Päivän politiikkaa: Sotketaan hintatiedot kaupassa ja lyödään ALV kassalla?

Aloittaja J.Jäntti, tiistai, 06.05.2008, 11:08

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Satuitteko katsomaan uutisia 05.05.2008? Siellä oli jännä juttu.

Itselläni meni iltakahvit väärään kurkkuun, kun maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila oli ottanut aamulla väärässä järjestyksessä lääkkeensä tai lyönyt päänsä johonkin pöydänkulmaan, koska oli saanut vision USA:n muutamassa osavaltiossa harrastettavasta kaupankäyntimenetelmästä, jossa päivittäistavarakaupan hintatiedoissa olisi veroton hinta ja ALV lisättäisiin vasta kassalla, päätellyt, että idea olisi loistava toteuttaa myös täällä koti-Suomessa ja vielä mennä möläyttämään tuollaisen ehdotuksen julkisesti.

Hommassa meni puurot ja vellit hyvin sekaisin; Puhe oli ruuan arvonlisäveron alennuksesta, mutta yleinen pelko oli siitä, että ruoka-ALV:n pudotus ei siirtyisikään hintoihin odotetusti vaan siirrettäisiinkin ovelasti kaupan katteisiin. Anttilan mielestä homma saadaan toimimaan sotkemalla kuluttajan pää vielä pahemmin, kuin Euroon siirryttäessä. Tarkan budjetin omaavat henkilöt, kuten opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja vähätuloiset varmasti ovat totaalisen kusessa, jos tuo toteutetaan. Korkeampituloisille, kuten ministeri Anttila, tuo ALViton hinta on yhtä tyhjän kanssa. Ei se heitä kiinnosta. Ministerin tuloilla on aivan se ja sama, mitä hintalapussa lukee.

Kaupan ala on esittänyt kiinnostuksensa tuosta ehdotuksesta ja harkitsee jopa sen "tarkistamista" (= suoraa käyttöönottoa). Tottakai asia kiinnostaa heitä. Menetelmä on aivan sama, kuin Euroon siirtymisen aikana: Hintoja hilataan vähitellen ylöspäin. Tuolla tavalla kaupan alan hinnan korotukset ovat helpompia tehdä. Kuluttaja ei ehdi tajuamaan, että hinta nousee vaivihkaa ylöspäin ja sitten kun hinta nousee niin paljon, että ihmiset alkavat asiasta rähisemään, tulee kaupan alan edustaja telkkariin puhumaan potaskaa kuljetuskustannusten noususta ja yleisestä hintatason noususta.

Eli lyhyesti: Pysyttiin sitten vanhassa hinnoittelussa tai siirrytään sotkemaan uusilla, ALV:ttomilla lapuilla, kaupan alalla on jo taktiikat, jolla hintaa nostaa ylöspäin ja mm. hallituksen itsensä kehittämät tekosyyt perustella tekojaan. Hyvä homma, Sirkka-Liisa; pointsit kotiin sinulle ja puolueellesi.

Ihan pirullakseni heitän ilmaan, että tuolla uudella hinnoittelullahan on työllistävä vaikutus kaupan alaan, kun kaupat joutuvat palkkaamaan porukkaa keräämään niitä tuotteita pois kassoilta, joita henkilöt eivät voikaan ostaa, koska budjettisuunnitelma heitti häränper***tä. Vihaisia ihmisiä sisältävät jonot kaupoissa pitenevät, kun suunnitelmabudjetin omaava henkilö jumittaa kassan, kun yhtäkkiä Visa Electron ilmoittaakin tilivajeesta eikä maksu menekään läpi, koska uusi ALV pamahtikin ikäänkuin sellaisena kivana ekstra-yllärinä loppuhintaan.

Lopputulos: Ihmiset alkavat ostamaan selkeästi vähemmän elintarvikkeita tiliylityksen pelossa. Kaupat saavat vähemmän tuloja ja hinnat yllättäen nousevat uudelleen (kysynnän ja tarjonnan laki) ja valtio saa vielä vähemmän rahaa. Kun valtio saa rahaa vähemmän, iskee lopulta lama ellei valtio verota korkeammin jostain muusta, kuten vaikka siitä helpoimmasta: polttoaineesta.

Anttilan ehdotus on mielestäni kertakaikkisen urpo, joka on vain jonkun toisen kukkaroon pelaamista. Jos se hyväksytään, kyseinen hallituspuolue varmistaa sillä oman tuhonsa.

Olisikohan tämä se syy, miksi vuosi vuodelta alkaa olemaan enemmän ja enemmän sellainen tunne, että äänestäminen on aivan turhaa ajanhukkaa...? En ole mitenkään kiinnostunut politiikasta, mutta siinä vaiheessa, kun normaalin veroja maksavan kansalaisen elämää aletaan tahallaan vaikeuttamaan, niin loppuu huumori.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

meteorologi

Kyllä katsoin ja hämmästelin minäkin!

En ymmärrä politiikasta paljon mitään, mutta kyllä oudolta tuntuu katsella kaupassa ALVittomia hintoja.
Kassalla sitten lisätään monta prosenttia loppusummaan! Pitäisi ainakin merkitä pienellä siihen hintalappuun ne ALVilliset hinnat.

Tärkein kysymys kuuluukin, että kuka moisesta pienestä näpertelystä hyötyy? Eipä ainakaan kuluttajat!

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: Meteorologi - tiistai, 06.05.2008, 20:25
Tärkein kysymys kuuluukin, että kuka moisesta pienestä näpertelystä hyötyy? Eipä ainakaan kuluttajat!

Kuluttaja viimeisenä, senhän huomaa jo tuosta. Se on se ikiaikainen silmäänviilauskikka: Laitetaan hinnaksi 9,95. Se näyttää halvemmalta, kuin 10,00. Nyt vain tehdään niin, että otetaan ALVittomat hintalaput käyttöön. Se saa minkä tahansa normaalisti tasan Euron tuotteen näyttämään suorastaan epäilyttävän halvalta, kun hinta onkin 0,88 Euroa (tuohon on laskettu se kaavailtu Ruoka-ALV). Ylläri tuleekin kassalla.

Minä olen valmis lyömään vetoa sen puolesta, että suurin hyötyjä on kaupan ala itse. Tokihan se ALVittomuus saksii hinnoista kivan näköisiä, mutta kauppa, niin halutessaan, voi hinnoitella uudelleen tuotteensa samalla, jos uudet laput laitetaan hyllyille. Kun kuluttajaa sumutetaan tuolla ALVittomalla hinnalla, hintaa voi huoletta korottaa muutamasta sentistä ylöspäin. Se ei juurkaan siinä näy eikä ihmisillä ole aikaa kaupassa lähteä laskeskelemaan vanhan ja uuden ALV:n eroa ja tuotteen virallista hintaa. Kauppa sensijaan saa loppujen lopuksi enemmän tuloja, kun ruoka ei sitten kuitenkaan halpene merkittävästi tai ollenkaan.

Eli se siitä Anttilan ajatuksesta, että sillä voidaan valvoa kaupan alan toimia uuden ALV:n astuessa voimaan. Ensimmäinen tekosyy, joka tarjotaan ihmisten valituksiin, on palkkakustannusten nousu, kun kaupan duunarit joutuivat tekemään ylitöitä muutellessaan tuotteiden hintalappuja ALVittomiksi. Kun se ei enää pure kansaan, isketään tiskiin valttikortti nimeltään "öljyn hinnannousu" tai "yleinen hintatason nousu".
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

meteorologi

Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti - keskiviikko, 07.05.2008, 19:33

Aivan, totta joka sana!
Pitäisikö ruveta jo kantamaan taskulaskinta kaupassa käydessään, että voisi laskea oikean hinnan!?  :-\

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: Meteorologi - keskiviikko, 07.05.2008, 19:52
Pitäisikö ruveta jo kantamaan taskulaskinta kaupassa käydessään, että voisi laskea oikean hinnan!?  :-\

Tuskinpa, vaikkakin periaatteessa sinullakin on varmasti taskulaskin jo taskussa kaupassa käydessäsi: Kännyköissä kun on yleensä tuollaisia lisäominaisuuksia.
Odotellaan nyt ensin sitä, onko kaupan alalla pokkaa lähteä tuohon, kun kuulemma "pelkäävät kustannuksia" (, jotka ovat helppoja sysätä asiakkaan maksettavaksi = ruuvataan hintaa ylöspäin).

Itselläni ostotottumukset lähtisivät heti remonttiin, jos tuo astuisi voimaan.

Sitäpaitsi, koko homma on muutenkin läpeensä urpo, sillä jos ruokakaupoissa lähdettäisiin tuolle linjalle, niin sitten on asiakas aivan yhtä vainoharhainen myös muuallakin, vaikkapa ATK-tarvikkeita ostaessaan, kun alkaa miettimään, että "onkos tässä nyt sitten se 22% ALVi mukana vai ei...?". Lopulta asiakas nostaa kädet pystyyn ja poistuu kaupasta, ihan vain varmuuden vuoksi, ettei tule sitä hävettävää ylläriä kassalla, kun korttikone sylkee lapun, jossa lukee "Ei myyntilupaa".

Tuollaisesta tempusta pitäisi tehdä kansanäänestys jo siksikin, että tuollainen muutos on yhteiskunnallisesti merkittävä.

Lainaus käyttäjältä: Hade - keskiviikko, 07.05.2008, 21:47
Toivon että syntyisi uudenajan "Robin Hood"
Siinäpä se, ettei voi syntyä, koska sellainen henkilöhän joutuisi vankilaan "törkeästä velallisen epärehellisyydestä" tai vaihtoehtoisesti "törkeästä ryöstöstä".
Varastetun rahan hallussapitokin on rikollista puuhaa, joten pian olisikin köyhä puoli Suomesta täyttämässä lääninvankiloita...