12 vuorokauden katkos ohi - FinWX:n sivusto takaisin linjoilla

Aloittaja J.Jäntti, tiistai, 21.06.2011, 12:28

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Olemme viimein palanneet takaisin keskuuteenne. Viimeiset 12 vuorokautta ovat olleet FinWX:n ylläpidolle varsin tuskantäytteistä ja stressaavaa aikaa.

ADSL-linjassa alkoi vika 08.06.2011, noin kello 13 aikaan, mikä näkyi sivuston vastauksen hidastumisena, kunnes yhteys lopulta romahti, kun ADSL-linja katkesi kokonaan noin kello 13:30. FinWX:ltä puuttui vielä tuossa vaiheessa varayhteys, sillä sellainen oli vasta suunnitteilla, joten FinWX:n sivusto katosi Internetistä kokonaan.

Asiasta ilmoitettiin välittömästi vian havaitsemisesta Elisan asiakaspalveluun. Asiakaspalvelusta suoritettiin linjan mittaustoimet, jotka päättyivät linjan virhetilaan. Asiakaspalvelija ilmoitti tekevänsä häiriöilmoituksen saman tien ja kertoi, että saan pian tekstiviestin asiasta.

Meni kaksi päivää ja tekstiviestiä ei näkynyt, ei kuulunut. Soitin Elisan asiakaspalveluun uudelleen, josta minut ohjattiin vartiksi teknisen tuen jonoon. Kun pääsin viimein läpi, tekninen asiakaspalvelija sanoi minulle, että heillä häiriöilmoitus näkyy, mutta se ei ole vielä lähtenyt käsittelyyn. Kun kerroin, että linja on ollut jo vuorokausitasolla poikki, ihmetteli palvelija, kuinka moinen voi olla mahdollista, kunnes tempaisi jostain tiedon, että Keski-Suomessa olevien ukkosten aiheuttamien vaurioiden suuruusluokka pakotti Etelä-Suomesta korjaajia sinne. En juurikaan voinut asiaa epäillä täysin ja ilman todisteita, joten hyväksyin vastauksen. Asiakaspalvelija pyysi, että odottelen vielä ja että "kyllä se viesti sieltä saapuu".

Meni toiset kaksi päivää, eikä pihaustakaan kuulunut. Päätin, että koska puhelimitse homma ei tunnu toimivan, laitetaan vielä vikailmoitus sähköisessä muodossa. Laitoin tiedot niin tarkasti, ettei siitä pitäisi olla enää mitään epäselvyyttä, mikä on ammattitaso kuluttapuolella ja missä päässä vika on. Tästä huolimatta häiriöilmoitukseni lukeneella asiantuntijalla oli sisälukutaidossa tilapäinen häiriö tai sitten helkkarin huono päivä, sillä päivä myöhemmin sähköpostilla sain lautasellisen "Copypastaa" ja ohjeet Elisa Kotiboksin tehdasasetuksen palauttamiselle. Tästä hermoistuin sen verran reippaasti, että rivien välistä naulasin kaverin kädet pöytään kuuden tuuman ratanauloilla ja vaadin tonttini reunan tolpan nokkaan asentajia saapuvaksi välittömästi.

Soitin samana iltana Elisan tekniseen asiakaspalveluun ja tällä kertaa kohdille osui asiakaspalvelijaksi naispuolinen henkilö, joka oikeasti tiesi, mitä oli tekemässä. Linjat mitattiin kahdesti, vuoroin modeemi kiinni ja vuoroin modeemi irti ja lopulta hän vielä yritti pakottaa DSLAM:lle porttiresetointia, siinä kuitenkaan onnistumatta. Hän ihmetteli myös, miksi kahdesta aiemmasta ilmoituksesta ei kummastakaan ollut tullut tekstiviestiä. Hän sanoi laittavansa häiriöilmoituksen eteenpäin ja lupasi, että asiasta tulee tekstiviesti.
Lupaus piti - tekstiviesti häiriöilmoituksen vastaanottamisesta saapui noin puolen tunnin kuluttua.

Meni pari päivää ja sain vastaukseksi sähköpostiini toiselta asiakaspalvelijalta mittavat pahoittelut ja tulkinnanvaraisen kertomuksen siitä, että vika on paikallistettu ja että lupaa maakaapelin kaivamiseen ollaan hakemassa. Mitään muuta viesti ei oikeastaan sisältänytkään.

Taustalla, varayhteysasian puolella tapahtui myös paljon asioita.
Hankin vastentahtoisesti ja hätäpäissäni Verkkokauppa.com:sta Netwjork-merkkisen laitteen, joka oli WAN/3G-reititin ja 802.11n-WLAN-tukiasema noin kämmenenkokoisessa kokoluokassa. Laite ei millään ilveellä suostunut olemaan 3G-siltana (eli toimia samalla tapaa, kuin ADSL-modeemi; antaen internet-palveluntarjoajan IP-osoitteen suoraan). Hankin A-Link 3GU-HSUPA-modeemin laitteen päälle vielä varmistaakseni, että olisi viimeisintä huutoa oleva mokkulamodeemi ja ulospäin kulkisi ADSL:n nopeusluokassa dataa. Tappelin päiväkausia laitteen kanssa, kunnes sain tarpeekseni ja heitin kapistuksen nurkkaan häpeämään.

Ostin Jimm's PC-storesta TP-Link TL-MR3220 -reitittimen Netwjork-reitittimen tilalle.
Sillä oli Netwjork-reitittimen tapaan samanlaiset ominaisuudet, mutta se osasikin tietojen mukaan keskustella HSUPA-tilassa (3.75G) oikean mokkulamodeemin kanssa ja omisti ulkoisen antennin WLAN:lle. Laite oli todella pätevän oloinen ja ajattelin, että nyt tämä onnistuu ainakin.

No eipä onnistunut. Tappelin päivän sen kanssa, saamatta siitä siltaa. Myös A-Linkin 3GU leikki kuollutta reitittimelle, ollen enemmän, kuin yhteensopimaton reitittimen kanssa, joten haaveet HSUPA-linkistä saatiin unohtaa. En myöskään saanut siitä sisäverkon osaa, sillä kuten Netwjork-toosan kanssa, kaikki reititykset ulospäin toimivat kyllä, mutta sisälle päin eivät ollenkaan, vaikka laitetta konfiguroi miten tahansa.

Piirtelin erinäisiä verkon topologiakuvia paperille, miettien mikä hitto tässä on pielessä ja sitten tajusin: Laite pitää olla ns. Gateway-laite, joten jouduin pistämään sisäverkkotopologian osittain uusiksi samalla. Laitteesta tehtiin samalla koko sisäverkon DHCP-palvelin ja WLAN-tukiasema, sekä palomuuri, jolloin sen seurauksena rautapalomuuri sai luvan siirtyä ulos sisäverkosta kokonaan.

Riemu oli lyhytkestoista, kun havaitsin, että TP-Link-reititin, konfiguroinnin valmiiksi saatuaan, kuoli pystyyn täysin ilman varoitusta. Testasin pari kertaa lisää ja totesin, että laitteen on pakko olla viallinen.
Laitoin RMA-hakemuksen Jimm's PC-Storeen ja sain takaisin sieltä pahoittelut tapahtuneesta ja RMA-numeron sijaan he antoivatkin maahantuojan, Microdata Finland Oy:n yhteystiedot sähköposteineen. Laitoin sähköpostia asiasta kyseiseen sähköpostiosoitteeseen ja odottelen, josko sieltä vastattaisiin jotain, kuten RMA-numero ja osoite, jonne tuon kapistuksen voi lähetellä. Tämän ikävän asian seurauksena jouduin ottamaan Netwjork-reitittimen takaisin käyttöön, joka myöhemmin osoittautui virheelliseksi ratkaisuksi.

ADSL-linja nousi ylös 20.06.2011, toistaiseksi tuntemattomana kellonaikana.
Kokeilin useamman ADSL-modeemin kanssa yhteyttä löytääkseni niistä parhaimman nopeuden antajan. Voittajaksi selviytyi ZyXEL Prestige P660H-D1, joka kellotti vauhdikkaat 10.88Mbit/s sisään ja 877kbit/s ulospäin; Ei yhtään huono tulos ottaen huomioon, että osa matkasta painellaan ilmakaapelilla ja että matkaa puhelinkeskukselle on yhteensä noin 2km... ;D

FinWX nousi takaisin ylös 21.06.2011 kello 00:00.
Se tosin putosi toistamiseen netistä, kun Netwjork-reititin sotkeentui pasmoihinsa ja jumittui totaalisesti, lähetellen dataa loputtomasti. Vikatilanne havaittiin kello 05:20 ja korjaustyö aloitettiin heti. FinWX nousi takaisin Internetiin kello 05:35. Tilanne korjattiin palauttamalla alkuperäinen, ennen linjavikaa oleva sisäverkon topologia takaisin. Netwjork-reititin revittiin niinikään pois sisäverkosta ja on nyt otettu kokonaan pois käytöstä.

Tuli myös samalla soiteltua Elisa Viihteen asiakaspalveluun ja jumiteltuani jonossa 20 minuuttia sain asiakaspalvelijan viimein kiinni. Keskustelin kompensaatiosta hänen kanssaan ja keskustelun lopputulos oli se, että asiakaspalvelija nojasi viestintämarkkinalain pykäliin kuin takiainen. Hän vielä eritteli ja että niissä kerrottiin täysin toimimattoman ADSL-linjan kompensaation olevan 20€/alkava viikko. Minun kohdallani tämä tarkoitti 40 Euron kokonaiskompensaatiota. Koska maksan kyseisestä linjasta 39,90€/kk, se tietää minulle yhden kuukauden ilmaista käyttöä ja 10 centin huikeaa maksualennusta seuraavaan laskuun.

Vaikka olen hyvin tyytyväinen siihen, että linja saatiin korjattua, mikään ei korvaa sitä aikaa, jonka FinWX oli pois toiminnasta.

Vaikka olemmekin nyt taas linjoilla, pelaamme jälleen kovilla panoksilla, sillä meillä ei ole tässä vaiheessa reititintä, joka tarjoaisi varayhteyden, jos ADSL-linja menee jostain syystä toistamiseen poikki. Jos niin käy, putoaa FinWX verkosta, kuin känninen ristilukki.

Toivoa luonnollisesti sopii, ettei niin käy enää tässä vaiheessa.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

Naruskan Ukka Matinpoika

Ukka asustelee tässä ihan Venäjän rajassa kiinni. Siellä maassa, tapahtuipa mitä tahansa, toteavat ihmiset viimeistään toisessa lauseessa: NORMAAAL.

Kun lueskelee Päällikön yhteysongelman kalenteria, niin tulee vääjäämättä mieleen, että Suomessa kaikkien puhelinoperaattoreiden toiminta on sössimistä ja asioiden hoitamattomuutta. Pikku ihminen siellä isojenkin ongelmiensa kanssa on asiakaspalvelijoiden pyöritettävänä. Luvataan ummet ja lammet, vaikka tosiasiassa ei ilmeisesti edes tunneta asioita ja toimenpiteitä, joita missäkin tilanteessa tulisi tehdä, ja millä aikataululla.

Rattoisasti saatiin tätäkin vikaa täällä odotella korjaantuvaksi pari viikkoa. Luulen ymmärtäväni jotain Päällikön tuntemuksista, kun tämä asia on kauniisti sanoen ketuttanut jo sivustakin.

Puhelinoperaattoreiden kanssa Suomessa tämä on ilmeisen NORMAAAAAAL... ??? ??? ???

On helppo toivottaa FinWX:n toiminnoille parempia yhteyksiä tämän "lievän" alkukankeuden jälkeen. Nehän sanoo, jotka on olleet, että sellaista se on aluksi nudistileirilläkin... ;)

www.naruska.com

angle

12 päivää kestänyt vian korjaus. Olisi kiinnostavaa tietää mikä vika kestää noin kauan korjata ja kuinka moneen asiakasliitymään tämä vika on vaikuttanut?

Argonex

Sinänsä minuakin hiukan epäilyttää tuo, että asentajat olisi lähetetty pohjosemmaksi korjaamaan ukkostuhoja.Toisaalta sen mylläkän jäliltä DNA:n kännykät alkoivat toimimaan kunnolla vasta tiistai aamuna.

Hyvä että jälleen ollaan linjoilla, tässähän alkoi jo pienimuotoisia vieroitusoireita puskemaan :P
Kun kiekuu uljas kukko laella tunkion, niin tietää joka ukko, sään muutos tulos on. Voi tulla poutaa sadetta, voi tulla pakkas sää, voi myöskin käydä niin että entiselleen jää

finilves

2 km linjalla pitäisi päästä 16-17M ja sinulla varmaan Elisa 10M viihde liittymä jossa Dslamin linjamääritys on 12M, josta protokolla syö tuon 2M. Sinä saat linjalta täyden nopeuden. Kiinnostaa minkälaiset kaivuutyöt sielä oli käynnissä.

Snowi

Hieno päästä takaisin, alkoi nimittäin tulla jo vähän ikävä  ;D

Tämän FinWX:n katkon aikana käytiin asentamassa ukkostutkat Tampereella ja Vaasaan. Jotkut saattavat tietää, että tänään oli Tampereella aika kova ukkosmyräkkä ja se aiheutti sielläkin tuhoa Elisan verkkoon. Valitettavasti juuri Tampereelle asennettu tutka kuului tuohon Elisan verkkoon. Yhteys katkesi kello 13.00 aikoihin ja on edelleen mykkänä. Alkaa jo pelottamaan kun miettii tätä FinWX:n tapausta.

yka

Rauhallisesti, hyvät veljet, rauhallisesti. Kyllähän minäkin jo tuolta Perttelin päästä kyselin, että missä oikein mennään, kun Laihon laitos oli hävinnyt kokonaan. No tuli vastaus ja tuli Laihokin takaisin. Kyllä nämä vempeleet aika herkkiä ja arvaamattomiakin ovat. Omalla koneellani yritti ulkomaalainen monttööri saada etäyhteydellä virusohjelmaani toimimaan. Aikaa meni kaksi päivää, mutta kyllä se sitten toimimaan lähti. Niin, että täytyy vain tottua siihen, ettei kaikki aina suju kuin rasvattu. Ymmärrän kyllä, että Laiholle asia oli hankala, kun ylläpitää kymmenien sääasemien datanäyttöjä ja varmaankin vähän pelkää, että mitähän ne oikein sanovat, kun kaikki näyttää menevän poskelleen.
Mutta maailma on pystyssä vielä eivätkä säätkään ole loppuneet. Vähän katkoksia voi tulla tilastoihin, mutta elämäähän se vain on. Eikä kukaan tule meille sanomaan, ettei teistä ole mihinkään. Itse asiassa meistä on paljonkin enempään kuin harrastelijalta voidaan odottaa.
yka

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: angle - tiistai, 21.06.2011, 16:06
12 päivää kestänyt vian korjaus. Olisi kiinnostavaa tietää mikä vika kestää noin kauan korjata ja kuinka moneen asiakasliitymään tämä vika on vaikuttanut?

Tätä itseasiassa tiedustelin Elisan teknisestä tuesta sen jälkeen, kun keskustelin henkeviä Elisa Viihteen asiakaspalvelun kanssa. Eivät tienneet, eivätkä nähneet, koska työpyyntöä ei oltu vielä suljettu silloin ja sanottiin, että kun työpyyntö suljetaan, siitä tulee tekstiviesti minulle kuitattavaksi. Eipä ole sitäkään näkynyt vielä. Kehottivat soittamaan lisätiedoista, kun tekstiviesti on saapunut.

Oma perstuntuma on vähän sellainen, että olin ainoa vian piirissä ollut asiakas, joten ilmeisesti mitään isoa kiirettä ei sellaisessa yksittäistapauksessa liene syytä pitää.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: Argonex - tiistai, 21.06.2011, 16:18
Sinänsä minuakin hiukan epäilyttää tuo, että asentajat olisi lähetetty pohjosemmaksi korjaamaan ukkostuhoja.Toisaalta sen mylläkän jäliltä DNA:n kännykät alkoivat toimimaan kunnolla vasta tiistai aamuna.

Hyvä että jälleen ollaan linjoilla, tässähän alkoi jo pienimuotoisia vieroitusoireita puskemaan :P

Kyllä se selitys minuakin epäilytti melkoisesti, koska se vaikutti näin jälkikäteen ajateltuna vähän tekaistun tuntuiselta, mutta koska itse olin se, joka oli uutispimennossa, en voinut lähteä asiaa sen enempää epäilemään.

Linjoilla ollaan ja toivottavasti nyt pysytään. Toistaiseksi tilanne on sellainen, että linja on ollut poikki pidempään, kuin mitä se on ollut päällä siitä lähtien, kun muutimme uuteen osoitteeseen. HSUPA-modeemi ollaan hankittu ja saimme vielä taisteltua 3G-reitittimen toimintakykyiseksi, joskaan ei vielä asennettua.

Pahoittelen syvästi tapahtunutta ja toivon, ettei tällä katkoksella ole kauaskantoisempia vaikutuksia.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: finilves - tiistai, 21.06.2011, 16:41
2 km linjalla pitäisi päästä 16-17M ja sinulla varmaan Elisa 10M viihde liittymä jossa Dslamin linjamääritys on 12M, josta protokolla syö tuon 2M. Sinä saat linjalta täyden nopeuden. Kiinnostaa minkälaiset kaivuutyöt sielä oli käynnissä.

Outoa, sillä sen pitäisi olla 24M/1M-yhteys, sillä nopeudenmuutoksesta, nimenomaan sen pudottamisesta ei ainakaan ollut mitään puhetta ja Relacomin kaveri, joka tuli alkuvaiheessa käymässä sanoi papereita selatessaan, että "papereissa lukee jopa 24M". Näin ollen jos DSLAM:n linjamääritys on tökitty 12M, se on silloin ainakin periaatteessa väärin.

Itselläni ei sikäli ole valittamista, sillä 10M on linjanopeutena paikassa, jossa viimeinen kaapeli tulee tolpan nokasta talon kulmalle, on mielestäni itsessään aika kova saavutus. En näe sikäli syytä valittaa, sillä ulos kulkevan linjan nopeus on kuitenkin se, joka FinWX:n toimintaan vaikuttaa.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------