Sääasemalaitteisto avuksi puikulaperunan viljelyssä?

Aloittaja Naruskan Ukka Matinpoika, tiistai, 07.12.2010, 22:02

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Naruskan Ukka Matinpoika

Ukka ostaa Sallan Salmivaarasta Lapin puikulaperunansa viljelijältä, joka jo toisessa polvessa elättää perheensä perunanviljelyllä. Tätä viljelijää kiinnostaa sääasemalaitteiston käyttäminen hyödyksi perunan kasvatuksessa. Samoin säätietoja (lämpösummatietoja?) voisi hänen kertomansa mukaan hyödyntää esimerkiksi männynsiemenen kasvun ja sitä kautta kai keruuajankohdan ym. jutuissa, joissa Ukka ilmoittautuu heti tietämättömien joukkoihin. Perunastakin ymmärrän vain sen, että varsinkin puikula on ylivertainen pottu, mutta viljelyhommat jätän ammattilaisille.

Viljelijä tulee lähiaikoina sopivan tilaisuuden tullen vilkaisemaan Ukan sääasemaa ja sitä kautta perehtyy säädatan keräämiseen.

Tällä foorumilla on alan asiantuntijoita. Ukka on vakuuttunut siitä, että ideapankki kun laitetaan käyntiin, niin laitteiston käyttöön edellä kerrottuihin juttuihin täältä löytyy tietoa laitteistoista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista.

Tämä aloitus parhaassa tapauksessa poikii tänne Lappiin uuden sääaseman, joten heittäkääpä kortenne kekoon. Ukka voi halukkaille antaa yhteystietoja, jos joku alkaa jo tässä vaiheessa kuolaamaan Lapin puikuloiden perään...

www.naruska.com

weatherc

Mielenkiintoinen idea/projekti :)
Aivan ensimmäisenä tulee mieleen että kuin paljon on puikulapernua-viljelijä valmis panostamaan laitokseen? :)

Daviksella on ihan maanviljelijälle suunniteltuja antureitakin, niistä ei vaan kovin usein mainita, kuten maakosteus- sekä maalämpötila-anturit. Maalämpötila-anturia voi tosin myös käyttää muualla (vesitiivis pikku mötikkä johdon päässä).
Daviksella on vain se paha vika että mokoma maksaa ihan kivasti :)

Jollen ihan väärin ole ymmärtänyt niin vaihtoehdot Davisilla voisi olla:
- Langaton VP2 asema sis. konsoli + lämpötila-asema + dataloggeri tai
- Lämpötila-asema + langaton konsoli/dataloggeri

Jollei noita maa-antureita tarvitse niin normi lanagton VP2:nen voisi olla aika kova sana. silloin sen voisi asentaa vaikka keskelle peltoa mittailemaan ;D

Oregonilla oli ainakin vanhaan WMR968-asemaan olemassa myös lisäantureita (joita siihen sai laitettua 3 kpl) jossa itse sensori on johdon päässä jolloin sen voisi vaikka upottaa maahan. Uusista WMR100/200-asemista en tiedä onko sellaista johdollista sensoria mutta niihin saa 10 lisä-anturia.
Oregoni kun olisi edullisempi kun Davisin laitokset, tosin onhan laatukin pikkasen eri ;)

Sitten on rauta on kasassa niin esim. WD laskee myös (monen muun arvon lisäksi) myös lämpösummia.
Ja jollei haluamaa arvoa saa ulos softasta, niin kunhan tiedetään miten se lasketaan niin se voi hyvin olla mahdollista tehdä jollain php-skriptillä/tietokannallakin.

Jippe

Minä en tiedä viljelystä mitään mutta vaimo on puutarhuri. Viime keväänä laitoin kasvimaalle 2kpl hobby boardsin moisture meteriä ja sensoria. Toinen anturi on n. 20 ja toinen 40 sentin syvyydessä, toimivat erittäin hyvin. Lomalla reissussa ollessa kun hälytys tuli kännykkään soitettiin anoppi kastelemaan ;) Ensi kesänä EHKÄ jotain automaattista kastelujärjestelmää..

Snowi

Lainaus käyttäjältä: Jippe - keskiviikko, 08.12.2010, 14:00
Minä en tiedä viljelystä mitään mutta vaimo on puutarhuri. Viime keväänä laitoin kasvimaalle 2kpl hobby boardsin moisture meteriä ja sensoria. Toinen anturi on n. 20 ja toinen 40 sentin syvyydessä, toimivat erittäin hyvin. Lomalla reissussa ollessa kun hälytys tuli kännykkään soitettiin anoppi kastelemaan ;) Ensi kesänä EHKÄ jotain automaattista kastelujärjestelmää..

Tuollainen systeemi olisi ollut kätevä viime kesänä, kun asenettiin yhdelle alueelle kokonaan uusi nurmikko. Helteiden vuoksi nurmikko vaati kastelua päivittäin ja tulikin otettua varman päälle sen kanssa. Tuloksena oli pieni liikakastelu, sillä alavat kohdat suorastaan uivat vedessä  :D. Nurmikosta tuli silti erinomainen, mutta jonkinlainen automaattikastelu kosteuden mukaan olisi ollut aika luksusta  :)

weatherc

Hobby-Bordsit ovat kyllä ihan kivoja, varsinkin jos haluaa pikkasen rakennella ja kokeilla, HB:n antureitahan löytyy täältäkin jokunen, tosin ei sivuilla (patisi nyt kun lämpötila tulee 1-wirestä tarvikkeita Davisin anturille odotellessa). :)
Ainut on että ovat langallisia eli vaatii johtojen vetoa...  :)

Jippe


weatherc

Sitten kun on asema mittailemassa lämpötiloja niin kylkeen vielä WXSIM-sääennuste :)

WXSIM toimii siten että Tom (WXSIMin tekijä) customoi sen säädöt juuri sille paikalle ottaen huomioon kaikki hänelle antamasi informaation ympäristöstä sekä käyttäen oman aseman datan lisäksi kaikkia saatavilla olevia ilmaisia datalähteitä josta sitten tekee ennusteen. Nykyään se myös osaa oppia virheistään jotta saisi ennusteet vielä paremmaksi. Siihen on tulossa lähiaikoina myös maapinta/maaperä-lukemia ennusteisiin :)
Kyseistä ennustetta on käytössä omalla sivullani sekä Klaukkalalla.