Hakkeri paljasti ilmastohuijauksen

Aloittaja Jussa, perjantai, 20.11.2009, 15:56

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Ihmisen toiminta toki vaikuttaa osaltaan ilmastoon, sitä nyt ei kiistäminen käy, mutta se vaikutus on sellainen, että sen suuruudesta voidaan kyllä käydä debattia tosissaan. Pelottelulla ja syyttelyllä ja todellisuudesta irtaantuneita poliittisia päättäjiä kaikenkarvaisilla taulukoilla ja kaavioilla hukuttamalla ollaan kyllä saatu lyötyä rahasuoneen ja imettyä tavallisen sukankuluttajan lompakosta vaikka millä verukkeella valuuttaa ja ollaan annettu sellainen illuusio, että esim. Suomen rajoja pitkin kulkee akvaariomainen lasiseinä ja -katto ja meidän ilmasto ja ilmanlaatu on puhdasta näillä toimilla jota on tehty. Se nyt ei vain ole niin. Kyllä Kiinasta ja tuosta meidän itänaapuristamme sitä vähemmän puhdasta ilmaa pukkaa kummasti kuitenkin ja sama ilmakehä se meillä kaikilla on kuitenkin.

Meidän ilmastopolitiikka ja sen tuotokset vaikuttavat kyllä ilmastoon, mutta se vaikutus on niin pieni että globaalissa skaalassa se ei merkitse käytännössä mitään.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

arikalli23

Nyt tähän viestiketjuun on hyvä jatkaa, kun seuraa tätä nykyistä ilmastovouhotusta tai voisiko sanoa jo että ilmastouskontoa. Saadaanhan tuo ilmasto lämpenemään, kun siirtää lämpöanturin lämpimämpään paikkaan. esim. siirsin kotona anturia 10 metriä pois pellon laidalta ja kas ilmasto lämpeni 1 asteen verran.
Säätila Lapualla
http://lapuaweather.ddns.net

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: arikalli23 - sunnuntai, 21.04.2019, 14:22
Nyt tähän viestiketjuun on hyvä jatkaa, kun seuraa tätä nykyistä ilmastovouhotusta tai voisiko sanoa jo että ilmastouskontoa. Saadaanhan tuo ilmasto lämpenemään, kun siirtää lämpöanturin lämpimämpään paikkaan. esim. siirsin kotona anturia 10 metriä pois pellon laidalta ja kas ilmasto lämpeni 1 asteen verran.

Juuri tuon ns. mikroilmaston mittauksen vuoksi minun onkin todella hankala tajuta sitä, miksi sellainen institituutio kuten Ilmatieteen laitos siirtää virallista mittausasemaansa milliäkään mihinkään suuntaan koskaan. Näin ymmärtääkseni tapahtui kuitenkin ja tämän sääaseman annetaan jatkaa datansa lähettämistä vanhan datan perään, sen sijaan että se olisi nyt ns. "uusi asema".

Muistan Weather Underground:n sivuilla lukeneen jotain sen suuntaista aikoinaan, että jos sääasema vaihtaa paikkaa enemmän kuin yhden "blockin" (= korttelin?) verran, uusi sääasematunnus on syytä luoda, sen sijaan että käyttäisi vanhaa tunnusta. En tiedä onko siinä ollut ajatuksena se, että vallitsevat olosuhteet saattavat muuttua merkittävästikin mikä vääristää sääaseman kokonaismittaustulosta vai onko siinä vain ideana etteivät sääasemat heiluisi kartalla edestakaisin.

Minua on helsinkiläisenä alkanut tosissaan jo häiritsemään tämä autoilun vastustuksen pakkosyöttö. Hämeentie lasautettiin remppaan ja kun se remppa on ohi, se on sitten Iso-Roobertinkadun kaltainen kävelybulevardi Sörnäisten metroasemalta Hakaniementorille saakka ja liikenne on siirretty hajaantumaan Hämeentie/Kustaa Vaasan tien risteyksen kohdalta Hermannin rantatielle ja Sturenkadulle. Ne jotka ajavat pidemmälle ovat sitten pakotettu ajamaan joko Teollisuuskadulle tai Aleksis Kiven kadulle, kun kieltomerkit tulevasta kaupunkibulevardin rakennustyömaasta nostavat tien vastaan. Tämän seurauksena Sturenkatu on melkoinen ruuhkasumppu jos sinne joutuu menemään eikä Itäväylältä ja Kalasatamasta tuleva liikenne paljoa auta tilannetta Sörnäisten rantatietä kulkeville.

Vaikka noille tieosuuksille ruuhkaa puskeekin, ne ovat onneksi sellaisia että ne iskevät aaltoina tiettyinä kellonaikoina ja purkautuvat myös melko nopeasti, mutta tästä huolimatta tietyt poliittiset tahot ovat nyt jo ties kuinka monetta vuotta huutaneet tietullien perään ja olleen vahvasti sitä mieltä että ilmaston nimissä olisi paras käyttää julkisia liikennevälineitä.

Joku saattaa ihmetellä että miksen sitten kulje julkisilla?
Ainakin minun osaltani HSL on jo vetäissyt liipaisimesta ja luoti on tulossa piipusta ulos, suuntana heidän oma varvas. Viikon päästä alkaa vyöhykesysteemi joka on sekä "ihan kiva", että sen tasoista hevonpaskaa, että terve. Vanha kuntarajoihin perustuva matkalippujärjestelmä poistuu ja tilalle tulee 4-vyöhykejärjestelmä joka on rampautettu jo syntyessään. Varmasti se mahdollistaa sen että pääsen nyt lipulla Espooseen saakka ilman ns. seutulipun hankintaa, mutta homma hajosi käsiin siinä, kun neljästä vyöhykkeestä yksi ja myös tärkein meni turhaksi. Kaupungin keskusta-alueen A-vyöhykkeen raja kulkee minulla Vantaanjoen kohdalla. Minun kotipysäkkini on kahden pysäkin päässä B-vyöhykkeellä. Suunnittelin että tilanteessa jossa olisin julkisten varassa, kävelisin A-vyöhykkeelle ja siitä bussiin halvalla.

Ja pas...siivijäähdytykset.

Et voi ostaa pelkkää A-vyöhykettä. Piste.
Se on pakolla A+B, eli teknisesti otettuna seutulippu, poislukien Helsinki-Vantaan lentoasema (joka on C:llä). Tällä kivalla pikku kikkailulla he hilaavat kuukausilipun hintaa nyt ylös ja koko A-vyöhyke on vain symbolinen pilipalivyöhyke vailla käyttöä. Periaatteessa  se voitaisiin sulauttaa B:hen ja muuttaa se A:ksi. Perustelu HSL:ltä on matkustamisen sujuvoittaminen ja helpottaminen, kun seutusysteemi puretaan pois.

Se onkin nyt kiinni ihan siitä, onko sillä yksilölle oikeaa hyötykäyttöä: Juu toki, jos kokisin tarpeelliseksi vaikka täräyttää tästä Espooseen, Iso Omena-kauppakeskukseen ostoksille, menisin 71:llä ensin pari pysäkin väliä 550:n pysäkille ja siitä Tapiolaan ja metrolla loput - ja toisin päin. Aikaa kuluisi sellaiset pari tuntia edestakaisin kauppakassit kädessä. Mutta miksi tekisin niin, kun voin ajaa autollani Viikin Prismaan, matka-aika molempiin suuntiin yhteensä noin. 10min, kauppakassit auton takapenkillä koirien vahdittavina.

Kuukausilipun hinnaksi on tulossa noin 60€/kk kun vyöhykkeet astuvat voimaan. Minun autoni bensakustannukset kuukaudessa siten, että autolla kuljetaan vain töihin ja takaisin ja ajoittain pientä randomia ajoa pääkaupunkiseudulla, on luokkaa 70-80€/kk. Marginaaliseksi menee, mutta kun katsotaan mitä saan 10-20€/kk summalla, niin auto voittaa julkisen totaalisesti: Olen noin 10-15min töissä ja töistä lähtiessäni 15-25min kuluttua kotona, joka kerta, istumapaikka 100% varma joka kerta. Julkisilla töihin pääsee noin 30min ja noin 45min kotiin ja joskus sen ajan saat seistä seisomapaikalla lenkistä kiinni pidellen, eikä 10min vuorovälit lämmitä yhtään.

Ilmastouskonnoksi tuota voi jo kutsua kun esim. sen yhden ison jäätikön piti haljeta ja irrota ja se vain kuulemma hupenee. Tästä uutisoitiin niin pirusti joka mediassa ja taas luettiin että jos kaikki sulaa niin Helsingissä voidaan sukeltaa Tuomiokirkon portaille ja kovimmat tonttihinnat ovat Malminkartanon mäellä, kun se lienee ainoa osa Helsingistä joka ei ole kokonaan veden alla. Nyt kun alkoi tulemaan uutisia että "oho, se jäätikkö alkoikin kasvamaan eikä se palanen irronnutkaan", se uutinen vaiettiin jostain syystä käytännössä kokonaan. Miksiköhän?

Ymmärrän tarpeen paremmille ilmastoratkaisuille ja -menetelmille, mutta kun tätä lähestytään nyt ihan väärällä taktiikalla, josta se päällimmäinen on yhä edelleenkin se, että meidän ilmastomme osuutta paisutetaan ihan järkijättöisiin mittasuhteisiin ja tavallista kansalaista syyllistetään.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

arikalli23

Juurikin näin mitä kirjoitit J.Jäntti. Olen myös kuullut ja siitä oli myös alkuvuodesta muistaakseni paikallisuutisissa (olis pitänyt tallentaa kyseinen pätkä) , että pohjoisessa ilmatieteenlaitos on lopettanut vanhan käsivälitteisen aseman ja siirtänyt uuden automaattiaseman uuteen paikkaan. Ohjelmassa haastateltiin entisiä aseman hoitajia ja sanoivat ,että ei ole enää tullut kylmyysennätyksiä siirron jälkeen ja näyttäisi monta astetta lämpimämpää kuin vahassa paikassa.
Säätila Lapualla
http://lapuaweather.ddns.net

Naruskan Ukka Matinpoika

Jos väärin en muista, niin se Lapin ainakin yksi siirretty asema oli Kittilän se Suomen ennätyskylmän -51,5 mittaama Pokan asema. Ihan varma en ole. Onko näillä ennätyskylmyyksillä sitten elämää suurempi merkitys vai ei, mutta kun se FMI on ainut virallinen taho noihin hommiin täällä, niin luulisihan sen noudattavan pysyvyyttä sijoittamisella.

On FMI tehnyt niinkin päin siirron ilmeisesti tuolla Varriön tutkimusaseman maastossa, että korkealla sijainnut mittauspiste on siirretty kertomaan alavamman paikan lämpötilaa, joka poikkeaa tietenkin talvella korkean paikan korkeammista lämpötiloista. Kylmän paikan he löysivät myös Kevolla Utsjoella, kun siellä vietiin mittari Kevojärven rantamaille. Alkoi tippumaan pakkasennätyksiä sieltäkin talvelle.

Naruskan sääasemaahan on siirrelty vuosien saatossa myös paikasta toiseen. Kaksi viimeisintä tiedän ja kolmanneksi viimeisinkin oli olemassa Naruskajärven silloisella rajavartioasemalla. Jos nekin kaikki tilastomerkinnät on merkattu yhteen ja samaan taulukkoon, niin vertailupohjaa ei oikeastaan luotettavasti silloin ole.

Kunhan jatkossa huolehtisivat virallisista kalibroinneista, niin sekin olisi jo hyvä. Asemien siirroista olisi hyvä olla vuosiseurannassa selkeä merkintä mittauspaikan muuttamisesta eri paikkaan... ;)

www.naruska.com

einari

Pitäisi muistaa se että Ilmatieteenlaitos palvelee muitakin kuin extreme-sääharrastajia..kylmyys-tai lämpöennätysten metsästäjiä ;D
Kyllä ne huolella valitsevat paikat joihin asemansa sijoittavat, tosin kun palvelevat niin tutkimustoimintaa että lento- sekä meriliikennettä, niin joiltain osin asemat pitää sijaita siinä missä niiden pitää olla palvellakseen tarkoituksenmukaisesti tiedon tarvitsijoita.. Muilta osin pyrkinevät tuottamaan kelvollista dataa alueellisesti.. joka vastaisi alueellista keskiarvoa.. siksi niitä muutellaan.

Ennenmuinoin paikkojen valintaan vaikutti eniten se hoitajan tarve.. eli sijoitettiin usein tehtävään alkaneen kotipiiriin.. myöhemmin ehkä puhelin- ja sähköliittymät myös sanelivat paikan. Tiedän että joiltakin havaintoasemilta soitettiin kerran päivässä havainnot, ja lähetettiin kirjeellä kerran kuussa..

Nykyiset automaattiasemat eivät ole niin paikkasidonnaisia ja voidaan sijoittaa siksi paremmin alueellista säätilaa kuvaaville paikoille.. tosin on joitakin asemia joissa myös ihmiset manuaalisesti hoitavat niitä.. varsinkin nuo observatoriot ja tutkimusasemat...
Paikan valintaa helpottanevat nykyään sääsateliittihavainnot jotka mittaavat myös maanpinnan lämpösäteilyä ja sehän on aika suoraan sidoksissa paikan ilman lämpötilaan kun meillä ei ole kuumia lähteitä eikä enää toimivia tulivuoria ::)

Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka Matinpoika - sunnuntai, 21.04.2019, 21:04
Jos väärin en muista, niin se Lapin ainakin yksi siirretty asema oli Kittilän se Suomen ennätyskylmän -51,5 mittaama Pokan asema. Ihan varma en ole. Onko näillä ennätyskylmyyksillä sitten elämää suurempi merkitys vai ei, mutta kun se FMI on ainut virallinen taho noihin hommiin täällä, niin luulisihan sen noudattavan pysyvyyttä sijoittamisella.

On FMI tehnyt niinkin päin siirron ilmeisesti tuolla Varriön tutkimusaseman maastossa, että korkealla sijainnut mittauspiste on siirretty kertomaan alavamman paikan lämpötilaa, joka poikkeaa tietenkin talvella korkean paikan korkeammista lämpötiloista. Kylmän paikan he löysivät myös Kevolla Utsjoella, kun siellä vietiin mittari Kevojärven rantamaille. Alkoi tippumaan pakkasennätyksiä sieltäkin talvelle.

Oikaisen pikkuisen Ukkaa, Kevolla on asema ja Kevojärvellä toinen.. eli ilmeisesti ei ole siirretty, vaan laitettu toinen tutkimusaseman tarpeisiin :)

Tästä löytyy kriteerit asemien sijoitteluun
https://ilmatieteenlaitos.fi/saahavainnot

weatherc

#16
Lainaus käyttäjältä: einari - maanantai, 22.04.2019, 08:05
Pitäisi muistaa se että Ilmatieteenlaitos palvelee muitakin kuin extreme-sääharrastajia..kylmyys-tai lämpöennätysten metsästäjiä ;D
Kyllä ne huolella valitsevat paikat joihin asemansa sijoittavat, tosin kun palvelevat niin tutkimustoimintaa että lento- sekä meriliikennettä, niin joiltain osin asemat pitää sijaita siinä missä niiden pitää olla palvellakseen tarkoituksenmukaisesti tiedon tarvitsijoita.. Muilta osin pyrkinevät tuottamaan kelvollista dataa alueellisesti.. joka vastaisi alueellista keskiarvoa.. siksi niitä muutellaan.

Tässä ei ole kyse extreme-harrastajista eikä ennätysten metsästyksestä vaan pitkän ajan datan luotettavuudesta, joka FMI:n kohdalla on pyöreät nolla pidemmällä aikavälillä kun siirtelevät asemia oman mielensä mukaan.
Kas kun, esimerkiksi, asema joka ollut "kylmässä paikassa" ja se siiretään paikkaan jossa "lämpimämpää" jatkamalla saman aseman dataa niin voidaan tilaston valossa sanoa että "ilmasto lämmennyt" vaikka todellisuudessa näin ei olisi tapahtunutkaan. Da, ja lisää veroja kansalle. 

Luotettavuutta kyseistä laitosta kohtaan "nostaa" myös se että kyseisellä laitoksella on alemmat myrskyrajat mitä muiden maiden laitoksilla (21 vs 25 m/s) selityksellä, että muuten olisi liian vähän myrskyjä Suomessa (kyllä, tuo oli vastaus kun asiaa heiltä aikoinas kyselin).

Naruskan Ukka Matinpoika

Kevon ja Kevojärven asemat varmaankin ovat nyt niin, miten einari oikoi. Omassa ajatusmaailmassani pyöri Utsjoesta ennen kylmän paikan "löytymistä" käsitys, joka perustui lapsena kansakoulussa opittuun Golf-virran vaikutukseen. Pidin Utsjoen "lämmintä säätyyppiä" juuri sellaisena kuin sen Golfvirran vaikutuksesta sopisikin olemaan.

Korttitaloni rojahti kasaan oppien osalta, kun Kevojärvelle vietiin mittari, joka ilmeisesti ei sijaitse siihen asti sijainneesta matkallisesti kaukana, mutta alavammalla paikalla, johon järvet yleensä kuuluvat.

Asemien pompottelu paikasta toiseen vie varmastikin Henkan mielipiteen mukaisesti pohjaa pois tilastoinnin luotettavuudesta. Maailmaan nimittäin mahtuu mikroilmastoa jos toistakin mittauspaikasta riippuen... ;)

www.naruska.com

einari

kevolla on asemt samoissa koordinaateissa.. tosin vain 2 desimaalilla merkitty.. korkeuseroa kuitenkin 31 metriä..

weatherc

Lainaus käyttäjältä: einari - maanantai, 22.04.2019, 20:56
kevolla on asemt samoissa koordinaateissa.. tosin vain 2 desimaalilla merkitty.. korkeuseroa kuitenkin 31 metriä..

Juu, niillä on Kevo ja Kevojärvi. Avoimessa datassa noita desimaaleja on muutama enemmän. :)
Utsjoki Kevo               69.75637    27.00678
Utsjoki Kevojärvi       69.75700    27.01200