Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

Salaman kuvaus

Aloittaja angle, maanantai, 18.07.2011, 00:51

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

angle

Argonex:n hienoista kuvista tuli mieleen aloittaa oma ketju salaman kuvaamisesta. Itseäni on aihe kiinnostanut jo pidempäänkin, mutta sattuu niin harvoin kohdalle mahdollisuus. Tarkoitus olisi käyttää järjestelmäkameraa ja jotain intervalli tyyppistä kuvausohjelmaa. Pimeän aikana tämä olisikin helpompaa kun voi käyttää pitkää valotusaikaa. Valoisan aikana olisi varmaan hankalampaa kun pitäisi myös saada käytettyä pitkää valotusaikaa. Harmaa suotimen hankintaa olen suunnitellut tätä varten.

Canon:in pokkareille on harrastaja pohjalta syntynyt CHKD firmware laajennus, jolla saa lisää ominaisuuksia käyttöönsä. Yksi lisä ominaisuus on "motion detection", jolla onkin salaman kuvaus on ilmeisesti onnistunut melko helpostikin. Harmi vaan kun en omista kuin Canon 400D kameran. >:( Täytyy sillä pärjätä. Pätevältä tuo CHDK silti vaikuttaa.

Semmoisia salama triggereitäkin löytyy, mutta taitaa olla melko hinnakkaita.

Olisi mukava kuulla lisää salama kuvaus kokemuksia ja vinkkejä ja tietysti kuvia myös. Itsellä ei ole vielä yhtään salamoista saatuja kuvia. Ilotulituksen kuvaamista olen muutaman kerran päässyt kokeilemaan. Oppimista riittää silläkin saralla vielä paljon.

Edit.
Kuvia esitellään tässä säikeessä.

J.Jäntti

Salaman kuvaaminen digikameralla ei ole siitä helpoimmasta päästä, jollei ole ns. ulkoisia apuja käytössä.
Omistan itse kuvauskalustona Canon PowerShot S5 IS:n (eräänlainen järjestelmäkamera), PowerShot A510:n (Digipokkari) sekä Samsung VP-D361W-digitaalivideokameran. Mukana kulkee myös kaksi kappaletta kolmijalkoja.

Olen itse katsellut tuota CHDK-firmwarea tuolle A510:lle ja sellainen näyttäisi olevan olemassa, mutten ole vielä tässä vaiheessa omannut riittävästi aikaa ajaakseni sellaista kameraan ja testatakseni, kuinka se toimii käytännössä. Intervallikuvausta testasin itse ensimmäistä kertaa yrittäessäni saada salamaa tallennettua filmille, mutta tulokset jäivät olemattomiksi, sillä kamera ei ollut kovinkaan nopea käsittelemään ottamiaan kuvia ja liian usein se salama löi tilanteessa, jossa laite kirjoitteli aiemmin ottamaansa kuvaa muistikortille. Tiivistettynä tuloksena voi sanoa, että intervallikuvaus on toimintavarmuuden suhteen samaa luokkaa, kuin olisi itse laukaisinta painamassa.

Siispä siirryin videokuvaukseen digikameralla ensin. Ero oli huomattava ja salamoita tallentuikin varsin hyvin, jos vain onnistui suuntaamaan kameran sinne suuntaan, jossa aktiviteettia oli eniten. Tälläkin mitalilla oli rumempi puoli ja se oli se, että laite kyllä pystyi ottamaan kuvia huikealla 2048x1536-resoluutiolla, mutta videokuvaukselle saatiin joko 320x240-resoluutio 30 kuvaa/sekunti, tai 640x480-resoluutio 15 kuvaa/sekunti.
Lopputuloksena oli kyllä videoeditointisoftalla yksittäisestä kuvasta saatu salama, mutta kuvan venyttäminen 320x240-resoluutiosta vaikka tuplakokoon teki kuvasta tunnistamatonta pikselimössöä, jota ei esittelisi edes sokealle.

Nyt pääsääntöisenä salamoiden vangitsijana toimii Samsung VP-D361W. Se kykenee 16:9-kuvasuhteeseen, mutta jää kauas Full HD-tasoisesta (1920x1080) kuvasta. Laite taipuu oudohkoon 1024x576-resoluutioon, joten videoeditointisoftalla saadut kuvat ovat kyllä periaatteessa hyvän kokoisia, mutteivät edelleenkään pärjää kummallekaan digikameralleni resoluution puolesta. Toinen ongelma tämän videokameran kanssa on se, että se kykenee korkeintaan 25 kuvaan sekunnissa, mikä periaatteessa riittää, mutta joskus salama, jonka itse näin sekä omin silmin, että myöskin kameran LCD-näytöltä, onkin kadoksissa sitten, kun sen katsoo uudelleen nauhalta.

Omat kuvaustulokseni vuosilta 2004-2008 löytyvät FinWX:n Salamavideot-osiosta. Myöhemmin kuvatut ukkoset ovat jo julkaisuvalmiita, mutten ole niitä saanut vielä ajettua julkiselle puolelle.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

angle

#2
Itse olen ajatellut kuvaus taktiikaksi mahdollisimman pitkän valotusajan, jotta koko salama "palaisi" yhteen ruutuun. Mutta tosiaan omassa videokamerassani, Sony TRV33, taitaa olla mahdollista pudottaa kuva nopeus kahteen ruutuun per sekuntti. Sitten tietysti voisi opetella jollain editorilla lisätä useita ruutuja yhteen, jos salama kestäisi pidempään tai jakautuisi muuten eri ruutuihin. Pitäisikin ehkä valmistautua kuvaamaan sekä video- että digikameralla.

Tuohon omaan kameraani näyttää myös saavan tuon CHDK laajennuksen, mutta ilman "motion detection" ominaisuutta. Varmaan pitää olla semmoinen Canon, jolla pystyy kuvaamaan myös videokuvaa. Pitänee ottaa jossain vaiheessa kokeiluun.

Tuolla näkyy noita omia ilotulitus kuvaus harjoituksiani.

Edit.
Tuli vielä mieleen, että varmaan tuossa videokuvauksessa pitäisi saada valotuksensäätö, eli varmaan tässä tapauksessa aukko, manuaalisäädölle.

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: angle - maanantai, 18.07.2011, 18:50
Itse olen ajatellut kuvaus taktiikaksi mahdollisimman pitkän valotusajan, jotta koko salama "palaisi" yhteen ruutuun. Mutta tosiaan omassa videokamerassani, Sony TRV33, taitaa olla mahdollista pudottaa kuva nopeus kahteen ruutuun per sekuntti. Sitten tietysti voisi opetella jollain editorilla lisätä useita ruutuja yhteen, jos salama kestäisi pidempään tai jakautuisi muuten eri ruutuihin. Pitäisikin ehkä valmistautua kuvaamaan sekä video- että digikameralla.

Tuo pitkä valotusaika on hyvinkin toimiva ratkaisu, jos haluaa koko salaman kerralla kuvaan, mutta mitä olen itse oppinut näinä vuosina kuvaamisesta ja salamoista, niin kyseessä on aika vahvasta tuurikaupasta vaikka omistaisi minkälaisen kameran hyvänsä. Pimeässä tuo ratkaisu toimii hyvin, mutta päivällä saat olla kameran arvoja säätämässä todella rankalla kädellä, että tuloksena olisi jotain muuta, kuin täysin puhkikuluneen valkoinen kuva.

Digitaalivideokamerani, joka kuvaa 25 kuvaa sekunnissa, on laskennallinen yksittäisen kuvan otos 0,04 sekuntia (40 millisekuntia) pitkä. Se ei riitä hätäisimpien salamoiden kuvaamiseen oikein kunnolla. Joskus olen havainnut, että salama, joka silmälle näytti oikein hienolta ja selvältä ja joka varmasti takertui myös videokameran etsimeen, näkyikin lopulta videoeditointisoftalla vain yhden mitäänsanomattoman kuvan verran.
Pidempikestoiset salamat ovatkin sitten toinen juttu. Jos videokameran hommaa niin itse ainakin suosin sellaista videokameraa, joka ei valoisuuden mukaan ala "parantelemaan" kuvaa lennosta, jolloin FPS-arvo romahtaa muutamaan hassuun kuvaan sekunnissa. Tällaiseksi kapistukseksi kunnostautuu mm. Verkkokauppa.com:sta saatava pieni ja näppärän kokoinen Opticam MD80 ActionCam-videokamera, jonka itse omistan. Päivällä se toimii suhteellisen hyvin esimerkiksi auton aurinkolipassa kiinni kuvaamassa automatkaa salamoiden välkkyessä, mutta illalla ja yöllä (tai todella synkän ukkospilven päällä roikkuessa) tuosta on kutakuinkin identtinen hyöty kuin siten, ettei sitä olisi ollenkaan.

Lainaus käyttäjältä: angle - maanantai, 18.07.2011, 18:50
Tuli vielä mieleen, että varmaan tuossa videokuvauksessa pitäisi saada valotuksensäätö, eli varmaan tässä tapauksessa aukko, manuaalisäädölle.

Ei välttämättä, jos kamera, jolla kuvataan, on vähänkään älykäs. Itse olen kuvannut kaikki otokset tyypillisesti automaattisäädöillä, ellei tilanne ole vaatinut jotain muuta asetusta, kuten edellä mainittua automaattitarkennuksen pois päältä ottamista. Päivällä tai illalla ongelmia ei yleensä ole, mutta illalla saattaa laitteen käyttämän kennon rajat tulla vastaan ja se voi näkyä esim. kohinana kuvassa. Ilta- ja yöukkosia on vain näillä leveysasteilla suhteellisen harvassa, joten sikäli ollaan kuvauksellisesti suhteellisen onnellisessa asemassa. :)
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

angle

Nostellaanpa vanha aihe ylös, kun tuli HapaK:n kanssa esiin salaman kuvaus tuolla toisaalla.

Tänä kesänä olen kerran onnistunut järkkärillä sarjakuvauksella pimeän aikaan saamaan salaman ruudulle. Nälkä kasvaa syödessä, eikö. Vähän ebay:stä etsiskelin salamatriggereitä ja niitähän löytyi ja myös edullisesti. No tuli hommattua tuoreempi järkkäri, Canon 650d, ja siihen olen katsellut Magic Lantern laajennusta, joka sisältää motion trigger:n.

HapaK

Tuolla vähän tavoitetta salamakuvaukseen:
http://www.stormtrack.org/forum/showthread.php?24353-Your-Best-Lightning-Shot-to-date

Eipä taida näillä leveysasteilla kovin usein moiseen olla mahdollisuuksia. Pitäisikö perustaa vastaava ketju tänne?




http://jyv-weather.info

angle

Lainaus käyttäjältä: HapaK - maanantai, 15.07.2013, 22:47
Tuolla vähän tavoitetta salamakuvaukseen:
http://www.stormtrack.org/forum/showthread.php?24353-Your-Best-Lightning-Shot-to-date

Eipä taida näillä leveysasteilla kovin usein moiseen olla mahdollisuuksia. Pitäisikö perustaa vastaava ketju tänne?
LainaaYour Best Lightning Shot to date...
Kannatan. Nimenomaan oma otos. Mutta miten rajataan aluetta? Pelkästäänkö salamaniskut vaiko laajemmin esim. rajuilmat? Vaiko vielä laajemmin?

Pby11

Tuli valjastettua ikivanha kamera uuteen käyttöön.
Reaktioaika ~ 180ms, klassista esimerkkikuva otettaessa.
Säätämällä saan vielä nopeammaks / hitaammaksi.
Tuo reaktioaika pitäisi riittää salaman kuvaukseen.  ;)

angle

Tuommoinen salama kuvaus ohjelma tarjouksessa Iphonelle ja Ipadille.

juusto

minä olen aikanaan tehnyt omasta salamakuvasta lopulta uuden kuoren puhelimeeni (Http://www.designskins.fi - sivuilla). :) suunnittelilla on jo toinenkin!