Jotain hämärää tuossa on. Elisalla ei ole yhtään asentajaa, vaan aliurakoitsijat tekee asennustyöt.
Tuollainen viankorjauksen myöhästyminen maksaa aliurkoitsialle maltaita. Jostain luin Elisan hakevan kaivuulupaa, sekin karahti joteki korvaan. Siellä on tosi poikkeuksellinen vika.
Ei vähä mitään, mutta sattuneesta syystä homma näyttää vieläkin jollain tavalla pissivän kintuille, sillä en ole vieläkään saanut kuittausta asiasta, joten en pääse myöskään kysymään Elisan teknisestä asiakaspalvelusta, mikä oli vian aiheuttaja ja miten se korjattiin.
Toistaiseksi en ole nähnyt kaivuujälkiä, enkä työstä varoittavia liikennemerkkejä missään, mutten ole lähtenyt Lohjalla Veijolan suuntaan (jossa tuo puhelinkeskus Relacom:n asentajan mukaan sijaitsee) kävelemään ja tutkimaan, joten en voi todentaakaan, että kaivuutöitä olisi tehty. Jos aikaa riittää, käväisen kammottavan ammattitappajakoirani kanssa vähän siellä päin vilkuilemassa, josko löydän edes koko keskusta mistään sieltä.
