Palvelunestohyökkäys vei kuvan...

Aloittaja Naruskan Ukka Matinpoika, keskiviikko, 25.01.2012, 09:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Naruskan Ukka Matinpoika

Ukka ei osaisi noin hienosanaista otsikkoa kirjoittaa omasta päästään. Tämmöiset hyökkäilyt eivät sano Ukalle mitään.

Palvelunestohyökkäys oli ja on kuitenkin kaatanut koko webbinen.netin verkon, jonka myötä kotisivu naruska.com on poikki. Ja se kun on poikki, niin kuvayhteys FinWX:lle ja NWN:n sivuille on poikki. Otsikon sanavalinta oli kirjoitettu tekstiviestiin, jonka sain tekstiviestikyselyyn asiantilasta.

Kuvan tenimisen huomasin jo aamuyöllä, jolloin ensimmäinen aatos oli, että kameralle on tullut joku häikkeli. Ei huvittanut kuitenkaan lähteä pakkaseen tekaisemaan kevyttä kenttäresetointia, kun sääkamera saa virtasensa ulkona olevan pistorasian välityksellä. Pakkasherätys olisikin ollut turha.

Sielläpä nyt Naantalissa setvikööt rauhassa, mikä mättää. Ukan kynnet osoittautuivat taas kerran lyhyiksi, mutta onneksi vika ei ollut täällä Naruskan päässä. Tällä kertaa.  ;)

www.naruska.com


Naruskan Ukka Matinpoika

Näyttävät Ukan kirkonkylälle suuntautuneen äänestysreissun aikana saaneen hyökkääjistä jonkinlaisen ainakin erävoiton, koska yhteydet ovat palautuneet naruska.comin ylläpitäjille, ja yhteyksien myötä lähtee taas kuvakin mualimalle.

Ja jos Ukan äänestämä ehdokas menee läpi, niin Lappi ja muu Suomi siinä sivussa saa semmosen pressan, joka täyttää tuplasti Paavon jättämän aukon, joka paikallisväestön mielestä ja puheista päätellen on muka hänen pudottua täyttämätön paikka.  ;) :o

Se politiikasta ja keskitytäänpäs taas säärintamaan.

www.naruska.com

weatherc

#3
Fakta palvelunestohyökkäyksistä on se että ainut keino estää niitä lähes 100%:sesti on käyttää Ddosiin keskittynyttä firmaa, ja se on todella kallista puuhaa, hintalappu vähintään neli tai viisinumeroinen kasa dollareita kuukaudessa, tämä per palvelin.
100% estoon on tasan yksi keino, vetää palvelimen töpseli seinästä. ;D

Kaiken maailman palomuurien sun muiden softien käyttö on lähinnä tapettia eikä ne estä mitään hyökkäystä muuta kun korkeintaan näennäesesti koska se suurin ongelma niissähän on se valtava liikennemäärä jota ne tuottaa joka tukkii reitittimet sun muut ennen itse palvelinta. Liikenne jota Ddos voi tuottaa voi olla useita Gbit/s ja laskun siitä maksaa luonnollisesti palveluntarjoaja. Näinollen Ddosin sattuessa kyseinen IP-numero yleensä null-routataan eli simppelisti sanottuna poistetaan käytöstä, ainakin kunnes hyökkäys on laantunut.

Asiaa tullut tutkittua VPS ja nykyisen dedin kasaanruuvamisen yhteydessä että mitä on asialle tehtävissä "kotikonstein" ilman kauheeta hintalappua.  ;D