Just vähän aikaa sitten luin tuolta Ruostin maalta, missä ollut tuo E85-etanolibensa jo käytössä kauan että tutkimukset osoittavat että se saastuttaa enemmän kun normi 95E.
Saman luin itsekin. Ja saastuttamisen lisäksihän on epäsopivaa vanhempiin autoihin. Eikä kuulosta todellakaan järkevältä tehdä ruuasta menovettä niin pitkään, kun maailmassa nähdään nälkää.
Ja päivän uutisista:
Kuluva talvi on Ilmatieteen laitoksen tilastojenkin valossa tavanomaista kylmempi. Epätavallista on se, että Etelä-Suomessa on koettu näin pitkä yhtenäinen pakkasjakso. Pakkasta on riittänyt monin paikoin joulukuun alkupäivistä asti.
Helsingin Kumpulassa mitattiin viime yönä pääkaupungin tämän talven pakkasennätys: miinus 22,8 astetta.
Parille lähiviikolle Ilmatieteen laitos ennustaa vuoroin paukkupakkasia, vuoroin hieman lauhempaa – mutta ei läheskään nollakeliä.
"Etelässä on nyt kunnon talvi", luonnehtii päivystävä meteorologi Leila Koukola.
Pitkällä aikavälillä tämä talvi ei kuitenkaan ole poikkeuksellinen. Meteorologiassa sääilmiö luetaan poikkeukselliseksi vasta silloin, jos se sattuu korkeintaan kolme kertaa sadassa vuodessa.
"Kyllähän Suomen ilmastoon aina mahtuu vaihtelua", Koukola toteaa.
Lähde:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kuluva+talvi+on+jo+tilastoissakin+tavanomaista+kylmempi/1135252364550Ja parin päivän takaa:
Päättynyt vuosikymmen oli kaikkien aikojen lämpimin, käy ilmi Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan selvityksestä.
Samanlaiseen tulokseen päätyi myös Maailman ilmatieteen järjestö WMO omassa arviossaan joulukuussa.
Viime vuosi puolestaan oli toiseksi lämpimin sitten vuoden 1880, jolloin nykyaikaisia mittauksia alettiin tehdä. Vuosi jäi niukasti kakkoseksi kaikkein lämpimimmälle eli vuodelle 2005. Kaikki tilaston kärkivuodet sijoittuvat vuoden 1998 jälkeiselle ajalle.
Nasan tutkijoiden mukaan mittaustuloksissa näkyy selvä suuntaus lämpenemisestä, vaikkakin 1940- ja 70-luvuilla tapahtui tasoittumista. Keskimäärin lämpötilat ovat hivuttautuneet ylöspäin 0,2 celsiusastetta per vuosikymmen 30 viime vuoden aikana.
Vuodesta 1880 lämpötilat ovat nousseet 0,8 celsiusastetta.
Nasan edustajan James Hansenin mukaan lämpötiloissa on vaihtelua merten kylmenemisen ja lämpenemisen takia.
–Kun vaihtelu tasoitetaan ottamalla tarkasteluun 5 tai 10 vuoden ajanjakso, voidaan havaita, että ilmaston lämpeneminen jatkuu vääjäämättä, Hansen sanoi.
Lähde:
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/82941-nyt-niin-sanoo-myos-nasa-mittaushistorian-lampimin-vuosikymmenLämpenee ilmasto tai ei, niin jotakin ainakin tapahtuu. Vaihtelua tottakai on aina, mutta ääri-ilmiöiden kasvua tuntuisi kyllä olevan tapahtunut. Pitkäaikaisista keskiarvoista ollaan reilusti suuntaan tai toiseen.
Otsonikerroksen aukkokin kasvaa, päästöistä kärsitään monissa paikoissa jne. Eli kyllä jotakin pitää tehdä, mutta perusteluihin löytyisi varmasti muutakin, kuin ilmaston lämpeneminen.