Tänään on jälleen Suomessa potentiaalinen ukkospäivä.

ESTOFEX on viskonut Suomeen 15% salamointivyöhykkeen, joka kattaa Etelä-Suomen läänin äärimmäisen itäosan, Itä-Suomen läänin sen äärimmäistä länsiosaa lukuunottamatta, entisen Oulun läänin itäosaa ja Lapin läänin itäosaa, Inarijärven pohjoisosaa lukuunottamatta.
GFS-ennuste, joka ajettiin 00z (03:00 Suomen aikaa), osoittaa päivän ukkosherkimmiksi alueiksi Itä-Suomen läänin äärimmäisen itäosan (lähinnä Ilomantsin lähiseutu), sekä entisen Oulun läänin itäosaa, lähinnä sektoria Taivalkoski-Puolanka-Suomussalmi, mutta alue voi olla periaatteessa minkä kokoinen tahansa ja ukkosta esiintyä Lapin lääniä myöten (Naruskalla kannattaa tämä huomioida myös).
Ukkosen odotetaan olevan lähinnä vähäisten kuurojen muodossa ja tyypiltään muutamia välähdyksiä ja jyrinöitä. Mitään isoa ei olisi odotettavissa, sillä olosuhteet konvektiolle yleisesti eivät näyttäisi olevan kovinkaan kaksiset.
Suosittelen seuraamaan
Oulun läänin ja
Itä-Suomen läänin salamatutkia aktiviteetin varalta.