Edellisten kuukausien ongelmista viisastuneina käytimme erillistä ohjelmaa statistiikankeruuohjelman lokitietojen lukua varten.
Viisastuminen kannatti ja näin ollen tässä on FinWX:n Syyskuun tilastot.
FOORUMISTATISTIIKKAFoorumin statistiikka Syyskuun 2009 osalta näyttää seuraavalta (Ennätys, jos on, esiintyy
lihavoituna):
- 33 uutta keskusteluketjua (26 vähemmän verrattuna Elokuuhun 2009)
- 206 viestiketjuviestiä (229 vähemmän verrattuna Elokuuhun 2009)
- 2 uutta jäsentä (1 vähemmän verrattuna Elokuuhun 2009)
- 47 yhtäaikaista käyttäjää Foorumilla (28 enemmän verrattuna Elokuuhun 2009)
- 49514 sivulatausta (9029 vähemmän verrattuna Elokuuhun 2009)
Syyskuu kirjautuu laskevalla trendillä aktiviteetissa. Syynä voidaan pitää Syyskuulle tyypillistä tilaa, kun ukkoskautta aletaan täällä kylmässä pohjoisessa sulkemaan vähitellen pois. Jäljelle jäävät ne, joita sääasematekniikka ja sääkeskustelu viihdyttävät. Syyskuun osalta alitettiin 50000 sivulatauksen raja, mutta vain niukasti. Yleiskuva näyttää siltä, että vaikka aktiviteetti oli vähentynyt Elokuusta, ollaan kuitenkin edelleen aktiviteetissa normilukemissa.
FINWX-SIVUSTON YLEIS-STATISTIIKKAFinWX-sivustolla käytiin Elokuun aikana yhteensä 29757 kertaa. Tämä tekee keskimäärin 991 käyntiä vuorokaudessa.
Elokuuhun verrattuna kävijöitä oli 6261 vähemmän ja keskimääräisellä vuorokausitasolla käyntejä oli 170 vähemmän. Käyntien vähentyminen selittynee ukkoskauden loppumisella ja sesonkityyppisellä vähentymisellä.
TIETOLIIKENNESTATISTIIKKALiikennettä FinWX:n serveriltä generoitiin Syyskuussa 5,20 Gigatavua ja ulkoisella kuvapankilla liikennettä generoitui 7,3 Gigatavua. Kuukauden yhteisliikenne FinWX:ltä oli näinollen 12,5 Gigatavua.
Yleisen aktiviteetin väheneminen näkyi Syyskuun liikennemäärissä: Liikenne väheni Elokuuhun verraten 0,57 Gigatavua ja kuvapankin osalta liikenne putosi yli puolella, vähentyen 18,17 Gigatavua. Vähennys ei ollut millään muotoa radikaali, sillä Heinäkuun liikenteen "räjähdys" on vieläkin läsnä. Ukkoskauden päättyminen paljastuu kuvapankin lukuihin nojaten syyksi vähentyneeseen kävijämäärään. Sensijaan FinWX:n serveriltä tuleva liikenne väheni Syyskuussa vain 570 Megatavua, joten yleinen kiinnostus FinWX:n palveluja kohtaan on pysynyt melko vakiona.
Syyskuussa FinWX Foorumin suvereniteetti päättyi. Sääasema FinWX Salla-96 jyräsi Foorumin molemmissa kategorioissa täydellisesti.
Foorumi keräsi lukukerroista enää 21,28%, joka on kyllä edelleen hieman päälle neljännes sivustolle suuntautuneista lukukerroista.
RANKING-LISTATKymmenen suosituinta FinWX-asemaa Elokuussa olivat:
1. FinWX Salla-96 (Naruska)
------------------------------------------
2. FinWX Kärsämäki-71 (Alaranta)
3. FinWX Lohja-70A (Virkkala/Kittfall)
------------------------------------------
4. FinWX Helsinki-42 (Kannelmäki)
5. FinWX Järvenpää-43 (Isokytö)
6. FinWX Karjalohja-12 (Nummijärvi)
7. FinWX Lohja-70C (Virkkala/Teutari)
8. FinWX Kouvola-36 (Valkeala)
9. FinWX Helsinki-97 (Mellunkylä)
10. FinWX Sonkajärvi-34 (Sukeva)
------------------------------------------
Syyskuussa nähtiin pronssisijan vaihtuminen, kun kestosuosikkina keikkunut FinWX-asema Helsinki-42 väistyi Lohja-70A:n tieltä neljänneksi. Listan loppupään sijoitukset muuttuivat jälleen kerran, kun Tampereen Epilänharjun, Salon Halikon, Pöytyän Yläneen ja Lempäälän Kuljun sääasemat joutuivat 10 parhaan ulkopuolelle Etelä-Suomen Läänin sääasemien suorittaman sisäänmarssin seurauksena (pl. Sonkajärven sääasema, joka listan 10. sijan valtasi).
FinWX-asema Salla-96 (Naruska) teki nyt temput ja jyräsi lukukerroissa FinWX:n Foorumin, ollen ensimmäinen sääasema FinWX:n historiassa, joka kiinnostaa kävijöitä enemmän, kuin sivustomme Foorumi!
Kiistattoman kärkiaseman status jatkuu Syyskuussakin täysin muuttumattomana, poislukien uusi datasiirtoennätys, joka sai allekirjoittaneenkin tarkistamaan laskelmat uudelleen: FinWX Salla-96 kasasi likimain puolet (46,66%) koko FinWX:n datasiirtomäärästä itselleen. Temppu on ennennäkemätön ja antaa syyn kumartaa syvään, sillä Elokuuhun verrattuna datasiirtoprosentti enemmän, kuin tuplaantui.
Hämmentävän liikennöintiennätyksen FinWX Salla-96 tekee ainakin. Datasiirtomäärä oli Syyskuussa 2,43 Gigatavua! Se on 0,21 Gigatavua (= 210 Megatavua) enemmän, kuin viimeksi. On ollut hämmästyttävää nähdä Sallan dataliikenteen nousu ohi FinWX:n Foorumin ja ennusteet povaavat vastaavanlaista jatkoa.
Referer-puolella tilanne näytti tällaiselta kymmenen parhaan listalla:
1. Suorat pyynnöt (Direct Request)
------------------------------------------
2. http://www.google.fi/search
3. http://ig.gmodules.com/gadgets/ifr
------------------------------------------
4. http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/myrskybongaus/tutkakartta/
5. http://www.naruska.com/
6. http://www.google.fi/url
7. http://www.google.com/search
8. http://www.vaski.net/thunder/ukkonen2.htm
9. http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/myrskybongaus/tutkakartta/index.php
10. http://209.85.129.132/search
------------------------------------------
Suorat sivupyynnöt ilman hakukoneen apua (Direct Request) olivat odotetusti edelleen kärjessä (56,32%) ja perässä tuli Googlen suomenkielinen haku. Erikoinen piirre kuitenkin on ig.modules.com-sivun tuomat referer-luvut, jotka nostavat kyseisen sivun pronssisijalle. Sijan neljännestä paikasta kiistelivät Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan myrksybongausjaoston tutkakarttasivut ja Naruskan sääasemaa edustavan Naruska.com:n sivut. Ursan sivut veivät neljännen tilan 0,01% erolla. Ukkoskauden päättyminen näkyi Syyskuun referer-luvuissa mm. Vaski.net:n läpikulun vähentymisenä ja Nordic Weather Networkin sivujen putoamisena listan ulkopuolelle.
Top-10:n ulkopuolelta mainitsemisen arvoisia asioita ovat mm.
- Sijalla 30: Wikipedian suomenkielisen version,
Kannelmäkeä, koskevalla sivulla oleva linkki FinWX:n sivulle.
- Sijalla 132: Espoon Laurinlahdessa sijaitsevan yksityisen
sääaseman säätietoja koskevalla sivulla oleva linkki FinWX:n sivuille
FinWX:n ylläpito kiittää kaikkia niitä ystävällisiä ihmisiä, jotka ovat pyyteettömästi linkittäneet tämän sivuston omalle tai toiselle sivustolle.
FinWX löytyi hakukoneilta Syyskuussa 144 kertaa erilaisella hakusanalla. Kymmenen eniten osumia tuottanutta hakusanaa olivat:
1. salamatutka
------------------------------------------
2. salamatutkat
3. ukkostutka muurame
------------------------------------------
4. villen kello
5. finwx
6. photonav valmistaja
7. photonav
8. ukkostutka liminka
9. paras sääasema
10. myydään sääasema
------------------------------------------
Syyskuussa eniten osumia tuottanut hakusana oli "salamatutka", eikä sinällään kovinkaan yllättäen, koska Syyskuun aikana ohi kulkeneet matalapaineet ovat meren yllä kehittäneet salamointia. Salamatutkien katselun vähyys on suoraan verrattavissa ukkosten määrän vähentymiseen, joten periaatteessa kahden listan parhaan hakusana ei juuri kunniaa tee kävijämäärään suhteutettuna. Muuramen ja Limingan tutkat olivat myös hyvin kysyttyjä. Syyskuussa kiinnostus omaa sääasemaa kohtaan on ollut selvästi nousussa, mikä näkyy listan kahdessa viimeisessä hakusanassa. Photonav-pohjaisesta autonavigaattorista kirjoittamani näkemys kiinnostaa yhä ja tuo osumia sivustollekin.
Syyskuun kummallisimman hakusanan titteli menee hakusanalle "
keuhkot maito".
Takki tyhjeni heti... Ei tuota hakusanaa voi muuta, kuin ihmetellä jos jokin FinWX:n sivu tuollaisella hakusanalla löytyi.

Selaimet, joilla FinWX:n sivuilla oltiin käyty Elokuussa, olivat:
1. Mozilla Firefox (35,24%)
------------------------------------------
2. Microsoft Internet Explorer (23,49%)
3. Safari Browser (2,27%)
------------------------------------------
4. Opera Browser (1,71%)
5. Mozilla/Debian Iceweasel (0,04%)
6. SeaMonkey (0,02%)
7. Avant Browser (0,01%)
8. Konqueror (0,01%)
9. Netscape (0,01%)
------------------------------------------
10. Galeon (0,00%)
Syyskuussa ainoa, jossa muutoksia tapahtui, oli prosentuaalisten määrien muutos, Iceweaselin nousu ja Galeon-selaimen saapuminen kärkikymmenikköön. Netscape jatkaa kuolemanjälkeistä elämäänsä jo toista kuukautta.
KUUKAUDEN YHTEENVETOSyyskuu oli kävijämäärissä samaa luokkaa Helmikuun kanssa. Vuodenaikaan nähden notkahdus oli odotettavissa. Dataliikenne pysyi melko pitkälle vakiona, mikä kuvastaa tasaista kävijöiden määrää sivuilla. Kiinnostus FinWX:ää kohtaan on edelleen hyvällä pohjalla, vaikka meitä kovasti jaksetaan eräällä toisella foorumilla tituleeratakin "flame war foorumiksi". Sivustomme kävijämäärät puhukoot puolestaan. FinWX jatkaa järkähtämätöntä linjaansa säästä kiinnostuneiden yhteisön puolestapuhujana.
Jos teillä on tästä kävijätilastosta mielipiteitä tai kommentteja, heitelkää niitä tähän viestiketjuun.

Seuraava kävijätilasto saatavilla Marraskuun alussa.