Kamerakuvien vertailu

Aloittaja Naruskan Ukka Matinpoika, lauantai, 20.11.2010, 15:50

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Naruskan Ukka Matinpoika

Naruskan Ukan sääkamerakuvaa lähtee "maailmalle" kahdella eri laitteella kahdesta ei ilmansuunnasta. Otin malliksi talteen tänään kummankin kameran kuvat samalta kellonajalta. Täällä Lapissa eletään nyt kohtuullisen lyhyttä valoisaa aikaa, eli ollaan kahden pimeän lyhyessä välissä, jota kait kaamokseksikin kutsutaan.

Auringon suuntaan etelään kuvaa Logitechin webkamera. Pohjoiseen, eli pimeämpään ilmansuuntaan, kuvaa Vivotekin IP-kamera. Ihmissilmä erotti kuvien taltiointiaikaan ikkunan läpi melkein pimeän tummanpuhuvan näkymän. Ulkotöihin tarvitsisi ilman muuta tuolla luonnonvalon määrällä otsalampun.

Vivotekin livekuvassa juoksenteli metsässä juurin kuvan ottoaikaan ketturepolainen, joka tuuheine häntineen näkyi kamerakuvassa ihan hyvin. Harmi, ettei se tallentunut pysäytyskuvaan.

Tässä vertailtavaksi kuvat. Ylempi on Logitechin ja alempi Vivotekin.

Samaa vertailua voi tehdä kotisivuillani www.naruska.com, missä kuvat näkyvät päällekkäin, kun klikkaa itsensä etusivulta vasemmasta yläkulmasta näkyvästä sääkuvasta sääsivulle.

www.naruska.com

Snowi

Molemmat kuvat on siis otettu samaan aikaan? Onpa kyllä pimeä tuo logitechin kuva verrattuna tuohon Vivotekiin, varsinkin jos logitech kuvaa vielä Aurinkoon päin. Se noissa webkameroissahan on, että valovoimaa niistä ei kyllä löydy.

Oma Axisin kamera on kohtuullisen valovoimainen, aivan pimeelläkin pilvien liikkeistä saa jotain selvää. Valtava ero tuli heti kun saatiin lumipeite maahan ja puihin. Nyt kameran kuva näkyy todella hyvin läpi yön, kuten myös tuo Klaukkalan tekonurmikentänkin kamera, joka pimeellä näyttää normaalisti täysin mustaa.

Naruskan Ukka Matinpoika

Pari minuuttia niiden ottoväli vain on. Siksipä ne näytille laitoinkin, kun jotkut suunnittelevat sääkameraa sääasemalaitteistoonsa, niin esiteaineistosta ja teknisten tietojen perusteella ei voi tietää, mihin mikäkin kamera eri valo-olosuhteissa pystyy.

Tietenkin näitä kuvia katsoessa voi ajatella vielä senkin asian, että pimeämpi kuva on lähempänä sitä todellista silmän näkemää kuvaa kuin tuo valovoimaisemmalla kameralla näpsäisty.

Vastavaloon kuvaamisesta Ukalla ei Vivotekista toistaiseksi kokemusta ole. Logitechin halpa kamera on selvinnyt kesäaikaisista vastavalo-olosuhteista halvaksi kameraksi mielestäni kiitettävästi.

Nämä päivittäiset luonnonvalo-olosuhteet heittävät kalenterivuoden aikana täällä Lapissa volttia oikein kunnolla. Toisaalta sopii muistaa, että kokonaisvalon määrä maapallolla on vuositasolla paikassa kuin paikassa lähes sama. Meille täällä Naruskalla ei tule apuja katuvalaistuksesta, kun ne lähimmillään kymmenen lampun voimalla löytyvät tuosta viidentoista kilometrin päästä Kotalankylästä. Sallan "cityn" satakunta katuvaloa eivät liioin tänne loista, kun matkaa on 50 kilometriä.

Nooh, onhan siinä se etu, ettei talviseen aikaan tarvitse yöksi pimennysverhoja ikkunoihin vedellä.

www.naruska.com

Snowi

Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - lauantai, 20.11.2010, 16:52
Meille täällä Naruskalla ei tule apuja katuvalaistuksesta, kun ne lähimmillään kymmenen lampun voimalla löytyvät tuosta viidentoista kilometrin päästä Kotalankylästä. Sallan "cityn" satakunta katuvaloa eivät liioin tänne loista, kun matkaa on 50 kilometriä.

Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun valosaaste tosiaan auttaa minulla vähän asiaa, nimittäin ero on aika melkoinen kun vertaa etelän puoleista taivasta tuohon pohjoiseen  :). Ymmärrän hyvin kaukoputkiharrastajien valitukset valosaasteesta. Siellä Naruskalla olisi sille harrastukselle oivat olosuhteet.

Tuo valosaasteen määrä riippuu ihan pilvistä. Täysin pilvettömällä taivaalla se on luonnollisesti huomattavasti vähäisempää. Klaukkalan omat katuvalotkin ehkä voivat vähän auttaa asiaa, mutta en usko niillä kauheasti vaikutusta olevan. Ainakin silmin kun noita kamerassa olevia puita katsoo, niin näyttävät huomattavasti tummemmilta, eikä niitä täysin pimeellä näe ollenkaan.

weatherc

Täällä "Nokialandiassa" niin näkyy Salon pienehkön cityn valot hyvin nyt pilvisellä säällä kamerakuvassa vasemmassa reunassa. Oikean reunan suunnassa taas ei ole lähimailla valaistusta, siinä suunnassa taitaa lähimmät katulamput olla jossain yli 10 km päässä ja niitäkin vain muutama (Angelneimen lauttaranta ja kylä), joten se on pimeämpi.

Täällä olen tehnyt sellaisen havainnon että talvella tuo hejastus on paljon voimakkaampi kun kesällä ja varsinkin silloin on lunta maassa. Lumihan hejastaa nuo valojen valot suoraan taivaalle.