Palvelimen päivitys

Aloittaja weatherc, lauantai, 28.01.2012, 15:04

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

weatherc

Näin 200 uptime-päivän jälkeen on aika ottaa härkää sarvista ja päivittää purkki ;D

Päivityksiä on lähes 200 ja se vaatii purkin uudelleenkäynnistyksen. Uudelleenkäynnistyksen aikana kaikki palvelimella olevat sivustot ovat alhaalla eikä muilla sivuilla olevat NWN-karttasivut saa tietoja.
Uudelleenkäynnistyksen kesto voi olla kaikkea 5 minuutin ja (puolen) tunnin väliltä, sitä kun ei tiedä jos se saa päähänsä teke jotain levytarkistusta tai muuta vastaavaa. ;)
Ennen ja jälkeen uudelleenkäynnistystä voi myös ilmetä katkoja tai hidustumista.

Aatos on aloittaa siinä 21-maissa jotta on rutkasti aikaa ennen puolenyön ajoja/uppauksia klo 00 ja 01 Suomen aikaa. :)

weatherc

No niin, parin mutkan kanssa (ei mikään yllätys kun Plesk hallintapaneeli on mukana kuviossa ;D) homma klar. :)

Ensimmäinen mutka johtui Pleskistä ja toinen oli niinkin simppeli, kunhan ensin kekkasin sen, että dedin palomuuri sai päähänsä lukita mut ulos ;D
Sen kekkasin vasta kun olin ottanut käyttöön Hetznerin Rescue-moden, eli pääsy serverille H:n Bootserverin kautta, ja ihmetellyt hetken etteihän siellä mitään asetuksia ole pielessä dedin palomuurissa (olin just päivittänyt sen ja ykskaks katkes yhteys dedille niin siitä se päätelmä että siinä vika). Oman ip-numeron vaihto sen korjas eikä mitään Saksan päässä :)



Jussa

Minun sivut ei näytä aukeavan, ainakaan tämä minun puhelin ei niitä aukaise. Koneelle en pääse hetkeen. Onneksi pääsen näiden sivujen kautta katsomaan mikä tilanne, sillä nyt Posiolla näyttää pakkasennätykset paukkuvan :)

weatherc

Pirun Plesk.
No korjaus oli helppo (mukamas päivittää domainin tiedot) ja kehissä taas.

Jos muilla vastaavanlaisia kummallisuuksia niin postia tulemaan  :)

Naruskan Ukka Matinpoika

Ukan suosikkiasemaa ei näy NWN:n listoilla laisinkaan. Onko päivityshäikkeli vai vikkaa täällä Naruskan päässä, muuallakin kuin Ukan?  ;)

www.naruska.com

weatherc

Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - sunnuntai, 29.01.2012, 10:22
Ukan suosikkiasemaa ei näy NWN:n listoilla laisinkaan. Onko päivityshäikkeli vai vikkaa täällä Naruskan päässä, muuallakin kuin Ukan?  ;)
Mikä mahtaa olla Ukan suosikkiasema?  ;)
Siellä on jotain pientä häikkää johtuen php-version päivtyksestä ja aiheuttamista 0.0-lukemista josta koitan saada selkoa asem akerrallas joka ei näy...

Naruskan Ukka Matinpoika

Ukan suosikkiasema on tietenkin Ukan oma asema, jos se saa olla  ;) ???

www.naruska.com

weatherc

LainaaUkan suosikkiasema on tietenkin Ukan oma asema, jos se saa olla
Tietty se saa olla  ;D
Se on kyllä siellä mutta näyttää nollaa astetta jostain kumman syystä kuten muutama muukin tekee...Pirun php :P
Pitänee plärätä läpi edeillisen (5.3.6) ja nykyisen (5.3.9) väliset muutoslistat ja katsoa että mitkä siinä mättää...

uskela

morjesta !   hämeenkyrön asema ei näy :(
Sääasema Hämeenkyrö, uskela
http://koti.mbnet.fi/vp2

weatherc

Lainaus käyttäjältä: uskela - sunnuntai, 29.01.2012, 16:41
morjesta !   hämeenkyrön asema ei näy :(
Ny näkyy taas. :)
Kokeillaanpas laittaa tuolle nwn:än php-häkkyrän cronille pikkasen kovempi käyttäjä alias root josko auttais asiaan että pysyisi kehissä nuo asemat jotka nyt pomppailevat ;D