Sääasemalle uusi käyttis, tietolinkki

Aloittaja miihkali, torstai, 04.10.2012, 08:12

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

miihkali

http://www.everything-microsoft.com/

Olen saanut tutustua Windows kasiin aivan rauhassa ja lueskella muiden mielipiteitä, joista osa ei ainakaan paljon kiittele kyseistä käyttöjärjestelmää. Pienen opettelun jälkeen meikäläinen ihastui, mikä taasen osoittaa iän kertymisen mukanaan tuomia tiettyjä oireita. Kaikki siis ei ole enää kotona, jos vannoutunut linux-käyttäjä aikoo vaihtaa käyttiksen vielä vanhoilla päivillään. Kokeilukäytössä olen kuitenkin löytänyt kaikenlaista kivaa, kuten hyvän palomuurin sekä valmiin haittaohjelmatorjunnan. Tuntuvat pelaavan ihan kiitettävästi eli ainakin vilpin tekoon innostuneet saavat hieman jarrua. Vintoosan hinnat ovat olleet hämärän peitossa, mutta oheisesta linkistä saa hiukan tietoa. Tosin epäilen hieman tulevaa Suomen hinnoittelua.  ;D

Snowi

Nyt heillä on käynnissä kampanja, jossa saa muistaakseni 15 euron lisaähintaan Windows 8 päivityksen jos tilaa aidon win7 PC:n tämän vuoden aikana. Pelkkiä win7 käyttiksiä asia ei taida koskea, mutta itsellä kun on ollut mielessä tuon hitaan XP miniläppärin vaihtaminen, niin olen asiaa vähän harkinnut :). Tosin itse en pidä täysin Windowsin 8 päivityksestä, mutta ehkä siihenkin tottuisi.

weatherc

#2
Siinä on kyllä M$:llä tekemistä että saa W7-käyttäjät ylipuhuttua W8:lle, sen verran kova pakkaus W7:kin jo on, esmex oma sääpurkki-W7 raksuttelee tällä hetkellä kolmannella kuukaudella yhtäjaksoista uptimeä 1515 tunnilla (ja WD:n datapistelaskuri lähentelee 4.5 miljoonaa)...
Nuo miikhalin mainitsemat palomuurit ja röhnänsiivoojat kun ovat jo siinä mukana ;)

Itse en W8:a lähtisi ainakaan mihinkään sääkoneeseen ensimmäisten joukossa puskemaan. Koska M$ on nyt koittanut naittaa mobiilin ja PC:n käyttiksen saman katon alle niin odotettavissa iiiso nippu bugeja, servicepackeja, ja ennen kaikkea BSOD:tä alias epävakautta :P

miihkali

#3
En minä kyllä aivan tosissaan laittaisi kasia mihinkään vaativaan hommaan ennen kuin olen siihen kunnolla tutustunut. Sama on ollut vähän kaikkien tähän mennessä kokeiltujen käyttisten kanssa. Jotain häippää saattaa yllättäen ilmestyä, ja on parempi ettei jotakin isompaa tarvitse sen takia lähteä korjaamaan aivan alkutekijöistä asti.

Kyllähän tämä erilainen on totuttuun vintoosaan verraten. Olen yrittänyt naruttaa kaikenlaisilla pikkuvilpeillä, jotka onnistuvat seiskan kanssa, mutta sitkeästi vain on kasi torjunut yritykset. Valvontaa on parannettu tosi paljon, ohjelmat tutkitaan tarkkaan ennen asennusta ja ainakin seiskalle kelvanneet vilpit hylätään automaattisesti ja vieläpä poistetaan siististi. Varmaankin raportoidaan myös eteenpäin! Tämä kyllä kannattaa pitää hankinnan jälkeen puhtaana, piraattihirmuksi tästä ei taida olla, ainakaan alkuun. Vuan kyllä ne poijaat jottain keksivät!

Luulisi muuten, että mainostettuun hintaan myytävä kasi olisi monellekin mahdollista hankkia. Piraattielämä vain on joillekin oikein kutsumus, sitä ilman ei voi elää. Kilpailua on paljon, ja joidenkin seiskat ovat alusta lähtien, ohjelmineen päivineen, täysiä piratoksia. Epäilemättä rahaa säästyy jopa tuhansia euroja. Mikäs siinä, itse saan käyttikseni solmuun ilman ihmeellisiä ohjelmaviritelmiä. Näin on ollut ja tulee olemaan.

Liekö vain minun kokeilukasin ikävä puoli, mutta jos koneen sammuttaa normaalisti, niin seuraavassa käynnistyksessä bios-säätöihin ei tarvitessa pääsekään suoraan. Joutuu käyttämään reboottia, jotta kone tottelee F2-näppäintä.

miihkali

Laitetaan tähän nyt vielä, että minusta (Linuxin pitkäaikaisesta käyttäjästä) taisi tulla vintoosan räplääjä. Päivitysimurointi plus DVD:n tilaus Microsoftilta, Saksasta, maksoi 48,97€, joka on mielestäni aika edullinen juttu tarjouksena. Päivitys onnistui suoraan viimeisimmän preview-julkaisun päälle, vaikka jostain olin lukevinani seiskan, vistan ja xp:n tarpeellisuudesta kyseisen tapahtuman onnistumiseen. Aktivointi ei kuulema muuten onnistuisi. No, minulla se näkyi onnistuvan, ja ihmettelen vähän tuota tiedoittamispuolta. Asennustapahtuma kesti melkein tunnin. Preview meni koneeseen kymmenessä minuutissa, mutta eihän se kuulema valmis ollutkaan.

En käy enkä tule nähtävästi kehumaan käyttistä, jääköön se kehuminen tai haukkuminen fanaatikoille. Linux on monena levykuvana tallessa, jos alkaa ahdistamaan. Innokkaille aika on otollinen ensi tammikuun loppuun, sillä hinta on sitten aivan toisenlainen.

Seuraava urakka saattaa olla käyttiksen vaihto tablettiin, mutta sen onnistuminen voi olla vähän niin ja näin. Tuloksena mykkä peli.

kokki

Mä meinaan vaihtaa kanssa pitkästi aikaa käyttistä. Ubuntusta Debianiin. Kunhan debsu7 on ulkona niin sitten lähtee.

Uusimmat Ubuntut on menny joteki niin väärään suuntaan omaan makuun kuin olla ja voi. Ja sit viel lakkaa päivityksetki niin johan on marjat!

Linsuksia en usko kyl hevillä vaihtavan enää wintoosaan, kun semmoinen järjetön skriptaajahalu on kuiteki .. ja perlit ja bashit sun muut pyyttonit on niin mieleisiä ja niiden kirjoitus linsuksille tuntuu luonnistuvan joteki paljon mukavammin kuin windows-maailmassa. Varmasti ihan suurimmaksi osaksi että musta tuntuuu pohjalta tääki homma.