Ajattelin avata tämän päivän jo vähän aikaisemmin, sillä nyt näyttää siltä, että ensi keskiviikosta on tulossa vuoden tähän asti kovin ukkospäivä

. Kesäkuu siis aloitetaan todennäköisesti heti kunnon ukkosilla.
Oma wxsim-ennuste on ennustanut jo pitkään wxsimin omalla ukkosasteikolla 3-4 lukemia. Yli 2 tarkoittaa ukkosriskin olevan koholla ja yli 4 arvot todennäköisiä ukkoskuuroja ja mahdollisesti voimakkaita. Ennusteen mukaan kastepiste olisi korkeimmillaa 14 asteessa, joka siis on jo aika reipas lukema. Kunnon hellettähän keskiviikolle on luvattu joten se nostaa heti ukkosriskiä

Myös ilmatieteen laitos ennustaa ukkosien olevan todennäköisiä ja mahdollisesti jopa voimakkaita. Pätkä HS:n uutisesta:
"Kainuusta Poriin ulottuvan linjan pohjoispuolella on sen sijaan huomattavasti viileämpää. Päivälämpötila jää noin 15 asteeseen, ja alueella saatetaan saada voimakkaitakin ukkoskuuroja.
'Siitä saattaa tulla kesän ensimmäinen kunnon ukkospäivä', Korpela sanoo. Hän kuitenkin lisää, ettei ukkosten esiintymistä voida vielä sanoa varmaksi."