Android marketin softaa

Aloittaja miihkali, maanantai, 11.06.2012, 19:30

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

miihkali

Otin kokeiluun vielä pari mielenkiintoista:

Storm
112 Weather

Etsin ukkostutka-ohjelmaa, yllä olevat alkoivat kiinnostaa.

miihkali

Kävin kevään ja kesän mittaan aikamoisen liudan Androidin sääohjelmia eli oikeastaan kaikki, jotka sain toimimaan. Android 2.2:een niitä löytyi ja osa oli aivan syvältä. Lopulta kiinalainen tablettini sai tarpeekseen jatkuvista asennuksista, poistamisista sekä availuistani. Resetointi tuli suoritettua aika useasti, mutta sitten homma vaikeni. En isommin jäänyt suremaan, sillä kestihän vimpain helmikuusta kesäkuun loppuun. Takuita oli turha alkaa kyselemään, tiesin sen jo ensimmäistä kertaa laitetta rootatessani. Tilasin uuden kymppituumaisen, jossa Android 4.0.3 käyttiksenä. FMI:n appsille ei ole enää käyttöä, sillä se ei toimi ko käyttiksessä. Forecan ennustukset taas eivät ole meikäläisen mieleen. Löysin MeteoGroupin appsin, josta on ollut vain iloa. Lähin FMI:n asema on näet Paljakassa, noin 18 kilometrin päässä, mutta tiedot löytyvät MeteoGroupilta, ja homma näyttää toimivan varoituksineen päivineen. Puolen tunnin päivitysväleillä.

Googlen ennustukset toimivat jossain välissä aivan ok, mutta sitten ovat muuttaneet api:n, joten moni ohjelma on jäänyt tarpeettomaksi, vaikka potentiaalia olisi. Google Play:sta löytyy mittava liuta yksityisasemille sopivia appseja. Davisille, Cumulukselle ynnä muulle on näköjään tavaraa tarjolla. Mikäli oikein muistan, niin myös ws1080 on saanut tekijöitä. Softa löytyi haulla "private weather station". Google Playssa joutuu hakiessaan käyttämään mielikuvitusta, sillä monen monta softaa saattaa jäädä pimentoon ihan tavallisella sanahaulla. Muun muuassa Forecan ennustuksia käyttää moni softan tekele, mutta toimivuus on joskus niin ja näin. Päivityksiä ei voi säätää ja ne tulevat jos tulevat.

FMI:n oma on mielestäni hyvä, mutta nyt käyttöä vaille. Lopuista valintani osui lopulta MeteoGrouppiin, vaikka pidin sitä alkuun ylimainostettuna. Hyvin on toiminut eikä ole erehtynyt sen enempää kuin FMI, josta lukemat näyttäisivät tulevan. Ilmanpainetta Paljakan asemalla ei ilmoiteta, mutta jostain sekin koukataan. Lukemat olleet hyvin samanlaisia kuin kotivimpaimessa.

Leka

Itsellä on käytössä Weather Station for Cumulus oman sääaseman seuraamiseen. Jos joku muukin haluaa seurata säätä Androidluurinsa kautta Vilppulan sääasemalla, niin lataa tuon appsin ja laittaa URLin http://www.phpoint.fi/leka446/weather/realtime.xml siihen.

Sääasema Vilppula - Davis Vantage Pro2 Wireless