Siitä on nyt häkellyttävät neljä kuukautta, kun viimeksi FinWX:n statistiikkoja ollaan käyty läpi.
Viimeisin statistiikka oli Huhtikuulta. Seuraavan statistiikan piti tulla Heinäkuun alussa, mutta ajankäyttö meni pahasti poskelleen, ADSL-linja pätki ja muutoinkin alku oli lievästi kaoottinen ja sen vuoksi kaikki statistiikat jäivät tekemättä...
... ainakin tähän saakka.
Nyt on taas aika puhaltaa pölyt pois statisiikkalaatikon päältä, avata se ja kaivaa sieltä viimeisimmät tulokset sen suhteen, kuinka FinWX on pärjännyt ja palvellut.
FOORUMISTATISTIIKKAFoorumin statistiikka Syyskuulta on seuraava (Ennätys, jos on, esiintyy
lihavoituna):
- 46 uutta keskusteluketjua (16 vähemmän verrattuna Elokuuhun)
- 334 viestiketjuviestiä (208 vähemmän verrattuna Elokuuhun)
- 4 uutta jäsentä (2 vähemmän verrattuna Elokuuhun)
- 27 yhtäaikaista käyttäjää Foorumilla (5 vähemmän verrattuna Elokuuhun)
- 100891 sivulatausta (33561 vähemmän verrattuna Elokuuhun)
Helteiden ja ukkoskauden kokonaisvaltainen päättyminen vähensivät foorumin aktiviteettia melkoisen selvästi. Hiljentymisestä huolimatta sivulataukset pysyivät vielä sadantuhannen sisäpuolella, mikä kertoo siitä, että yleinen kiinnostuksen taso on pysynyt samana.
FINWX-SIVUSTON YLEIS-STATISTIIKKASivuston yleis-statistiikka näytti tältä (Ennätys, jos on, esiintyy
lihavoituna):
- 30714 käyntiä (17319 vähemmän verrattuna Elokuuhun)
- 1023 käyntiä vuorokaudessa keskimäärin (526 vähemmän verrattuna Elokuuhun)
Sivustokäyntien määrä putosi niin kokonaisluvussa, kun keskimääräisessä vuorokausiluvussakin melko reilusti, mutta on edelleenkin selitettävissä ukkoskauden päättymisellä kokonaisuudessaan, etenkin, kun ottaa huomioon, miten nopeasti ukkoset lopulta katosivat. Luvuissa pysyttiin kuitenkin 1000 kävijän keskiarvossa, joka on sikäli vielä positiivista.
TIETOLIIKENNESTATISTIIKKAFinWX:n tietoliikennestatistiikka oli seuraavanlainen (Ennätys, jos on, esiintyy
lihavoituna):
- Serveriltä suuntautunut liikenne: 5,48 Gigatavua (1,76 Gigatavua vähemmän verrattuna Elokuuhun)
- Kuvapankilta suuntautunut liikenne: 0,02 Gigatavua (0,05 Gigatavua vähemmän verrattuna Elokuuhun)
Liikenne serverin suunnalta on pudonnut myös merkittävästi sitten Elokuun ja tähänkin syyksi on laskettavissa ukkoskauden päättyminen. Liikenne pysyi kuitenkin odotetuissa lukemissa. Salamatutka FinWX Helsinki-42:n siirto Offlineen pudotti kuvapankin liikenteen Gigatavuluokan siirroista vain mitättömän vähäiseen murto-osaan. Tämä luonnollisesti muuttuu siinä vaiheessa, kun salamatutka nousee uudessa osoitteessa takaisin toimintaan.
SUOSITUIMMAT FINWX-ASEMATKymmenen suosituinta FinWX-asemaa olivat:
1. FinWX Station Salla Naruska 12,90% osumista
--------------------------------------------------------
2. FinWX Station Kärsämäki Alaranta 4,41% osumista
3. FinWX Station Karjalohja Nummijärvi 4,02% osumista
--------------------------------------------------------
4. FinWX Station Eura Maasilta 3,96% osumista
5. FinWX Station Paimio Isoheikoinen 1,90% osumista
6. FinWX Station Pöytyä Yläne 0,94% osumista
7. FinWX Station Kurikka Nummi 0,88% osumista
8. FinWX Station Vöyri Tuckur 0,88% osumista
9. FinWX Station Jyväskylä Nenäinniemi 0,87% osumista
10. FinWX Station Tampere Epilänharju 0,85% osumista
--------------------------------------------------------
Syyskuun kiistattomana sääasemakuninkaana jatkaa edelleenkin tuttuun tapaan FinWX Salla-96 (Naruska), jonka kaula muihin mitalisijoihin on jälleen venynyt niin suureksi, etteivät osumat riitä toisella ja kolmannella sijalla edes yhteenlaskettuna pääsemään lähellekään Sallan suuruutta; Osumia jää senkin jälkeen noin 40000 kappaletta vielä väliin. Kannelmäen sääaseman putoaminen pois muuton vuoksi merkitsi myös listassa muutoksia ja samalla se tarkoitti Karjalohjan sääaseman nousua kärkikolmikkoon. Karjalohjan sääaseman haastajaksi on noussut FinWX Eura-51, joka jahtaa Karjalohjan sääaseman päänahkaa jo toista kuukautta putkeen.
HAKUKONESTATISTIIKKAFinWX löytyi eri hakukoneista yhteensä 260 erilaista hakusanaa käyttäen.
Kymmenen eniten osumia tuottanutta hakusanaa olivat:
1. korkeus merenpinnasta
------------------------------------------
2. finwx
3. ie+compatibility+mode
------------------------------------------
4. 1-wire
5. pitkän ajan sääennuste
6. eumetcast
7. sääasema hinta
8. puristusliitin
9. meteoscan
10. wh 1080
------------------------------------------
Ukkoskauden päättyminen ja sitä seurannut aktiviteettilasku voidaan todistaa melko aukottomasti hakusanojen avulla, sillä ukkostutkaan viittaavia hakusanoja ei Syyskuussa ollut enää kymmenen parhaan joukossa. Lähin asiaan viittaava hakusana,
ukkostutka vuokatti, löytyy sijalta 14. Intressit ovat kuitenkin siirtyneet ukkosista vähitellen sääasemiin ja niiden virittelyyn, sillä sääasemiin, niin suorasti, kuin epäsuorasti, viittaavia hakusanoja alkaa taas listalta löytymään enemmän.
Syyskuun kummallisimman hakusanan titteli menee hakusanalle "
aj pankka".
Erikoisuuksia löytyy hakusanoista välillä ruuhkaksi asti, mutta tämä pisti massasta silmään. En tiedä, löysikö hakija etsimänsä FinWX:ltä.
SELAINSTATISTIIKKASelaimet, joilla FinWX:n sivuilla oltiin käyty eniten, olivat:
1. Mozilla Firefox 51,202%
------------------------------------------
2. Internet Explorer 22,631%
3. Google Chrome 14,548%
------------------------------------------
4. Opera 4,997%
5. Symbian-based Mobile Phone Browser 3,133%
6. Safari 1,915%
7. Google Android Mobile Phone Browser 1,234%
8. iPhone Mobile Phone Browser 0,247%
9. Avant 0,043%
------------------------------------------
10. Lynx 0,047%
Firefox 6 on saanut palautettua uskon osaan Firefox-käyttäjiäkunnasta, sillä Syyskuussa suunnilleen joka toinen käynti oli tehty Firefoxilla, IE:n vähitellen jatkaessa pientä hiipumistaan. IE jatkoi kuitenkin edelleen viidenneksen käyttötasolla, joten sillä ei siinä suhteessa ole hätää Google Chromea vastaan, joka kiipeilee jo IE:n jalkaa pitkin 14% käyttömäärällä. Muut selaimet tulevatkin sitten ihan eri prosenttiluvuissa perässä.
Kummallisin ilmentymä lienee 10. sijalla majaileva Lynx. Tekstipohjaisella selaimella selaaminen saattaa ollakin erilainen kokemus, joka saattoi kyllä jättää käyttäjän kylmäksi, sillä Lynx ei tiettävästi ymmärrä framejen päälle mitään.
KUUKAUDEN YHTEENVETOSyyskuun aktiivisuustaso oli odotetusti alempi Elokuuhun verrattuna, joskin pudotus olisi voinut olla vähemmän jyrkkä. Jyrkkyyden tosin selittää ukkosten äkkiloppu ja nyt oltaneen palattu kevään ja syksyn tavanomaiseen aktiivisuustasoon. Lokakuun osalta ei odoteta laskun jatkuvan. Jos kuitenkin niin käy, pudotuksen odotetaan olevan lähinnä marginaalinen.
Heräsikö horroksesta herätetystä statistiikasta kysymyksiä tai kommentteja? Huitokaa niitä ihmeessä tänne päin.

Seuraava statistiikka ilmaantuu Marraskuun alussa.