Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

Kellojen siirto

Aloittaja angle, sunnuntai, 28.10.2012, 11:16

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

angle

Täällä talviaikaan siirtyminen ei sujunut ihan moitteetta. Sääkoneena toimiva NAS vaihtoi talviaikaan kymmenen jälkeen. No säätiedot halvaantuivat tunniksi, mutta Twitteriin ja Faceen menevä 12 tunnin ennuste riehaantui tekemään uusia ennusteita vartin välein. Toivottavasti tokenee omia aikojaan, kun ei nyt olisi aikaa alkaa rassaamaan.

Mites muualla, mitään kummallisia toiminnallisuuksia?

khyron

Data meni kantaan ihan oikein, tuplasti siirron ajalta, graafit jostain syystä näyttää ton pätkän kuitenkin viivana.

Mietiskelin et pitäskö jossain vaiheessa tehdä muutos et kantaan laitetaan UTC mutta sit se vaatis enemmän pulaamista näyttämisessä.

J.Jäntti

Normaaliaikaan siirtyminen ei tuottanut ongelmia täällä.
DCF77-kellot siirsivät itsensä normaaliaikaan ja loput kelloista käännettiin manuaalisesti. Yksi manuaalikelloista oli foorumin kello, joka ei jostain syystä kiinnitä mitään huomiota serverin kellon siirtymiseen, vaan tikitti kiltisti kesäajassa.

FinWX:n serverillä ollaan otettu huomioon tämä kellojen siirto niin, ettei mitään ajastuksia tehdä niin, että ne alkavat 03:00-04:00 välissä, tai siten, että ajastettu työ on toiminnassa 03:00-04:00 välisenä aikana, jotta systeemit eivät sekoa omaan näppäryyteensä.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

Leka

Ei mitään ihmeellisiä ongelmia täällä. Ainoastaan käyrät piirtyivät luonnollisesti kahteen kertaan 03:00-04:00 välillä ja olivat vähän siksakkia.

Sääasema Vilppula - Davis Vantage Pro2 Wireless

weatherc

Ei täälläkään mittään onkelmia, WD:kin kun hanskaa tuon nykyään ihan hyvin. Käppyrätkin näyttää ihan OK:lta.
Niin, juu, Wxsim:stä pitää poistaa rastit.

Snowi

Yllättävän hyvin on sujunut tuo kellojen siirto sääohjelmien osalta viime vuosina. WD tekee sen erinomaisesti ja nykyään myös wxsim:issa se on helppoa vaikka olisikin useampi asema, sillä wxsimpro:n avulla voi yhdellä napin painalluksella muuttaa kaikkien asemien ja wxsim-ohjelmien ajat oikeeseen. Myös sääkoneiden kellot siirtyivät ilman ongelmia, tosin ei windowsilla ole ollutkaan tuon kanssa mitään ongelmia miesmuistiin. Kaikki näyttivät siirtyvät oikeeseen aikaa ilman ongelmia :)

Ai niin muutaman ongelman huomasin Weatherlinkin osalta, sillä muutamalla asemalla oli aikavyöhyke jostain syystä vaihtunut -8h asetukseen ja kello ei siirtynyt ollenkaan eli oli tunnin edellä. Erikoista oli se, että tuo tapahtui vain kahdelle asemalle, vaikka kaikilla on samat asetukset.