, vaikka melkein suora näköyhteys antaisikin kusot sellaisenaan ilman vahvistimia.

Niinpä tässä rahaa jonnin joutaviin kokeiluihin hukanneena hukkaan sitä lisää mutta vain hieman. Olen jo aiemmin maininnut asunnon lähistöllä olevasta yksityistontista, jonka haltijatäti käy mökillään kesäisin. Pääsimme heti yhteisymmärrykseen kertoessani harrastuksesta ja tarvitsevani sijoituspaikan antureille. Tilaa tontilla on runsaasti, ja pari kolme anturia saa mukavasti sopiville paikoille ketään häiritsemättä. Matkakin konsolin ja anturin välille tuli sovitettua sopivaksi, sillä kyseessä on melkoisen pienet lähetystehot. Hyvin ovat siitä huolimatta toimineet. Sadekipolla on luvassa 100m yhteydet, joka tuntuu ruhtinaalliselta halvoissa laitteissa. Mikäli sademittari jatkaa samaa laatulinjaa, niin eipä ole kovin montaa kymppiä laitteisiin uponnut.

Niin, ne kokeiluni? TFA, Viking sekä Oregon. Kaikissa on ollut jotain täsmällisen hyvää, mutta kaikissa on ollut myös jotain innostusta häiritsevää. Niistä epäkohdista olenkin jo kirjoitellut toisaalle aika paljon. Pikkulaitteiston kasaaminen monesta eri värkistä ei varmaan tunnu kovin älylliseltä ratkaisulta, mutta olen tullut aivan toiseen mietintöön. Halvallakin saa näköjään toimivaa tavaraa, jos vain tietää mitä loppujen lopuksi tarvitsee. Tällainen ratkaisu on meikäläisestä parempi kuin ihmetellä "all in one-paketin" puutteita joiltakin osin. Langattomuus oli ensimmäinen vaatimus. TFA ja Viking ws1080 eivät ole puhtaasti langattomia, Oregon on. Oregonin tuulimittaukset eivät paikanneet langattomuutta. Tuuli oli ollut ja käynyt, kun Oregon siitä kertoi. TFA:n ja Vikingin anturirytö ei johtojen takia ollut ilo silmälle. Piuhoista oli muutenkin vain harmia harakoiden keksittyä ne leikkikalukseen. Olisihan kaikesta varmaan saanut esteettisen näyn silmälle, jos vain olisi ollut mahdollisuus vetää piuhaa sinne sun tänne siististi. Vuokra-asunnossa asuva ei siihen oikein pysty. Muutto uudelle paikkakunnalle ei antanut mahdollisuutta käyttää entisiä laitteita täysillä, joten tässäpä lallattelen halpiksia kehumalla. Kehuminen on totta, koska itsekin olen ymmälläni. En näet odottanut, että alimpaan kastiin rankattu halpis toimisi ja vieläpä hyvin. Näin vain on, ja minä tietenkin luulen "säätieteilijän" alkukolauksien jääneen taakse. Näinhän ei varmasti ole, mutta olen jo varautunut siihen, että joku vimpaimista saattaapi lopettaa toimintansa hetkellä millä hyvänsä. Mikäli näin tapahtuu, on takana taas uusi kokemus. Pääasia kai on, että harrastus antaa jotakin vastineeksi.  ;D