Tosin ensi viikolla tiistaina olisi tulossa jälleen rankkoja sateita.
Jebulis, wxsim on jälleen kerran pistänyt "parastaan" ja taulussa on peräti 55 mm tiistaille, mikä on aika paljon ottaen huomioon että tuo on jo puolessavälissä ennustejaksoa eikä siellä loppupäässä jossa nuo ylioptimistiset luvut yleensä luuraa

Joo wxsim on taas vähän innostunut, mutta ei ilmeisesti ihan aiheesta. Kuten sanoit, yleensä wxsim tekee noin isoja sade-ennustuksia jonnekin 5-7 päivän päähän, mutta nyt tiistaihin on kolme päivää aikaa, joten saa nähdä miten nuo ennusteet tosta muuttuu. Itsellä tosin tipahti 30 millistä 20 milliin

.
FMI sekä foreca ovat samaa mieltä, sillä molemmat ennustavat aika reippaita sateita. Mtv3:n tämän päivän ennusteessa sanottiin, että tiistaina lounaasta on tulossa uusi sadealue ja siinä voi esiintyä rankkojakin sateita. Joten sadetta on joka tapauksessa luvassa ja ihan tuurista enää kiinni se missä nuo rankimmat sateet tulevat. Vettä voi siis paikoin hyvinkin tulla 20-30mm, ellei jopa enemmän jos kunnon tulvasade saadaan

. Seurataan kuitenkin vielä noiden sateiden ennusteita, ennen kuin kovin isoja johtopäätöksiä vedetään.
Nyt se kunnon syksy näyttää alkaneen, sillä ensi viikolle on luvattu oikein kunnolla sateita. Perjantaille wxsim ennustaa myöskin 20mm sateita, mutta nämä ovat niin pitkälle, että muuttuvat varmasti vielä paljon tuosta.
Täälläkin alkaa jo ruskaa näkemään ja varsinkin pihassa oleva pieni vaahtera on erittäin komeissa kellertävissä väreissä

. Havupuutkin ovat innostuneet viime päivinä tiputtamaan varmaan puolet havuistaan, sen verran niitä maassa jo on.