Tuli vaihdettua yhteys TeleFinlandiin ja ero Saunikseen on kun yöllä ja päivällä TF:n hyväksi.
Kauppaan kuului sellainen pikkurikkinen antenninpoikanen jonka laitoin ikkunasta ulos karmille partsille.
Nopeutta pukkaa SpeedTestin mukaan 5.2M sisään ja 1M ulos, tämä vaikka routteri ilmoittaa kuuluvuusprosennteina vähemmän mitä Sauniksella oli.

Myös latenssit tippui roimaisti.
Teinpä tässä weatherc:n kokemuksista innostuneena empiirisen testin, johon sotkin mukaan iloisesti myös sekä Saunalahden tämänhetkisen liittymäni, että Tele Finland:n liittymän, johon tilasin nettiyhteydet samalla kertaa. TF:n SIM-kortti saapunee jossain vaiheessa.
Näyttää siltä, että vanha Huawei E167 on todellakin niin vanha kapistus, että siitä voi tehdä vaikka kivan kohon mato-onkeen, sillä vähän aikaa sitten varayhteydeksi hankkimani Huawei E367 on jotain ihan toisenlaista.
Tein siis piruuttani kaksi testiä:
Testi 1: Signaalitaso-, nopeus- ja latenssitesti pelkkä mokkula kiinni kannettavassa koneessa.
Testi 2: Signaalitaso-, nopeus- ja latenssitesti 9-11dBi:n vahvistuksin varustettu suunta-antenni sisätiloissa, sojottamassa ikkunasta ulos sunnilleen kohti lähintä tunnettua UMTS-mastoa (joka kohdallani on Lohjan Pappilankorven teollisuusalueella, noin 2km päässä talostani).
Testi 1:
Signaalitaso: 84-90%
Nopeus: 7,81Mbit/s sisään, 0,69Mbit/s ulos
Latenssi: 75ms
Testi 2:
Signaalitaso: 95-99%
Nopeus: 10,58Mbit/s sisään, 0,88Mbit/s ulos
Latenssi: 42ms
Tämä siis tämänhetkisellä Saunalahden nettiliittymälläni kellotettu tulos. En voi muuta kuin olla äimän käkenä, sillä suunta-antennin kanssa nopeus on samaa luokkaa, kuin ADSL-liittymälläni tällä hetkellä.

Katson vielä, mihin Tele Finlandin liittymä kykenee tällä samaisella konfiguraatiokaksikolla ja sitten päätellään, miten FinWX:n varayhteyden kanssa tullaan asiat hoitamaan. Oli miten oli, TF:lla on kova vastus päihitettävänään jo nyt.