Aprillipäivää ootellessa...

Aloittaja Naruskan Ukka Matinpoika, sunnuntai, 26.02.2012, 16:28

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Naruskan Ukka Matinpoika

Lunta on tuolla päärakennuksen katolla sen verran, että muutamaa aprillipäivää taaksepäin muistellessa Ukka lapioitti Kasperilla kattolumia vahingosta viisastuneena. Jokuhan saattaa muistaa, että lumet vääntelivät Ukan kameratolopan tuhannen solovaan, kun lumet takavuosina lähtivät katolta liikenteeseen.

Siispä oli sopiva ajankohta lapioida antennitolopan vaijereiden yläpuoliset osat lumesta vapaaksi, ettei vahinko uusiudu. Katolla on tänä vuonna siinä mielessä poikkeuksellinen tilanne, ettei pellin ja lumen välissä ole yhtään jäätä, kuten tavallisesti. Kaltevalla katolla jalka luistaa ilman turvaköysiä niin, että putomisvaara olisi ilmeinen. Tilanne saattaa ennakoida sitäkin, että lumet saattavat lähteä katolta liikenteeseen poikkeavasti. Pahimmassa tapauksessa tämmöisestä olotilastaan kattolumet saattavat lähteä putoamaan vaikka oven paukauttamisesta ilman suvikeliäkin.

Lumi on kevyttä, mutta sillä on ihmeelliset voimat harusvaijereihin, kuten kantapään kautta opittu on. Koko katon tyhjentäminen muilta osiltaan taitaa tältä talvelta jäädä luonnon tehtäväksi, koska pudottajan putoamisriski on liian iso. Painoa lumella ei toistaiseksi paljoa ole, vaikka paksuutta onkin kinostumissa jo toista metriä.  :o ;)


www.naruska.com