Ukka ei tästä laittanut eilen tuoreeltaan kyselyä, enkä meinannut laittaa tänäänkään, mutta taas KärSään Heikki kannusti, kun asiasta hänelle puhelimessa kerroin. Ei tässä mistään ihmeestä kyse ole, eikä sitä näinä aikoina ihan jokaisesta kuulemastaan "jytkystä" viitsi edes naamaansa aukaista, kun eletään näitä poliittisesti kuumia aikoja. Kerron nyt kuitenkin, kun itse en vastausta eilen löytänyt, vaikka hiukan etsiskelinkin.
Ukka oli eilen kuuntelemassa radiota tuolla makkarissa, selällään tietty. Ja valveilla. Talo selkeästi tärähti, jolloin Ukka vaistomaisesti katsoi makkarin digitaalikelloa, koska entisessä elämässä jouduin elämään kellolla. Kello näytti 17.40.
Kelasin itsekseni vaihtoehdot havainnon aiheuttajasta. Kolme tuli mieleen. Ensimmäinen oli, että latasikohan Kovdorin kaivoksen mies liian ison panoksen avolouhoksellaan vajaan sadan kilometrin päässä tästä koilliseen. Se ei tuntunut oikealta arviolta, koska heidän normaali paukuttelupäivänsä on yleisimmin perjantai. Eikä ne paukut täällä talossa tunnu, mutta ulkosalla ollessa kyllä sopivalla varsinkin tuulensuunnalla kylläkin kuuluvat. Sarjana ne siellä paukuttavat. Eilen oli keskiviikko.
Toinen,mikä saattaisi täräyttää samalla tavalla, olisi ilma-aluksen äänivallin rikkominen. Sitä tapahtuu tässä Venäjän rajan pinnassa kuitenkin äärimmäisen harvoin, josko koskaan. Suihkarin ääntä kuulee Naruskalla maksimissaan pari-kolme kertaa vuodessa.
Kolmas vaihtoehto oli ukkonen. Samanalainen tärähdys ja silloin myös paukauksen selvä ääni, kuului salamaniskusta kahden kilometrin päässä. Ukka on jossain yhteydessä kirjoittanutkin täällä, että salama iski kirjolohialtaisiin tappaen siellä 25 tonnia fisuja kertalaakista. Se oli muuan pyhäpäivä ja kuuma kesäpäivä. Aikaa on kai kulunut siitä kymmenkunta vuotta.
No, eilen Mummu kotiutui parikymmentä minuuttia tärähdyksen jälkeen. Hän kyseli Ukalta heti, että onkos täällä ollut ukkosen ääniä, kun hänen tulosuuntaansa nähden oli pohjoisella ja läntisellä taivaanrannalla ollut tosi musta pilvi. Sepä näkyi luoteisella taivaalla vielä parikymmentä minuuttia kerrotun tärähdyksen jälkeenkin ja vähää myöhemmin rippeet vielä kamerakuvassakin.
Tutkiskelin joutessani Henkan Ukkostutkasivustoja. En sieltä löytänyt merkintöjä siltä kellonlyömältä, enkäpä sitten muualta asiaa alkanut penkomaankaan, vaikka tietenkin jotain olisi saattanut jostain kautta selvitäkin. Vai olisiko? Siihen varmaankin salama-asiantuntijat osaavat Ukalle vastaisen varallekin ohjeistaa.
Talon perustukset ovat ehjät eileisestä huolimatta. Myöskään ikkunamenetyksiä ei tapahtunut. Jos Ukka olisi ollut unessa, niin välttämättä tärähdys ei olisi herättänyt päiviksiltä. Mutta en ollut vielä nukahtamaisillanikaan. Eikäpä sitä noin myöhään passaakaan, päivemmällä on asia eri.

Mitäpä mahtoi tapahtua, se Ukalle nyt kertokaa, jos tiedätte. Lööppiin asti asiasta ei tiettävästi ole jutun juurta ollut, enkä tämän päivän uutisistakaan radion kautta edes paikallisesta Lapin Radiosta ole kullut mainittavan sanallakaan. Unta se ei ollut. Eikä viinien huumaa.
