Boltek tutka ja Nexstorm käyttöön

Aloittaja Snowi, torstai, 29.04.2010, 22:11

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Snowi

Sain suoritettua tutkan lopullisen ulkoasennuksen eilen. Liitteenä on muutama kuva tutkasta, tommonen siitä lopulta tuli  :)
En tiedä tarkkaan kuinka suureen viemäriputkeen te olette asennuksen tehneet, mutta kun sanoitte että liian tiiviiksi ei kannata tehdä, niin päädyin ottamaan vähän isomman putken, jossa ilma pääsee vaihtumaan vähän paremmin.
Putken alaosaan tein reikiä, joista kondensoitunut vesi pääsee poistumaan. Tällä hetkellä tuo vähän isompi reikä, josta johto menee sisään, joudutaan varmaankin sulkemaan aina talveksi, koska muuten lähellä olevasta savupiipusta voi savua päästä putken sisään. Tai ainakin suurimman osan aukosta jos sulkee ja jättää pienen aukon, josta vesi pääsee valumaan pois.

Katto on siis tiilikatto ja tutka asennettiin kokonaan sen yläpuolelle. Lähin etäisyys tiiliin on suoraan alla olevat tiilet, jotka ovat reilun metrin päässä. Laskin myös lopullisen etäisyyden savupiipun metalliseen suojukseen ja etäisyys siihen on 110cm, tutka on ehkä noin 50cm korkeammalla kuin tämä suojus.

Tutkan korkeus merenpinnasta on noin 75-80m ja tutkan näköetäisyys eri suuntiin näyttää ainakin katolta katsottuna hyvältä. Pisin näköetäisyys on lounaaseen päin, horisontti piirtyy joidenkin kilometrien päässä.

Yllättävän hyvin sain tutkan suunnattua heti asennuksessa ja Nexstormista muutin suuntimaa vain 3 astetta. Eilen tuli ihan hyvää kalibrointidataa varsinkin lounaasta ja lännestä. Myös pohjoisemmassa oli paljon aktiviteettia, mutta tutka ei oikein niitä huomannut, tai jos huomasi niin piirsi ne vähän ympäri kartaa.
Eilen aloin tekemään säätöjä rakentaji.fi sivuston Forecan tutkakuvasta otettujen kuvakaappausten perusteella. Päädyin sellaiseen ratkaisuun, että otin tuon Correctionin kokonaan pois päältä, eli se on asetuksessa 0.00 tällä hetkellä. Säädin etäisyydet sitten täysin segmentien perusteella, ja ai että kun niitä sitten saikin säätää  ;D. Mutta sain niiden perusteella tarkemmat tulokset, koska nyt ei tullut turhia salamoita liian lähelle, mitä saattoi käydä pelkän Correction säädön kanssa. Jouduin säätämään segmenttejä rajustikin, varsinkin yli 250km kaukana olevat salamat piirtyivät aivan liian kauaksi, joten jouduin pistämään paljon miinusta, jotta salamat piirtyivät lähemmäksi.
Lopulta kun olin saanut asetukset mieleiseeni kuntoon, piirtyivät Forecan tutkakuvan tiedot lähes täysin samoihin paikkoihin kuin minunkin tutka. Mutta tein nämä säädöt vasta ilmansuunnille kaakko-etelä-lounas-länsi. Muutin muitakin suuntia vähäsen, mutta en niin rajuja muutoksia tehnyt, koska dataa ei noista ilmansuunnista oikein ollut.

Saa nähdä miten nyt toimii noi asetukset, mutta ainakin säätöjen jälkeen olin tyytyväinen asetuksiin.
Tutkan ulkoasennuksen jälkeen oli kyllä pettymys se, että tutka ei kuullutkaan niin hyvin kuin olin alkuun ajatellut. Nyt tutkalla on todella hyvä näkyvyys eri suuntiin ja se on täysin katon yläpuolella. Varsinkin kun vertaa, että aikaisemmin kun tutka oli sisällä, niin ainakin itään oli talon lähes koko runko tiellä ja sitten vielä ylhäällä oleva tiilikatto. Nyt ulkona tutka on noin 7 metriä korkeammalla kuin sisällä ollessaan.

Mielestäni maastossakaan ei ole juurikaan sellaisia kohtia, jonka takia tutkan kuuluvuus huonontuisi dramaattisesti. Onko tuohon kuuluvuuteen mitään kikkaa?
Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa muuttaa tuota Noise Sensitivityä, laitoin sen ensin high asentoon ja sen jälkeen alkoi tulla paljon enemmä noiseja mitä default asetuksessa. Tosin noiseja ei tullut silloin lainkaan jos salamointia ei ollut. Salamoinnin yhteydessä taas noiseja esiintyi, mutta ei kuitenkaan salamoita enemmän.
Yöksi kokeilin very high asetusta ja siinäkin aika samat huomiot. Noiseja ei tullut jos salamointia ei ollut, mutta salamoinnin aikana noisejen määrä nousi huomattavasti verrattuna defaultiin.
Onko tämä "Noise Sensitivity" juuri sellainen asetus, joka herkentää tutkaa, eli se parantaa suoraan tutkan kuuluvuutta salamoiden suhteen? Mutta huonona puolena noiset kasvaa.
Entä kannattaisiko kokeilla tuota "Discard artificial noise" asetusta?

Ainakin eilen weatherc:n tutka kuuli todella hyvin etelään ja lounaaseen päin, ja myöskin tuonne Vaasan seuduille, jonne oma tutka ei kuullut juuri mitään.
Entä onko tietoa miten tuo Vaskin tutka on oikein asennettu, koska se tuntuu kuulevan noita salamoita todella hyvin. Tosin parin päivän takaisessa kovemmassa myräkässä se taisi piirtää jotain omia salamoita ruotsin ja suomen välille, ainakaan Forecan tutkan mukaan siellä ei ollut mitään aktiviteettia. Mutta muuten kyllä aika hyvin piirtää solut.

weatherc

Ihan hyvältä näyttää  ;D
Eikä tuon kuvan peusteella tuo keppikään pitäisi kovin paljoa heilua.
Lainaa
Tutkan ulkoasennuksen jälkeen oli kyllä pettymys se, että tutka ei kuullutkaan niin hyvin kuin olin alkuun ajatellut. Nyt tutkalla on todella hyvä näkyvyys eri suuntiin ja se on täysin katon yläpuolella. Varsinkin kun vertaa, että aikaisemmin kun tutka oli sisällä, niin ainakin itään oli talon lähes koko runko tiellä ja sitten vielä ylhäällä oleva tiilikatto. Nyt ulkona tutka on noin 7 metriä korkeammalla kuin sisällä ollessaan.

Tuossa käy ilmi juuri se että näitten tutkien asennuspaikat ovat välillä lähinnä henkimaailman juttuja ;) Se mitä teoriassa näyttää että olis hyvä ei välttämättä dramaattisesti paranna kuuluvuutta, ja se että Boltekkia ei toisin kun nuo muut wx-härpäkkeet, ole pakkoa asentaa ulos.
Tosin kun se on katolla ulkona, niin on vähemmän potentiaalisia häiriölähteitä kun se että olisi sisällä. Ja voihan se olla että että jossain tilanteessa se kuulee paremmin ulkona.
Lainaa
Mielestäni maastossakaan ei ole juurikaan sellaisia kohtia, jonka takia tutkan kuuluvuus huonontuisi dramaattisesti. Onko tuohon kuuluvuuteen mitään kikkaa?

Ei siihen mitään kikkaa ole. :)
Jokainen tutka kuulee "omalla" tavalla johtuen ympäristöstä ym. seikoista.

LainaaAinakin eilen weatherc:n tutka kuuli todella hyvin etelään ja lounaaseen päin, ja myöskin tuonne Vaasan seuduille, jonne oma tutka ei kuullut juuri mitään.
Entä onko tietoa miten tuo Vaskin tutka on oikein asennettu, koska se tuntuu kuulevan noita salamoita todella hyvin. Tosin parin päivän takaisessa kovemmassa myräkässä se taisi piirtää jotain omia salamoita ruotsin ja suomen välille, ainakaan Forecan tutkan mukaan siellä ei ollut mitään aktiviteettia. Mutta muuten kyllä aika hyvin piirtää solut.

Oma tutka on aina kuullut juuri tuon etelän-lounaan todella hyvin, talvella se on bongannut iskuja UK:sta ja pohjois-Italiastakin  ;D
Toisella laidalla, pohjoinen-itä ovat taas lähes kuuroja, ainakin välillä siltä tuntuu, saavat solut olla todella lähellä ennenkun mitään ilmenee kartalla.
Ainut syy tuohon minä olen keksinyt on että S-SW-suuntaan ei ole kun Kemiönsaari ennen Itämerta, kun taas N-E-suuntaan on ensin Halikko-city ja sitten silkkaa sisämaata. Tosin tuo ei selitä miten se kuulee Vaasaan tai Pietariin jonne molempiin käytännössä silkkaa sisämaata...Ja, kyllä, tiedän ettei radioaallot *pitäisi* mitenkään ottaa nokkiinsa sisämaasta.

vaskin tutka on aina bongannut eniten iskuja meidän tutkista, se on aina omissa tuhatluvuissa kun muut. Minulla ei tietoa miten hän on sen asentanut mutta jostain on muistikuva että olisin lukenut että puussa.
Se miten vaski on saanut solut menemään niinkin hyvin kun on saanut on sitä segmenttien ihanaa maailmaa. Monen eri ukkossolun vertaamista "oikeaan" dataan ja siitä tehdä keskiarvot säätöihin.

LainaaSaa nähdä miten nyt toimii noi asetukset, mutta ainakin säätöjen jälkeen olin tyytyväinen asetuksiin.
Älä ihmettele jos viikon päästä menevät solut ihan metsään  ;D
se on myös sitä ihanaa segmenttien säätämistä ja tehdä kompromissejä että mihin ne pistää.
vaksihan tais toikaista omalla foorumilla joskus että pitäisi olla omat segmetti-taulukot ainakin jokaiselle vuodenajalle jollei jopa viikollekkin, eli se mitä eilen toimis ei ollenkaan ole varmaa että toimii ensi viikolla.
Mutta älä lannistu, ajan mittaan tulee sellainen kultainen keskitie noihin segmentteihinkin joka osuu aika hyvin kohdilleen :)

LainaaOnko tämä "Noise Sensitivity" juuri sellainen asetus, joka herkentää tutkaa, eli se parantaa suoraan tutkan kuuluvuutta salamoiden suhteen? Mutta huonona puolena noiset kasvaa.
Entä kannattaisiko kokeilla tuota "Discard artificial noise" asetusta?

Nuo noise-filtterit on tietääkseni vain filltereitä että kuin herkästi isku lasketaan noiseksi. Mulla se on Very Low:lla, eli piirtää enemmän iskuina ja suht hyvin on toiminut. Kokeile antaa se olla defaulttina jonkin aikaa ja vertaa iskujen määrää noiseitten määrään. Sitten jos mielestäsi liikaa/liian vähän lasketaan noiseksi muuta sitä. Kannattaa myös muistaa se että noiseja on aina vähän ja niitten määrä käy käsi kädessä iskujen kanssa.
Enemmäkin se on sitä että noise-filtterin avulla siivotaan pois "roska"-iskut kartalta eli ne jotka selvästi ovat vääriä/häiriösistä tulleita.

Snowi

Lainaus käyttäjältä: weatherc - lauantai, 15.05.2010, 18:22
Älä ihmettele jos viikon päästä menevät solut ihan metsään  ;D
se on myös sitä ihanaa segmenttien säätämistä ja tehdä kompromissejä että mihin ne pistää.
vaksihan tais toikaista omalla foorumilla joskus että pitäisi olla omat segmetti-taulukot ainakin jokaiselle vuodenajalle jollei jopa viikollekkin, eli se mitä eilen toimis ei ollenkaan ole varmaa että toimii ensi viikolla.
Mutta älä lannistu, ajan mittaan tulee sellainen kultainen keskitie noihin segmentteihinkin joka osuu aika hyvin kohdilleen :)

No ei tarvinnut odottaa edes viikkoa, koska jo tänään tutka löi noi ukkoset liian lähelle  :). Muutin segmenttejä pikkasen pienemmäksi, mutta en vielä sen tarkemmin katsonut niitä, joten edelleenkin lyö vähän liian lähelle.

Lainaus käyttäjältä: weatherc - lauantai, 15.05.2010, 18:22
Nuo noise-filtterit on tietääkseni vain filltereitä että kuin herkästi isku lasketaan noiseksi. Mulla se on Very Low:lla, eli piirtää enemmän iskuina ja suht hyvin on toiminut. Kokeile antaa se olla defaulttina jonkin aikaa ja vertaa iskujen määrää noiseitten määrään. Sitten jos mielestäsi liikaa/liian vähän lasketaan noiseksi muuta sitä. Kannattaa myös muistaa se että noiseja on aina vähän ja niitten määrä käy käsi kädessä iskujen kanssa.
Enemmäkin se on sitä että noise-filtterin avulla siivotaan pois "roska"-iskut kartalta eli ne jotka selvästi ovat vääriä/häiriösistä tulleita.

No tämä voi selittää osaksi tuota asiaa miksi tutka ei kuullut niin kunnolla, koska minulla tuo asetus oli high tasossa, ja ihmettelin kun tulee noiseja paljon enemmän kuin teillä. Tänään olen kokeillut jopa very high asentoa, joten tutka on väkisinkin piirtänyt salamia noiseksi. Koska ilman aktiviteettia noiseja ei ole tullut ja sitten kun salamoi, alkaa noisetkin kasvaa, varsinkin siis tolla "high" ja "very high" asennolla.
Ymmärsin tuon asetuksen vähän väärin, kun luulin että se herkentää tutkaa ja sitä kautta lisäisiä salamoita.
Kokeilen nyt kuitenkin "Low" asentoa ja katson miten se toimii.

Snowi

Muutin eilen noita segmenttejä, jotta salamat piirtyisivät vähän kauemmaksi, kun eilen piirtyi liian lähelle.
Nyt näyttäisi oikeastaa piirtyvän aika mukavasti, ainakin jos vertaa Strikestariin, niin ainakin Viron salamat osuvat lähes suoraan SS:n näyttämiin kohtiin. Ihan vähän eroa on Halikon ja Vaskin Lohjan tutkaan etäisyydessä, mutta katsotaan nyt näillä asetuksilla miten menee, ainakin toistaiseksi näyttää todella hyvältä.

Sain myös varmistusta fmi:n sadetutkasta, jonka kello 14.00 kuvassa näkyy erittäin rajuja sadealueita Viron puolella noissa kohtaa, minne oman tutkankin solu on piirtynyt, ainakin todella lähellä oikeaa kohtaa.
Nyt vain jännitetään miten näiden ukkosien osalta oikein käy  :)

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: Snowi - lauantai, 15.05.2010, 15:20
Sain suoritettua tutkan lopullisen ulkoasennuksen eilen. Liitteenä on muutama kuva tutkasta, tommonen siitä lopulta tuli  :)
En tiedä tarkkaan kuinka suureen viemäriputkeen te olette asennuksen tehneet, mutta kun sanoitte että liian tiiviiksi ei kannata tehdä, niin päädyin ottamaan vähän isomman putken, jossa ilma pääsee vaihtumaan vähän paremmin.

Minulla tuo vastaava putki on aika pitkälti sellainen, että antennilla ei kovin suuret tilat siellä ole. Johdon reikä on suljettu pursottamalla silikonia johdon ja reiän väliin niin paljon,että koko komeus meni kiinni. Alaosan tulppaan on porattu johtoreiän lisäksi myös reikiä kondenssivedelle, mutta toistaiseksi en ole nähnyt, että sieltä vettä olisi tullut. Ehkä ihan hyvä niin. :)

Lainaus käyttäjältä: Snowi - lauantai, 15.05.2010, 15:20
Mielestäni maastossakaan ei ole juurikaan sellaisia kohtia, jonka takia tutkan kuuluvuus huonontuisi dramaattisesti. Onko tuohon kuuluvuuteen mitään kikkaa?

Siihen ei valitettavasti ole minkäänlaista kikkaa olemassa. Mainitsemasi maastot eivät todennäköisesti vaikuta tutkan toimintaan niin radikaalisti. Jokainen antenni on yksilöllinen: Eri ilmansuuntiin tuntuu olevan vähän erilainen herkkyys. Siitä ei tarvitse huolissaan olla.

Lainaus käyttäjältä: Snowi - lauantai, 15.05.2010, 15:20
Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa muuttaa tuota Noise Sensitivityä, laitoin sen ensin high asentoon ja sen jälkeen alkoi tulla paljon enemmä noiseja mitä default asetuksessa. Tosin noiseja ei tullut silloin lainkaan jos salamointia ei ollut. Salamoinnin yhteydessä taas noiseja esiintyi, mutta ei kuitenkaan salamoita enemmän.
Yöksi kokeilin very high asetusta ja siinäkin aika samat huomiot. Noiseja ei tullut jos salamointia ei ollut, mutta salamoinnin aikana noisejen määrä nousi huomattavasti verrattuna defaultiin.
Onko tämä "Noise Sensitivity" juuri sellainen asetus, joka herkentää tutkaa, eli se parantaa suoraan tutkan kuuluvuutta salamoiden suhteen? Mutta huonona puolena noiset kasvaa.
Entä kannattaisiko kokeilla tuota "Discard artificial noise" asetusta?

Suora(hko) lainaus Relkolta samansuuntaiseen kysymykseen Noise Sensitivitystä:

Noise Sensitivity on ohjelmaan sisäänleivottu algoritminen suodatin sellaisille signaaleille, jotka ovat oikeasti noiseja, mutta jotka sen aallonmuodon takia tulkittaisiin muutoin salamaksi. Noise Sensitivitystä on hyötyä erittäin korkean ja matalan taajuuden signaaleille, mutta valitettavasti sen kytkeminen päälle kumpaan suuntaan hyvänsä (Very Low, Low, High tai Very High) tarkoittaa myös sitä, että oikeidenkin salamoiden signaalit saattavat suodattua pois. Noise Sensitivity-suodatin ei kiinnitä huomiota signaalin voimakkuuteen eikä etäisyyteen, vaan hakee signaalista tiettyjä piirteitä. Jos jonkun oikean salaman signaalin piirteet osuvat tuon suodattimen kanssa yksiin, se signaali tulkitaan noiseksi.

"Discard artificial noise"-filtteri on tuon Noise Sensitivityn päälle tuleva lisäfiltteri, joka sisältää lauman lisäpiirteitä, jota vastaan Noise Sensitivity-filtteri vertaa kuultua signaalia. Kun se kytketään päälle, signaali kulkee NS-filtterin läpi. Jos se menee läpi salamana, seuraavaksi sitä verrataan Discard artificial noise-filtterin tarjoamiin lisäpiirteisiin. Jos se natsaa siellä, putoaa signaali noiseksi. Discard artificial noise-filtteri toimii vain silloin, kun Noise Sensitivity-asetus on joko High tai Very High.

Itselläni asetus on "High":lla ja "Discard artificial noise"-lisäfiltteri on päällä. Ilman tuota lisäfiltteriä keittiön loisteputken sytyttäminen aiheuttaisi iskujen sarjan joko kaakkoon tai luoteeseen.

Käytännössä Noise Sensitivity-asetus toimii siis näin:

  • Very High: Signaaleja tulkitaan eniten noiseiksi
  • High: Signaaleja tulkitaan enemmän noiseksi
  • Default: Perusasetus. Kannattaa jättää sellaiselleen, jos ei kärsi hirvittävästä noise-saasteesta
  • Low: Noiseksi tulkittavia signaaleja tulkitaan enemmän salamoiksi
  • Very Low: Noiseksi tulkittavia signaaleja tulkitaan kaikista eniten salamoiksi

Eli jos haluat kokeilla tutkasi herkkyyden lisäämistä, kokeile Low- tai Very Low-asetuksia, mutta muista, että silloin on olemassa vaara, että vessan valon sytyttäminenkin voi näkyä tutkalle salamana.

Lainaus käyttäjältä: Snowi - lauantai, 15.05.2010, 15:20
Ainakin eilen weatherc:n tutka kuuli todella hyvin etelään ja lounaaseen päin, ja myöskin tuonne Vaasan seuduille, jonne oma tutka ei kuullut juuri mitään.
Entä onko tietoa miten tuo Vaskin tutka on oikein asennettu, koska se tuntuu kuulevan noita salamoita todella hyvin. Tosin parin päivän takaisessa kovemmassa myräkässä se taisi piirtää jotain omia salamoita ruotsin ja suomen välille, ainakaan Forecan tutkan mukaan siellä ei ollut mitään aktiviteettia. Mutta muuten kyllä aika hyvin piirtää solut.

Vaasan suunnan kuulumattomuuden takana voi kohdallasi olla niinkin yksinkertainen asia, kuin radiokeli. Koska salamat luovat radiosignaalin, ei olisi ihme, vaikka tutkasi olisi kohdannut ns. lyijyseinäilmiön, jossa signaalit heikkenevät ilmakehän vaikutuksesta niin paljon, että rikkoontuvat noiseiksi tai eivät pääse vastaanottimellesi saakka. Radiokelit olivat ongelmana mm. viime vuonna, jolloin minun tutka oli välistä joihinkin suuntiin kuuro, kuin aidanseiväs. Jos tutkasi ei johonkin suuntaan kuule kunnolla, se ei ole vakava asia. Se voi luonnollisesti häiritä ensialkuun, mutta lopulta siihen tottuu, kun tutkan säätöjen kanssa tekee kompromisseja. ;)
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

Snowi

Kiitoksia erittäin paljon kattavasta vastauksesta.

Nyt olen kokeillut Low-asentoa ja ainakin tämän päivän perusteella hyvin näyttäisi toimivan. Iskut ovat piirtyneet juuri sinne missä aktiitettiakin on ollut, eikä juurikaan hajasalamoita.
Noiset ovat pysyneet hyvin kurissa kattoasennuksen jälkeen, eikä noiseja ole tullut silloinkaan kun muuta aktiviteettia ei ole ollut, tai ainakin se on ollut todella minimaalista.

Tämän päivän ukkosiin olen tyytyväinen tutkani puolesta, joka osasi aika hyvin kohdistaa ukkossolut. Tänään en nyt muuta asetuksia ja katotaan taas seuraavaan myrskyyn miten näillä asetuksilla pärjätään  :)

finilves

Olen tässä alkumetreillä, mistä nuo kartat löytyy. Tukankuivaaja löytyy 90 kertaa minuutissa

weatherc

Nuo karat mitä suurimalla osalla meistä on käytössä voi ostaa Relkolta (Astrogeniciltä) muistaakseni 30€:n hintaan.
Kartta on .cvm-kartta joka tehdään tilaamasi koordinaattien mukaan.

Käytännössä se on yksi tiedosto jota Nexstorm zoomailee tarpeen mukaan.
Siinä voi sitten Nexstormissa vaidella värejä kartalle oman makunsa mukaan eli se tarvi olla se defaulttina tuleva ruskeahko/sinertävä tyyli ;)
Lisänä voi sitten Nexstormissa liittää esim. paikkakunnat (tai mitä sitten haluaakin) kartalle.

Toinen vaihtoehto on Laihon käyttämä eli että teet jokaiselle zoomitasolle kartan jostain lähteestä.
Tässä kannattaa muistaa tarkistaa copyrightit että saako sitä käyttää esim websivulla.

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: weatherc - lauantai, 14.05.2011, 16:29
Toinen vaihtoehto on Laihon käyttämä eli että teet jokaiselle zoomitasolle kartan jostain lähteestä.
Tässä kannattaa muistaa tarkistaa copyrightit että saako sitä käyttää esim websivulla.

On kyllä myönnettävä, että itse tuon kartan väsääminen on ollut sellaista hommaa, johon ei toista kertaa lähde miettimättä pari kertaa asiaa uudelleen.
Tein kaikki tarjolla olevat zoomitasot (kaikkiaan 14 kappaletta) läpi, 1200km:stä aina 25km saakka, mutta lopulta asennuspaikka pakotti minut käyttämään 50-300km etäisyyksiä.

Väsäämieni karttojen laatu ei todellisuudessa koskaan minua miellyttänyt, vaikka yritin muistaa kaiken, mitä suinkin tiesin geometriasta ja suhteuttamisesta näytöllä näkyvään tietoon. Lopputuloksena kartat olivat "vähän sinne päin", mutta tulin havainneeksi ja laskeneeksi hämmästyttäviä eroja mm. mittakaavassa, joka näytti muuttuvan koko ajan mitä lähemmäksi zoomattiin. Myös muutama henkilö, joista foorumikäyttäjämme zeizei etunenässä ja henkilökohtaisesti, tuli kertomaan mielipiteensä kartan ulkonäöstä.

Näin ollen, kun saan salamatutkan uudessa kotipaikassa takaisin toimintaan, aion investoida CVM-karttaan myös siksi, että NexStorm osaa nykyään tökkiä kaupunkien nimet palluroineen karttaan - asia, jonka aiemmin jouduin käsin tekemään.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

finilves

Pitää varmaan tilata 50 taalaa ei enään kovin iso sijoitus. Tuleeko ne sähköpostiin vain CD postissa.