Profiilista päätellen Savonlinnassa
Alkaa tää hikisyys jo pikku hiljaa ottaa pattiin. Jaksan uskoa että viikonloppuna tulee edes joitain rytinöitä. Sadetta ainakin on luvattu.
Kestä vielä hetki.
GFS:n 06z-ajossa on heitetty ukkosherkiksi päiviksi huominen ja ylihuominen, jonka jälkeen helle taittuu niin, että napsahtaa. Sen jälkeen lämpötila jää +15°C ja +25°C välille keikkumaan ja ukkoset tekevät akuutin katoamistempun. Tämä tarina jatkuu niin pitkälle, kuin viikon ennuste-meteogrammia riitti.
Huomiseksi kovasti povaillaan Etelä-Suomen lääniin aamupäiväukkosia.
Kello 09:00 mennessä Pääkaupunkiseutu, Porvoo, Orimattila, Kouvola, Heinola, Lappeenranta ja Imatra olisivat mahdollisesti paikkoja, jossa ukkosta voi esiintyä.
Puoleenpäivään mennessä mahdollisuus senkuin lisääntyy ja todennäköisimmin ukkosta esiintyisi Hangossa, Lohjalla, Forssassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Heinolassa, Hyvinkäällä ja Nurmijärvellä, kun muut Etelä-Suomen läänin paikkakunnat jatkaisivat mahdollisina paikkakuntina.
Iltapäivään kello 15 mennessä tilanne on jo Pääkaupunkiseudulla ohi ja vain sisämaassa on mahdollisuutta ukkosille, Hangossa eniten.
Iltaan ja myöhäisiltaan, mahdollisesti jopa vuorokaudenvaihteen ylikin ukkosen mahdollisuus palaisi etelärannikolle ja yöukkosia saattaisi olla luvassa todennäköisesti Hangosta Kirkkonummelle ulottuvalla alueella.
Tämänkin jälkeen aina torstaihin puoleenpäivään mennessä ukkosia on mahdollista esiintyä, mutta potentiaali laskee alaspäin idästä alkaen - hetkellisesti. Iltaan mennessä nimittäin ukkosen mahdollisuus kasvaa Pääkaupunkiseudulla ihan uusiin mittasuhteisiin ja alue siirtyy todennäköisten joukkoon lähes 1100J/kg:n AvCAPE:lla. Alue jäisi ennusteen mukaan roikkumaan etelärannikolle lähes koko yöksi. Perjantaina puoleenpäivään mennessä tulee "viimeinen rysäys" 1200J/kg:n AvCAPE:lla ja sitten tulee hiljaista.
Näin siis GFS 06z-ajo. 12z-ajo muuttanee kuvioita uudelleen, mutta muutoksen suunnasta on paha sanoa mitään tässä vaiheessa. Vaikka se heikkenisi, nuo kaksi, ehkä kolme vuorokautta pysyvät silti potentiaalisina päivinä.