Armas Google visioi koko ajan sen verran tulevaisuutta, että minä alan pudota kärryiltä. Hitaudesta uutta hakusysteemiä ei voi morkata, ottaa vain päähän se jatkuva esittäminen tarjonnasta aina lisätessäni yhden kirjaimen hakusanaan. Yleensä olen päässyt kirjoittamaan vain pari kolme ensimmäistä kirjainta, kun hakukone aloittaa villin etsinnän ja kertoo sekunnin murto-osassa omat mielipiteensä haettavasta. Kai tämä ilmenee muillakin? Enterin käyttö tietysti vähenee jonkin verran, hankalat haut kannattaa silti miettiä tarkkaan. Yleensä ottaen kaikki kumminkin löytyy, vaikka miten ihmeellisessä muodossa haettuna.
Kyllä Google tuota samaa toimintoa tarjoaa myös täälläkin, eli et ole ainoa, ketä autetaan kovasti.

Onhan se hienoa, että hakutuloksia annetaan sitä mukaa kun niitä kirjoitetaan, jolloin esim. pystyy näkemään saman tien kuinka paljon osumia hakukone löytää ja sen, jos haussa joku menee niin metsään, ettei mitään löydy. Muuta hienoa funktiota en sille sitten keksikään.
Jos Google kerää statistiikkaa haetuimmista sanoista, niin tuollainen automaattinen tulosten näyttäminen voi (ainakin periaatteessa) häiritä statistiikkaa, kun osumia tulee jo muutamasta kirjaimesta.