Jumitteleekohan kalliimmatkin säävermeet???

Aloittaja Naruskan Ukka Matinpoika, perjantai, 07.01.2011, 20:29

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Naruskan Ukka Matinpoika

Sinänsä aika harvinainen säähavainto Naruskan Ukan ja Ilmatieteen laitoksen sääasemien käppyröistä viimeisen vuorokauden ja kahdenkin osalta. Tuulilukemat poikkeavat paljonlaisesti, mikä voisi merkitä sitä, että vaisalat jumittaa? Tavallisesti kaikki lukemat näiden asemien välillä seuraavat toisiaan kuin hai laivaa tietyllä logiikalla, vaikka asemien välillä viisi kilometriä linnutie-etäisyyttä onkin.

Ukan tuulimittari saa tätänykyä KärSään Titon suunnitteleman vastuksen kautta lämmintä runkoonsa sen verran, että PeetBros näyttää merkkaavan pienimmätkin tuulenvireet siitä lähtien, kun vastusjärjestelmä otettiin käyttöön.

Lämpötiloilla on enemmänkin ollut havaittavissa paikallisuutta näinkin lyhyellä asemien etäisyydellä. Heittelyä lämpötiloissa on puoleen jos toiseenkin. Jos on tuullut, on molemmilla asemilla tuulikäppyrää piirtynyt.

Ukan arvaus on, että nyt on joku hästäys meneillään. Onkohan tämmöisistä "havainnoista" tarpeen ilmoittaa kyseisen mittarin omistajalle? Ainakin Ukka on kovasti mielissään, jos erilaisista katkoksista kaverit niitä huomatessaan ilmoittelevat. Oltaiskohan tuolla Ilmatieteellisellä iloisina ;D

Varmemmaksi vakuudeksi käppyröitä näytille.

www.naruska.com

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - perjantai, 07.01.2011, 20:29
Sinänsä aika harvinainen säähavainto Naruskan Ukan ja Ilmatieteen laitoksen sääasemien käppyröistä viimeisen vuorokauden ja kahdenkin osalta. Tuulilukemat poikkeavat paljonlaisesti, mikä voisi merkitä sitä, että vaisalat jumittaa? Tavallisesti kaikki lukemat näiden asemien välillä seuraavat toisiaan kuin hai laivaa tietyllä logiikalla, vaikka asemien välillä viisi kilometriä linnutie-etäisyyttä onkin.

Ukan arvaus on, että nyt on joku hästäys meneillään. Onkohan tämmöisistä "havainnoista" tarpeen ilmoittaa kyseisen mittarin omistajalle? Ainakin Ukka on kovasti mielissään, jos erilaisista katkoksista kaverit niitä huomatessaan ilmoittelevat. Oltaiskohan tuolla Ilmatieteellisellä iloisina ;D

Veikkaan, että siellä kyllä kaikki FMI:n vermeet toimivat muutoin tuulimittaria myöten, mutta ne eivät pääse tuonne FMI:n sivuille saakka joko sääasemakaluston konfiguraatiovian tai sääasemadatan keruusta ja julkaisupuolen koneiden välisestä kommunikaatioviasta, minkä takia tuulikäppyrät eivät piirry FMI:n Naruskan aseman sivuille.

Voit varmasti ilmoittaa asiasta FMI:n suuntaan halutessasi, mutta kiitosta asiasta tuskin kuuluu. FMI on vielä sikäli Berliinin muurin murtumista edeltävässä aikakaudessa, että mistään ei kerrota mitään avoimesti, ellei sitten kyseessä ole asia, joka liittyy heidän lempilapseensa, ilmastomuutokseen. Sääasemien huoltokatkot eivät taida kuulua siihen kategoriaan, joten huolloista tai toimintahäiriöistä ei kerrota ulos mitään.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

Naruskan Ukka Matinpoika

Ainakin kolmas päivä on peräkkäin meneillään Ilmatieteen laitoksen Naruskan sääaseman tuulitietojen nollanäyttöä. Tuuletonta ei Ukan asemalta viiden kilometrin päässä oikeastaan voi olla, koska täällä PeetBrosin laite on pyörinyt ja mitannut joka päivälle jotain lukemia.

Ukka järjesti tänään valokuvaajan paikalle sen verran, että saataisiin selvyyttä tuulikäppyröiden puuttumiseen. Kuvasta voi päätellä, että suuntaviiri on lumeton ja se oli kuvaushetkellä tänään iltapäivällä kahden paikkeilla liikkunutkin, mutta tuulimittari näyttäisi olleen liikkumattomassa asemassa jo ehkä pidempäänkin.

Ukka on ilmoittanut asiantilan Ilmatieteen laitokselle, joten asiaan varmaankin sieltä reagoidaan.

www.naruska.com

Naruskan Ukka Matinpoika

FMI kiitti palautteesta ja esitti arvion, että mittari on joko rikkoontunut tai anturi on jäässä. Korjausmääräyksiä lähtee pikana heidän omassa organisaatiossaan.

Ukka ei vielä tarjonnut auttavaa kättä tuulitiedoista omalta asemaltaan muutamalta päivältä, mutta eipä niitä kysyttykään. Laitoinpa kuitenkin vikaviestin mukana grafiikkaa muutamalta päivältä  :o

Vastaus viestiketjun alkuperäiseen kysymykseen on siis JOO  ;)

www.naruska.com