Naruskan kylätien laitaa on muutaman päivän ajan möyrinyt kaksi kaivinkonetta. Edellä kulkeva kone tekee noin metrin syvyistä kapoista ojaa, johon koneesta suoraan syöttyy mustaa kaapelia, semmoista peukalon paksuista. Perässä tulee toinen kone, joka siloittelee jäljet. Ja hyvin työnsä tekevätkin, eikä jäljen siisteydessä ole moitteen sijaa.
Ukan tontti on maantiehen rajoittuva. Sen tienpuoleisen rajan pituus on 150 metriä. Tontin kohdalla koneet viipyivät ehkä vartin verran, eikä postilaatikon luona olevan tieliittymän kohdalla koneet heiluneet kuin parisen minuuttia, kun kaapeli jo oli lupsautettu ojaan ja navero toisella koneella jo peitettykin. Sukkelia poikia.
Postireissulla kysäisin, mitä kaapelia vetämässä ollaan. Valokaapelia, sanoivat he, ja jatkoivat matkaa.
Nyt Ukasta alkaa tuntua, että vähäväkisille alueille sataa nettiyhteysmannaa oikein olan takaa. Muutama viikko sitten saatiin käyttöön 3G -verkko, joka nopeutti ja halvensi yhdellä kertaa 1Megan kiinteän laajakaistayhteyden mokkulayhteydeksi. Nyt kivenheiton päästä talosta menee jo joku valokaapeli, jonka kautta on kait mahdollista avata tie täysin auki taivasta myöten.
Täällä korvessa Ukka vain mietiskelee tätä suunnittelupolitiikkaa näille hommille. Äkkiseltään tuntuu, että yksikin hyvä ja toimiva nettiyhteys olisi kohtuulinen, kun ajatellaan käyttäjien lukumääriä näillä selkosilla. 35 taloutta on tämän tien varrella. Niissä on tietokoneita enintään puolessa, liekö sitäkään. Nyt tuntuu jo siltä, että nettiyhteyttä pukkaa ikkunoista ja ovista, ilmateitse ja maan sisällä.
Kukahan asiasta tietävä nyt valaisisi Ukalle tätä hommelia? Kenen kaapelia tänne vedetään ja kuka maksaa sen? Paljonko se maksaa Ukalle, jos tuodaan piuha tuosta tienlaidasta tämän torpan seinään? Onko sen liittymäjohdon oltava maahan kaivettu, kuten runkolinjakin on. Vähän samaan malliin kuin tuo vesiosuuskunnan vesijohto...Pääsenkö valitsemaan operaattorin, vai onko kaapelin lähetyspäässä vain yksi ja ainoa näistä operaattoreista, joita Suomessa toimii? Mitä valokaapeliyhteys kuukausimaksuina maksaa siellä, missä se jo toimii?
Näppäsin kameralla muutaman kuvan kaapelinvedosta, etten vahingossa katkaise sitä, jos vaikka alan ohjailemaan ojilla pihamaan sadevesiä muille maille vierahille.
Ukka odottaa mielenkiinnolla kirjoituksia siitä, minkälaista elämä jossain oli ennen valokaapelia, ja minkälaista sen jälkeen. Naruskalla kaapeli ainakin on nyt lähempänä kuin koskaan. Kohta tuntee itsensä kaupunkilaiseksi, vaikka mielestään maalla asusteleekin...
