Matin myräkkä iski jossain muodossaan päivän verran myöhässä tänne Naruskalle. Lämpötila kiipesi kohtuullisessa ajassa kolmenkympin pinnasta kymmeneen asteeseen. On se vaan taivaan tosi, että tuo tuulen vaikutus pakkasen kanssa on sellaista, että ei siihen poskinahat sillä tavoin totu kuin seisovaan pakkasilmaan.
Matinpäivästä Ukalle tulee mieleen ensimmäisenä nimenomaan Matin myräkät, joista Isä-Matti aikanaan muisti tuolla tekopitäjässä immeisiä kaupassaan aikoinaan muistuttaa. Usein noina nimipäivinä sattuikin "myräköitä", jotka tietenkin ovat nimensäkin saaneet tämän vuodenajan tyypillisitä toistuvista sääilmiöistään. Tulipa aikanaan laitettua omalle pojallekin Matti -nimi yhdeksi kolmesta nimestä, vaikkakaan ei keulimmaiseksi. Hyvä, että foorumillamme on vanhan kansan perimätiedosta muistuttajia, ettei kaikki historia vaivu unholaan tässä maailmanmenossa.
Eilen oli auringonpaisteinen päivä, eli meillä on odotettavissa hyvä kesä. Tai ainakin sellaista voi toivoa

.